
Toukokuu on ollut jännittävää aikaa minulle ja avomiehelleni (josta tulee tänä kesänä aviomieheni!). Etsittiin kevään ajan juuri meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen sopivaa asuntoa, joka voitaisiin ostaa omaksi. Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina käytiin katsomassa ihanaa kolmiota ja kaksi vuorokautta myöhemmin meidän tarjous hyväksyttiin. Hypättiin kertaheitolla vuokra-asujista asuntolainan lyhentäjiksi.
Uuteen asuntoon tehdään keittiöremontti (jonka suunnittelun aloitin tietty jo ennen kuin meidän tarjousta oli edes hyväksytty), mutta sen lisäksi olen erityisen innoissani siitä, että saan ensimmäistä kertaa elämäni aikana laittaa koko kirjakokoelmani hyllyyn! Olen tähän mennessä säilyttänyt suurinta osaa kirjoistani laatikoissa sängyn alla (tässä videossa siivoan kyseiset laatikot) ja vain pieni kokoelma on päässyt hyllylle saakka (täällä entisen kirjahyllyn esittelyvideo). Mutta neliömäärän nyt kasvaessa saan viimein laittaa kirjat esille!
Asian tajutessani aloin tietenkin heti suunnittelemaan, millaiset hyllyt oikeastaan haluaisin. Tähän mennessä en ole vielä ollenkaan varma edes siitä, mihin huoneeseen hyllyt lopulta sijoittuvat (työhuoneeseen vai olohuoneen puolelle), mutta ehdin jo kasata Pinterestiin taulun ihanista kirjahyllyistä inspiraatioksi. Mulla on Pinterestissä myös Books and reading -niminen taulu, josta löytyy luonnollisesti kaikkea ihanaa kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyvää sisältöä.
Pinnasin hyllyn myös tähän alle, jotta tekin pääsette fiilistelemään näitä ihania kirjahyllyjä. Toivottavasti ne tuo sun tiistaihin iloa!
One thought on “Nämä kauniit kirjahyllyt ottaisin heti omaan kotiini ( + ostettiin asunto!)”