”Haluaisin kirjoittaa aiheesta puolueettomasti, mutta se ei ole mahdollista. Jokainen ihminen äänestää ruokavalinnoillaan joka päivä lihantuotannon jatkumisen puolesta tai sitä vastaan. Lihansyönti on puolueellinen ja ideologinen valinta siinä missä siitä kieltäytyminenkin. Se, että jokin on normaalia, ei tee siitä neutraalia. Minä olen valinnut puoleni: olen vegaani, vaikka rakastan lihan makua.”
–Suvi Auvinen
Joulupäivänä vuonna 2017 minun ei tehnyt mieli enää ollenkaan kinkkua. Itse asiassa punaisen lihan ajatteleminenkin aiheutti parin kuukauden ajan huonoa oloa. Olin jo useamman vuoden ajan syönyt jatkuvasti vähemmän lihaa, mutta tuo joulupäivä teki minusta lopullisesti kasvissyöjän. Syön edelleen kalaa, maitotuotteita ja munia, toisinaan pihistän puolisoni lautaselta maistiaisen pihvistä tai makkarasta vaikka kokonaisen liha-annoksen syömisestä ei tulisi mitään. Kipuilen kuitenkin jatkuvasti yhä enemmän valintojeni kanssa. Janoan lisää tietoa ruuantuotannosta, jotta voisin tehdä parempia valintoja. Toisaalta tiedon lisääntyminen on omiaan kasvattamaan myös kokemaani tuskaa, kun rakastamani ruoka-aineet saavat päälleen punaisia varoitusmerkkejä. Käyn esimerkiksi mielelläni syömässä sushia lounaaksi, mutta riisi, avokado ja lohi eivät nyt ehkä ole niitä parhaita vaihtoehtoja.
Suvi Auvisen kirja Lihan loppu käsittelee lihantuotantoa sekä kasvissyöntiä. Henkilökohtaisia ruokavalintojamme käsitellään niin historian, bisneksen, ilmastonmuutoksen, etiikan kuin tottumustenkin näkökulmista. Auvinen on itse vegaani, ja hän tuo sen kirjan alussa selvästi ilmi. Tekstiä on rikastettu sekä kirjallisilla lähteillä että haastatteluilla. Kirjan suhtautuminen lihantuotantoon on jo nimestä lähtien hyvin kriittinen. Teoksessa esitellyt ajatukset on perusteltu hyvin eikä kirjan lopputulema ole aivan niin ehdoton kuin teoksen nimi antaisi ymmärtää. Se on joka tapauksessa selvää, että lihantuotanto ei voi jatkua sellaisena kuin se nykyään on. Lihankulutus on kasvanut länsimaissa järjettömiin mittoihin niin ihmisten kuin maapallon hyvinvoinnin kannalta.
”Ihmiskunta ei ole onnistunut ratkaisemaan suhdettaan muihin eläimiin. Jos eläinten käyttäminen olisi meistä ehdottomasti oikein, eivät salakuvat eläinten huonosta kohtelusta aiheuttaisi reaktioita. Jos eläinten käyttäminen taas olisi mielestämme selkeästi väärin, eläintuotanto olisi mahdottomuus. Niinpä ihminen samoilee hämärällä alueella suhteessaan muihin eläimiin. Jos lautaselle saisi pihvin vain jos on valmis katsomaan eläintä silmiin ja ampumaan sitä pulttipistoolilla päähän, lihansyönnin määrä romahtaisi.”
–Suvi Auvinen
Vaikka yleisesti kirjan teesit on rakennettu vankan kivijalan päälle, muutamiin kohtiin olisin kaivannut monipuolisempia perusteluja. Henkilökohtaisesti olisin halunnut enemmän pohdiskelua kalojen syömisestä. Asia ohitetaan lähinnä puhumalla äyriäiskasvattamojen päästöistä. Kirjassa todetaan myös, että ihmisten on helpompi tuntea empatiaa suurisilmäisiä nisäkkäitä kuin kaloja kohtaan. Minä tiedän sen, ja juuri sen vuoksi en syö punaista lihaa tai lintuja, mutta lautaselleni eksyy silloin tällöin Ahdin antimia. Olisin kaivannut asiaan muitakin kuin eläinetiikkaan pohjautuvia perusteluja.
