
Hyvää uutta vuotta, rakas lukija! Vaikka nyt ollaankin jo muutama päivä 2020-luvun puolella, jatketaan silti vielä hetki viime vuoden fiilistelyä. Tänään on aika kurkistaa minun viime vuoden kirjalistalleni! (Lauran luetut löydät täältä ja kuunnellut täältä.) Luin vuonna 2019 yhteensä 57 kirjaa, joissa oli yhteensä 17 368 sivua eli noin 47 sivua päivässä.
Goodreadsin tilastojen mukaan luin yhteensä 10 viiden tähden kirjaa, 16 neljän tähden kirjaa, 17 kolmen tähden kirjaa, 5 kahden tähden kirjaa ja yhden yhden tähden kirja.
Kahdeksalle kirjalle en antanut tähtiluokitusta. Luin tänä vuonna yhdeksän kirjaa vähemmän kuin viime vuonna, minkä laitan suosiolla huhti-toukokuussa vallinneen lukujumin piikkiin: luin noiden kahden kuukauden aikana yhteensä vain neljä kirjaa. Paras lukukuukausi oli sen sijaan joulukuu, jonka aikana kävin kahden viikon häämatkalla ja olin joululomalla: lukusaldoa kertyi kymmenen kirjan verran.
Luin ilahduttavan paljon klassikoita varsinkin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja aionkin ensi vuoden aikana viedä loppuun tavoitteeni lukea kaikki Jane Austenin kirjoittamat teokset. Pääsin myös viimein aloittamaan ikuisuusprojektini eli Taru Sormusten Herrasta -trilogian, josta sain Sormuksen ritarit taklattua ja Kaksi tornia on noin puolivälissä menossa.
Vuoden paras tietokirja oli ehdottomasti tammikuussa luettu Matthew Walkerin Why We Sleep, jonka uudelleenlukemista suunnittelen lähes kuukausittain ja jonka oppeja muistelen jatkuvasti. Vaikutuksen teki myös vuoden ja samalla vuosikymmenen viimeiseksi kirjaksi jäänyt Michelle McNamaran I’ll Be Gone in the Dark, jossa jahdataan pahamaineista Golden State Killeriä. Fiktion puolelta mieleenpanuvimpia kokemuksia olivat Stephanie Garberin Caraval-sarjan kakkososa Valenda, jota fanitimme Lauran kanssa syksyllä yhdessä joka käänteessä. Myös Renée Ahdiehin The Beautiful ja Taylor Jenkins Reidin The Seven Husbands of Evelyn Hugo jäivät mieleen.
Tammikuun aikana katsellaan vielä useamman kerran menneisyyteen, mutta kunhan näistä päästään, aion vielä listata tämän vuoden lukuhaasteet ja valita muun muassa hyllynlämmittäjät. Ihanaa uutta kirjavuotta!
Vuonna 2019 luin…
- Virginia Woolf: A Room of One’s Own
- Sarah Crossan: Yksi
- Matthew Walker: Why We Sleep
- Oscar Wilde: The Picture of Dorian Gray
- Jaron Lanier: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt
- Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
- Niina Mero: Englantilainen romanssi
- Mika Mäkeläinen: Villi länsi – Kirjeenvaihtajan kanssa pitkin poikin Amerikkaa
- Alexandra Christo: To Kill a Kindgom
- Juha Vesala: Kaulapantajahti
- Anna Todd: After
- Emma Chase: Taklattu
- Jane Austen: Viisasteleva sydän
- Emma Chase: Torjuttu
- Charlotte Brontë: Professori
- Essi Kivitie & Eeva Sallinen-Simard: Suominaiset maailmalla
- Jane Austen: Uskollinen ystävänne – Kootut kertomukset
- Mark Manson: Everything is F*cked: A Book About Hope
- Holly Black & Cassandra Clare: Hopeanaamio
- Kiera Cass: The Heir
- Kiera Cass: The Crown
- Antti Holma: Kauheimmat runot
- Jane Austen: Northanger Abbey
- Stephanie Garber: Valenda
- Michelle Harrison: A Pinch of Magic
- Kerstin Gier: Pilvilinna
- H. L. Goodall Jr.: Writing Qualitative Inquiry: Self, Stories, and Academic Life
- Sari Luhtanen: Sydän kylmänä*
- Rainbow Rowell: Eleanor & Park
- Holly Black & Cassandra Clare: Kultainen torni
- Taylor Jenkins Reid: The Seven Husbands of Evelyn Hugo
- Minna Huotilainen & Katri Saarikivi: Aivot työssä
- Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
- Petro Poutanen & Salla-Maaria Laaksonen: Faktat nettiin! Asiantuntijaviestintä sosiaalisessa mediassa
- Mikko Toiviainen: What’s up, elämä*
- Neil Gaiman: Ikuiset
- Anuirmeli Sallamo-Lavi: Pieni povauskirja
- J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit
- Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
- Stephanie Garber: Finale
- Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury
- Jani Pösö & Teemu Nikki: Sekasin*
- Reetta Niemensivu: Maalarisiskot
- Renée Ahdieh: The Beautiful
- Antti Heikkinen: Kehveli
- Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin
- Kate Jacobs: Lohturuokaa
- Danielle Lori: The Sweetest Oblivion
- Mintie Das: Storm Sisters: Kuohuva maailma
- Neil deGrasse Tyson: Tähtitiedettä kiireisille
- Sarah Castille: Nico
- Katharine McGee: American Royals
- Sita Salminen: Lupa
- Antti Holma: Kauheimmat joululaulut (äänikirja)
- Miklu: Kaikkien aikojen kirja*
- John Tiffany, Jack Thorne & J. K. Rowling: Harry Potter and The Cursed Child
- Michelle McNamara: I’ll Be Gone in The Dark: One Woman’s Obsessive Search for the Golden State Killer
Kuuntelin äänikirjana tuon Matthew Walkerin kirjan. Ja se on kyllä minullekin vuoden paras tietokirja. 😊 Olen useasti ajatellut sitä. Ja voisinpa sen joskus uudelleen kuunnella tai lukea…
TykkääTykkää
En siis ole ainoa, jonka mielessä tämä pyörii säännöllisesti 😀
TykkääTykkää