Tuplasimme kanavamme tilaajamäärän ja ylitimme tärkeän rajapyykin – Tällainen oli kirjatubevuotemme 2019

Kun perustimme Bibbidi Bobbidi Book -blogin syksyllä 2016, oli ajatuksena tuottaa perinteisten tekstipostausten lisäksi videoita ja podcasteja. Joskus ideat vaativat hieman pidempää kypsyttelyaikaa, ja blogin alkuaikoina sekä ääni että liikkuva kuva jäivät yksittäisien kokeilujen varaan. Syyskuusta 2018 lähtien Youtube-kanavallamme on julkaistu säännöllisesti kirjavideoita. Aiemmin tavoitteenamme oli julkaista yksi video viikossa, mutta vuonna 2019 videoiden määrä kasvoi kuin itsestään kahteen viikossa. Asiaa oli niin paljon, että harvempi julkaisutahti ei ollut enää mahdollinen! Lisäksi toteutimme jälleen videojoulukalenterin. 12 Days of Bibobooxmas tarkoitti siis videoita joka toinen päivä joulukuun alusta aina jouluaattoon saakka.

Viime vuonna videomme keräsivät 33,6 tuhatta näyttökertaa. Vuodessa tilaajia on puolestaan tullut lisää 286, ja nyt tilaajia on yhteensä yli 430. Tilaajamäärämme on siis yli tuplaantunut! Suuriin tubettajiin verratessa nämä luvut toki kalpenevat, mutta meille nämä ovat valtavan isoja juttuja! Olemme myös aivan varmoja, että kirjatubella on mahdollisuudet laajentua Suomessa. Kirjavideoiden avulla kirjakeskustelua saadaan myös niiden ulottuville, joille tekstipohjaiset kirjasomet eivät ole luontevia.

Videoidemme katsojat ovat keskimäärin 18–24-vuotiaita sekä 25–34-vuotiaita. Ehdottomasti suurin osa eli 96 prosenttia katselijoista on naisia.

Seuraavaksi luvassa onkin viime vuoden kymmenen katsotuinta videotamme:

1. Liikaa kirjoja, liian vähän aikaa
2. Kaikkien aikojen ennätys | ELOKUUN LUETUT
3. Viiden tähden kirjoja! | LOKAKUUN LUETUT
4. Päivä parvekkeella | LUKUVLOGI
5. Varaa nämä syksyn uutuuskirjat jo nyt | LISTA
6. Elämäni kirjat | LISTA
7. Onko sinulla kirja, jossa…? | HAASTE
8. Ihanien kirjojen kuukausi | TOUKOKUUN LUETUT
9. Kehnoja äänikirjoja | HEINÄKUUN LUETUT
10. Innostavia ja kädenlämpöisiä kirjoja | SYYSKUUN LUETUT

Listalta nousee esiin muutama mielenkiintoinen seikka. Ensinnäkin viisi kymmenestä katsotuimmasta videosta on kuukauden luetut -koosteita! Tämä on aikamoinen yllätys, sillä nuo videot ovat näin tekijöiden näkökulmasta peruskauraa, joka syntyy suhteellisen pienellä vaivalla (jos vertaa esimerkiksi viikon mittaisen lukuvlogin kuvaamiseen ja editoimiseen). Tällainen kaikki kuukauden aikana luetut ja kuunnellut kirjat yhteen kokoava formaatti toimii selkeästi paremmin videolla kuin tekstimuodossa, sillä blogiin kirjoittamamme koontipostaukset eivät vedä todellakaan näin tehokkaasti lukijoita.

Ylipäätään tiiviit kirjalistat tuntuvat toimivan Youtuben puolella hyvin. Ehkä katsojat haluavat saada lukuvinkkejä tehokkaasti useamman saman videon aikana. Ymmärtäähän sen, jos video käsittelee vain yhtä kirjaa, puhuttelee se huomattavasti harvempia kuin jos mukana on useampia kirjoja. Youtuben puolella on siis ehdottomasti jatkossakin luvassa monenmoisia kirjalistoja!

Katsotuimpien videoiden listan kärkipaikkaa pitävä video on muuten myös varsin kiinnostava tapaus. Se on nimittäin julkaistu alun perin jo syyskuussa 2018. Video näyttää keränneen muutamia katselukertoja lähes joka päivä julkaisunsa jälkeen, ja tätä postausta kirjoittaessamme huomasimme iloksemme, että se on ylittänyt tuhannen katselukerran rajapyykin! Se on ensimmäinen videomme, jota on katsottu noin paljon. Se on jotenkin liikuttavaa ja sanoinkuvaamattoman upeaa.

Kuten sanottu, tuskin tässä vielä tänäkään vuonna lähdetään Tubeconiin mitään pystiä pokkaamaan, mutta näiden tilastojen myllääminen antoi todellakin uskoa siihen, että suomenkielisille kirjavideoille on kysyntää ja kirjatuben kasvumahdollisuudet ovat vahvat. On aivan mahtavaa olla osa tätä pientä, mutta sitäkin lämpimämpää yhteisöä ja olla osaltaan muovaamassa suomalaista kirjatubea. Tule sinäkin mukaan tilaamalla kanavamme!

Kiitoksia aivan jokaiselle videoitamme katselleelle, niitä kommentoineelle ja kanavamme tilanneelle!
Myös vuonna 2020 julkaisemme vähintään kaksi videota viikossa.
Ja teemme sen suurella innolla ❤

One thought on “Tuplasimme kanavamme tilaajamäärän ja ylitimme tärkeän rajapyykin – Tällainen oli kirjatubevuotemme 2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s