Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Tiedättekö mikä minua ärsyttää monissa nuortenkirjoissa? Se, että epätoivoiset rakkaustarinat eivät yleensä ole lopulta niin epätoivoisia. Haluaisin lukea kirjan, jossa päähenkilö ei suurista tunteistaan huolimatta saa sitä koulun kuuminta kulkijaa vierelleen. Kirjan, jonka päähenkilö olisi ihan oikeasti aivan tavallisen näköinen, eikä muka tavallisen näköinen mutta oikeasti vinkeällä tavalla vetävä. Mutta sellaisiapa kirjoja ei tahdo löytää. Ehkä onnellisen lopun vuoksi kirjamaailmassa suurimmatkin sählärit ja ujopiimät löytävät suuren rakkauden ennen kuin täyttävät edes 18 vuotta.

Tällä alustuksella onkin hyvä lähteä purkamaan ajatuksiani Jenny Hanin kirjasta Pojille, joita joskus rakastin. Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Lara Jean Song, joka asuu yhdessä kahden siskonsa ja isänsä kanssa aivan tavallisessa kodissa. Songin siskokset ja heidän isänsä ovat tottuneet pitämään yhtä, sillä perheen äiti kuoli vuosia sitten. Lara Jeanin suuri aarre on äidiltä saatu hatturasia, jossa hän säilyttää rakkauskirjeitään. Ei siis vastaanottamiaan lepertelyitä, vaan viestejä, jotka hän on kirjoittanut ihastuksenkohteilleen, kun on tullut aika haudata tunteet kokonaan. Epätoivoinen tai mahdoton ihastus unohtuu, jos sen kirjoittaa paperille ja panee pois, pohtii Lara Jean. Onnettomien sattumien kautta kaikki hatturasian viisi kirjettä päätyvät postiin ja pian Lara Jean huomaa olevansa hyvin solmuisen tunteiden verkon vanki.

Pojille, joita joskus rakastin on hyvin keveä, nopealukuinen ja helppo rakkausromaani, jonka ääressä ei tarvitse kovin paljoa päätään vaivata. Täydellistä kesälukemista siis ainakin minunkaltaiselleni romantiikannälkäiselle. Kirja ei ole täysin ongelmaton. Minua esimeriksi ärsytti suunnattomasti kohtaus, jossa käsiteltiin kyseenalaisen seksijuorun leviämistä ympäri koulua. Keskustelijat oikein painottavat, kuinka vehtaamistarinat vain pönkittävät poikien asemaa, kun taas tällainen skandaali voi tuhota tytön maineen. Huhhuh. Luulin lukevani 2010-luvun kirjaa, en katsovani Downton Abbeyta. Tällaista ajattelutapaa en soisi kirjallisuuden valavan nuorille.

Jenny Han Pojille, joita joskus rakastin (1)

Kokonaisuutena kirja oli ihan kiva, mutta en jäänyt kaipaamaan tarinaa painaessani takakannen kiinni. Koska olen utelias ihminen, halusin toki välttämättä nähdä välittömästi myös kirjan pohjalta tehdyn Netflix-elokuvan. Jos kirja oli ihan kiva, niin elokuva oli kyllä aivan kaamea. Jotenkin kaikki kirjan kömpelyys moninkertaistui televisioruudulla. Puolisoni kommentoi sivusta monta kertaa mitä ihmettä minä katson, enkä osannut puolustella elokuvaa mitenkään. Vielä suurempi järkytys oli kuitenkin se, että Lara Jeanin isän roolissa on kukapa muukaan kuin Sinkkuelämän Aidan. Miten ihmeessä hänellä muka voisi olla teini-ikäisiä lapsia? Kaiken lisäksi kirjassa niin sympaattinen isä on elokuvassa tuskaisen vaivaannuttava.

Päädyin antamaan kirjalle kolme tähteä, elokuva ansaitsisi luultavasti vain puolitoista. Ei mikään elämää järisyttävä kokemus, tulipahan otettua selvää tästäkin kirja-/elokuvatapauksesta, josta on kirjasomessa paljon pulistu.

allekirjoituslaura

★★★
Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
Suomennos: Antti Hulkkonen
Sanoma, 2018
Sivuja 372
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-haasteen kohta 6. Rakkausromaani

Ps. Jos lukutunnelmani kiinnostavat enemmän, kannattaa käydä katsomassa lukuvlogi, jonka keskiössä tämä kirja on.

2 thoughts on “Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

  1. Hmmm. En ole kirjaa lukenut – liekö ensin ollut elokuva ja sitten kirja vai toisin päin? Elokuvastakaan en muista paljoa, on ehkä ollut edes jonkin verran viihdyttävä, kun hirveän negatiivisiakaan muistikuvia ole. Tuon seksijuorukohdan muistelen tulkinneeni. kaksinaismoralismin kritiikiksi – se, mikä on pojalle sulka hattuun, on tytölle huorittelun aihe. Mutta kuten sanottu, yksityiskohdat eivät ole jääneet oikein mieleen. Pääosan esittäjästä tykkäsin! Ja Aidan, tai siis John Corbett on hyvin säilynyt, hänhän on jo liki viidenkymmenen, joten kyllä monilla on teini-ikäisiä lapsia jo aiemminkin 😄

    Tykkää

    1. Tuli googletettua elokuvan aikana tuo Aidan ja oikein hämmennyin, minkä ikäinen hän on. Toisaalta Sinkkuelämän kuvauksistahan on tosiaan jo aika paljon aikaa, joten näyttelijöiden ikääntymisen ei pitäisi olla yllätys. Olisin kaivannut tuohon seksikohuun selkeämmin sitä kritiikin aspektia, nyt se esitettiin sen kummemmin kyseenalaistamatta. Elokuvakokemus varmasti kärsi siitä, että olin juuri lukenut kirjan, ikinähän omat mielikuvat eivät näissä toteudu.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s