Bibbidi Bobbidi Book

Palaan jälleen kerran suururakkani pariin. Olen parin vuoden aikana lukenut todella monta tosisatukirjaa, jotka ovat marssittaneet eteeni milloin tyttöjä, milloin poikia, milloin mitäkin sankareita. Tämän syksyn uutuutena ovat sankarirooleihin nostetut eläimet, sillä G. L. Mavelin ja Leena Parkkisen kirja Sankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa on täynnä karvaisia, nelijalkaisia ja ties minkälaisia eläinsankareita.

Ajatus tutun tosisatukirjakonseptin uudistamisesta kuulosti etukäteen raikkaalta ja kiinnostavalta idealta, mutta kirjaan tarttuessani sain kokea pienoisen järkytyksen. Vaikka kirjan pääosassa ovat olevinaan eläimet, nousee kirjan sivuilta esiin minusta ennemminkin ihmisten pahuus ja julmuus. Antakaas kun selitän.

Tarinoihin on haluttu nostaa sankarimaisia eläimiä, mutta todellisuudessa uskon, että moni näistä olennoista olisi valinnut tavallisen eläinelämän julkisuuden sijaan. Esimerkiksi Laika-koira joutui käymään läpi rankan koulutusjakson ennen avaruuslentoaan. ”Koiran piti tottua muun muassa kuumuuteen, meteliin, erityisruokavalioon ja ahtaisiin tiloihin.” Harmi vaan, että Laika ei palannut matkaltaan elossa. Luultavasti sitä ei paljoa kiinnostanut, että ”yksikään eläin ei ollut nähnyt tähtiä yhtä läheltä kuin se”. Kloonattu Dolly-lammas syntyi 278 epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Kiinnostaisi tietää, miten noille 278 epäonnistuneelle yritykselle kävi. Yli viisisataa vuotta simpukka puolestaan kuoli, kun sen kuori avattiin iän selvittämistä varten. Harry Potter -elokuvissa Hedwigiä esittänyt Gizmo-pöllö kuoli rekan alle säikähdettyään valokuvaussessiossa salamaa. En edes ala perata Bubbles-simpanssin kohtaloa. Veikkaan, että apinaa ei pätkän vertaa kiinnostanut Michael Jacksonin lemmikkinä oleminen tai kultainen keinu, joka sille lahjoitettiin.

Kirjan tarinat ovat myös todella loitontuneet oikeiden eläinten elämästä. Suurisilmäiset piirrokset tekevät eläimistä jollain tavalla ihmismäisiä, eivätkä tekstit ole tässä suhteessa yhtään parempia. Kloonatusta Dolly-lampaasta kerrotaan näin: ”Se jätti jälkeensä neljä kaksoissisarta (sen klooneja) ja kuusi suloista karitsaa, jotka syntyivät perinteisellä tavalla (eli niin että lammas tykästyy pässiin ja ne pariutuvat).” Pienille lapsille ei toki tarvitsekaan kertoa yksityiskohtaisesti miten karitsat maailmaan putkahtavat, mutta tämä menee nyt jo vähän lällyilyn puolelle.

Jonkin verran kirjassa kommentoidaan ihmisten eläimiin kohdentamia julmuuksia, mutta mielestäni ne jäävät silti liian pieneen osaan. Esimerkiksi kirjekyyhkyjä käsitellyt luku päättyy lauseeseen ”Elleivät kansakunnat opi koskaan selvittämään kiistojaan sotimatta, olisiko liikaa pyydetty, että edes eläinten annettaisiin elää rauhassa?”. Niinpä. Eläintarhassa häkkiin pudonnutta poikaa suojelleen Jambo-gorillan uroteko on se, että se lisäsi ihmisten ymmärrystä gorilloista. Aivan, me täällä olemme niitä idiootteja.

Leena Parkkinen on tosiaan kirjoittanut teokseen muutaman suomalaisen eläimen tarinan. Kertomus Pullervo-norpasta oli yksiä harvoja kirjan kappaleita, jotka eivät saaneet minua lohduttomaksi. Vaikka teoksen idea on suloinen, sen toteutus ontuu totaalisesti. Kirja ei tarjoa sankaritarinoita eläimistä, vaan karmaisevan kokoelman muisteluita ihmisen itsekkyydestä ja julmuudesta.

★★½
G. L. Marvel & Leena Parkkinen: Sankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa
Suomennos: Sari Selander
Aula & Co, 2019
Sivuja 139
Luettavaksi kirjastosta