Jotkin pohdinnat tuntuivat jäävän myös hieman yksipuolisiksi. Eikö esimerkiksi niin sanotun roskakalan pyytäminen ja hyödyntäminen ravinnoksi ole hyväksi rehevöityneille vesistöille? Kirjaan haastateltu metsästäjä pohdiskeli mielestäni hyvin ihmisen ja luonnon suhdetta. Jos ihminen ei olisi alunperin puuttunut luonnon kiertokulkuun niin voimallisesti, eläinkannat olisivat mitä luultavimmin tasapainossa. Koska elämme kuitenkin maailmassa, jossa ihminen on rankalla kädellä horjuttanut tuota tasapainoa, olisi edesvastuutonta jättää luonto korjaamaan itse ihmisten jäljet. Siksi esimerkiksi hirvieläinkantojen suitsiminen metsästämällä tai kalastaminen tietyllä alueella voi olla hyväksi. Tätä näkökulmaa olisin toivonut enemmän, kasvissyöntiin ja vegaaniseen ruokavalioonkin päädytään kuitenkin monista muistakin kuin eläineettisistä syistä.
Muutos ruokailutottumuksissa on välttämätön, mutta ei ole realistista ajatella, että kaikki ihmiset muuttuisivat vegaaneiksi ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi on tärkeä pohtia, miten tuo (toivottavasti) pienenevä lihamäärä saataisiin tuotettua mahdollisimman kestävästi. Tietenkin tässä kohtaa on todettava, ettei Auvisen tietenkään yksin tarvitse ratkaista kaikkia ruuantuotantoon ongelmia. Kirja on kirjoitettu vegaanin näkökulmasta, eikä yksien kansien väliin tietenkään saa aivan kaikkea mahdutettua.
”Muutoksen vastustajat saavat usein äänensä kuuluville. Jos halutaan puhua kilpailukyvystä ja työpaikoista, kannattaa muistaa, että kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja.” –Sitran johtaja Mari Pantsar
Takakansiteksti julistaa, että Lihan loppu muuttaa lukijan suhtautumisen lihaan. No, koinko jonkin suuren heräämisen? Voimakkaimmin mieleeni jäi kummittelemaan teksti vuohenjuuston valmistamisesta. Olen toki aiemminkin tiennyt, että pukkikilejä teurastetaan suuret määrät, sillä vuohenlihalle ei ole juuri kysyntää toisin kun vuohenmaidolle. Rakastan vuohenjuustoa, se on jopa suosikkitäytteeni pitsassa. Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että vuohenjuusto taitaa jäädä pois lautaseltani ainakin siihen saakka, kunnes löydän jonkin vaihtoehdon, jonka tuotannossa eläimiä ei heitetä pois kuin haisevaa tiskirättiä. Cruelty free -vaihtoehdoista saa vinkata! Oman ajattelutapani mukaan eläimiä voi syödä, mutta niitä täytyy kohdella kuin elollisia olentoja, ei suinkaan kuin pelkkiä hyödynnettäviä objekteja. En ole itse vielä siinä pisteessä, että heittäytyisi kokonaan vegaaniksi, mutta varmasti jatkossa omassa keittiössäni käytetään entistä vähemmän esimerkiksi maitotuotteita.
On hienoa, että ruuantuotannosta puhutaan koko ajan enemmän. Toivon, että jatkossa keskustelun ylilyönnit, mustamaalaaminen ja väärän tiedon levittäminen loppuisivat. Usein keskustelu pätyy tyhjänpäiväiseen numeroiden pyörittelyyn, jossa näkökulmasta katsoen asiat esitetään kaunistavassa tai hyvin rujossa valossa. On turha vääntää näennäisistä laskentaeroista, kun kyseessä on koko ihmiskunnan tulevaisuus tällä planeetalla. Usein näin kuluttajana on todella vaikea tehdä eettisiä valintoja, sillä jatkuvasti pitäisi ottaa huomioon niin monia eri näkökulmia. Mielestäni kuluttajilla on mahdollisuus kiihdyttää muutosta, mutta suuryritykset ja poliitikot pitäisi saada entistä vahvemmin mukaan yhteisiin talkoisiin. Ruuantuotanto kehittyy jatkuvasti, emmekä voi tietää mitä lautasillemme päätyy vaikkapa kymmenen vuoden päästä. En voi kuitenkaan olla pelkäämättä, että teemme liian vähän aivan liian myöhään.
