Kolme siskoa ja kirous murrettavana – Michelle Harrison: A Pinch of Magic

Voidaanko hetki arvostaa tämän kirjan kantta? Lainasin Michelle Harrisonin A Pinch of Magic -teoksen kirjastosta ainoastaan kannen perusteella. En ollut koskaan kuullutkaan kirjailijasta enkä hänen aiemmasta tuotannostaan (vaikka tämä on jo Harrisonin seitsemäs teos), mutta onneksi tartuin tähän! Yllätyksekseni teos on myös todella uusi: se on ilmestynyt englanninkielellä tämän vuoden helmikuussa.

A Pinch of Magic kertoo kolmesta siskoksesta: Bettystä, Charliesta ja Flissistä. Tytöt ovat asuneet ikänsä samalla Crowstonen saarella, eivätkä he ole koskaan lähteneet lähisaaria kauemmas. Crowstonea ympäröi suo, jonka laitamilta löytyy kaksi muuta saarta: toisella sijaitsee vankila ja toisella elävät pääsaarelta karkotetut ihmiset. Eräänä Halloweenina seikkailuista haaveileva keskimmäinen sisar Betty päättää lähteä karkkikierrokselle pikkusiskonsa Charlien kanssa ja suunnata kotisaarta kauemmas. Matka päättyy kuitenkin lyhyeen, sillä tyttöjen isoäiti ilmestyy mysteerisesti lautalle ja raahaa kaksikon takaisin kotiin. Sinä iltana Betty saa kuulla heidän perheensä päälle langetetusta kirouksesta, joka murskaa hänen haaveensa Crowstonesta lähtemisestä.

Bettyn seikkailijanhenkeä ei kuitenkaan niin vain muserreta. Hän päättää yhdessä siskojensa kanssa murtaa kirouksen ja seikkailu on valmis. A Pinch of Magic on ihastuttava yhdistelmä middle grade -tyyppistä seikkailua ja siskosten välistä nahistelua ja huumoria. Kirouksen taustatarina ja sivuhahmot ovat viihdyttäviä ja Harrisonin kieli onnistuu maalaamaan elävän kuvan sumuisesta ja kosteasta Crowstonesta. Taikuussysteemin alkujuuria ei tietenkään tämän mittaisessa teoksessa selvitetä, mutta kaikki tuntuu siitä huolimatta uskottavalta ja itseasiassa taikuutta sisältävät asiat ovat kirjassa sen hauskimpia ja luovimpia juttuja.

A Pinch of Magic on juuri sopivaa luettavaa pimeisiin syysiltoihin ja suosittelisin tarttumaan siihen erityisesti juuri Halloweenin tienoilla. Itse toivon jossain vaiheessa ehtiväni tutustua Harrisonin muihinkin teoksiin. Tämä teos sopii kuitenkin vetävistä nuortenkirjoista tykkääville ja magiaa rakastaville!

allekirjoitusminna

★★★½
Michelle Harrison: A Pinch of Magic
Simon Schuster Children’s UK, 2019
Sivuja 368
Luettavaksi kirjastosta

One thought on “Kolme siskoa ja kirous murrettavana – Michelle Harrison: A Pinch of Magic

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s