”Enkä usko lämpenemisen pysähtyvän välttämättä kahteenkaan asteeseen. Haluan silti ajatella, että kaksi astetta on parempi kuin kolme. Ja kolme on paljon parempi kuin kuusi astetta. Kyllähän tässä joillekin käy väistämättä huonosti. Pitää varmasti tapahtua jotain ihan kauheaa, ja sen pitää tapahtua jossain länsimaassa. Ehkä sitten herätään, jos Kalifornia tai Shanghain katoaa maailmankartalta. Ehkä sitten ajatellaan, että nyt ihan oikeasti jotain täytyy muuttaa.” –Sitran johtaja Mari Pantsar
★★★★½
Suvi Auvinen: Lihan loppu
Kosmos, 2019
Sivuja 248
Luettavaksi kustantajalta töiden kautta
Helmet-lukuhaasteen kohta 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Bibbidi Bobbidi Book 
Itselleni Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut oli voimakkaasti tuuppaava kirja: eläintuotteet jäivät saman tien pois (toki jo ostetut syötiin loppuun). Fleksaaminen sopii varmaan valtaosalle parhaiten, esim mieheni on käytännössä kotivegaani ja sekaani kodin ulkopuolella. Mulle taas toimii ”joko tai” parhaiten, ja tiedon hankkimisen myötä en vaan enää kokenut eläintuotteita ruuakseni.
(Heh, tästä puhutaan harvemmin, mutta itse olen kokenut valinnanvapauden rajoittumisen ravintoloissa ja ruokakaupoissa jopa elämää helpottavana, vaikka vegaanisten tuotteiden tarjonta koko ajan laajeneekin. Sosiaaliset tilanteet sen sijaan ovat niitä vaikeimpia kun asiasta saattaa nousta iso numero, vaikkei itse haluaisi.)
Mutta kuten Auvinenkin tuossa kirjassa kirjoitti, niin muutos lähtee massoista, eikä meistä tiukkaa vegaaniruokavaliota noudattavista.
TykkääTykkää
Mulla on ollut Syötäväksi kasvatetut monta kertaa lainassa kirjastosta, mutta en ole sitä edelleenkään ehtinyt lukea. Veikkaan, että piakkoin se kuitenkin nousee lukulistani kärkipaikoille, sillä nämä pohdinnat ovat tällä hetkellä mulle todella ajankohtaisia.
Nuo sosiaaliset tilanteet itseänikin jännittivät, jo ihan silloinkin kun pudotin punaisen lihan ja linnut pois. Vielä koen olevai melko helppo vieras, syönhän kalaa, maitotuotteita ja kananmunia. Luultavasti täysi ehdottomuus tulee olemaan minulle tästä syystä todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta, en nimittäin halua tehdä omista tällaisista asiosta isoa numeroa ja muille haittaa. (Vaikka mieluusti itse emännöidessäni huomioin muiden ruokavaliot.) Lisäksi teen jonkin verran työkeikkoja (ja lomamatkoja) sellaisiin osiin Suomessa, jossa vegaanivaihtoehdon saaminen esim. lounaalla on lähestulkoon täysi mahdottomuus. Kotikokkailussa suunta tulee varmasti olemaan toinen.
Kovasti toivoisin, että löytäisin sellaisia mahdollisimman eettisiä maitotuotteita, joita voisin nautiskelumielessä käyttää jatkossa. Tuo vuohenjuusto surettaa kovasti. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että muut syövät lihaa järkevissä määrin, joten voisin hyvinkin syödä vuohenjuustoa, jos tietäisin, että vuohenliha hyödynnetään. Sitä en kuitenkaan kestä, että osa kileistä heitetään hukkaan kuin eloton massa.
TykkääTykkää
Kannattaa ehdottomasti tarttua Lappalaisen kirjaan, vaikka osittain se onkin varmaan ehtinyt jo vanhentua.
Juu vegaanina on kyllä aika hankalaa isojen kaupunkien ulkopuolella, ellei ole mahdollisuutta kokata itse. Kesälomareissulla Lapissa oli tosin muutamia iloisia yllätyksiä, esim Inarista sai pizzaa!
TykkääTykkää
Onneksi tuntuu, että vegaanisiakin vaihtoehtoja tulee koko ajan lisää kun kysyntä kasvaa. Onhan se myös ravintoloiden helpompi alkaa tarjota vegaanisia vaihtoehtoja, kun tarjolla on helposti kokattavia vaihtoehtoja. Jos siis vertaa aikaan, jolloin sekä raaka-ainevalikoima että reseptitietous oli yleisesti hyvin vaatimaton.
TykkääTykkää