Tammikuussa teimme ennätyksiä kolmella saralla: Blogin kävijämäärissä, äänikirjojen kuuntelussa ja ihan vaan kirjojen lukemisessa

Laura: Tammikuussa podin aivan tuskastuttavaa luku-uuvahdusta. Viime vuoden lopulla nautiskelin ennätyksellisestä lukutahdista, mutta heti kun kalenterissa vaihtui uusi vuosikymmen, ei arjen keskeltä tuntunut enää löytyvän aikaa tai energiaa lukemiselle. Tammikuun aikana luin vain kaksi (KAKSI!!!) kirjaa. En muista koska tilanne olisi ollut näin huono. Onneksi nuo molemmat kirjat olivat neljän tähden lukukokemuksia, mutta toivon totisesti, että helmikuussa lukutahtini palaa taas vanhoille tasoille. Äänikirjojen suhteen tein puolestani uuden ennätyksen, luultavasti aloittamani juoksuharjoittelun ansiosta. Piinaavilla lenkeillä äänikirja on kaivattua seuraa. Kuuntelin muutaman vanhan tuttavuuden (Sinä päivänä, P.S. Rakastan sinua, Velho ja leijona), mutta uppouduin myös alkuvuoden uutuuksien vietäväksi. Ja koska asia varmasti kiinnostaa monia, Paperilla toinen ei ollut lainkaan minun kirjani. Tarkemmat pika-arviot pääset näkemään huomenna julkaistavalta videolta.

Tammikuussa luin…
Ulla Donner: Spleenish
Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?*

Yhteensä kaksi kirjaa, joissa 338 sivua

Tammikuussa kuuntelin…
Lucinda Riley: Enkelipuu
Tara Westover: Opintiellä
Rinna Saramäki: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman
David Nicholls: Sinä päivänä
Cecilia Ahern: P.S. Rakastan sinua
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Emmi-Liia Sjöholma: Paperilla toinen
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista
Lindsey Kelk: Ikuinen morsiusneito
Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz

Yhteensä kymmenen kirjaa, jotka kestivät 98 tuntia ja 15 minuuttia

Processed with VSCO with hb2 preset

Minna: Tammikuusta tuli aivan kuin varkain valtavan hyvä lukukuukausi! Luin enemmän kuin aikoihin: sain luettua yhteensä kahdeksan kirjaa ja kuuntelin vielä pitkästä aikaa äänikirjojakin. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Lauran minulle lempikirjahaasteessa määräämä Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Lauran arvio teoksesta täällä). Perkaan lukukokemusta vielä tarkemmin, kun puramme haasteen myöhemmin tässä kuussa.

Lisäksi tammikuun teemoja olivat selkeästi tekoäly ja algoritmit, sillä luin Cathy O’Neilin Weapons of Math Destruction ja Maija-Riitta Ollilan Tekoälyn etiikkaa. Molemmat olivat valaisevia kirjoja, mutta kumpikaan ei ollut erityisen vetävä tai maailmaa muuttava. Kiinnostaa siis lukea aihepiiriin liittyen muutakin! Lisäksi luin ensimmäisen hyllynlämmittäjän (Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina), taklasin jälleen yhden Taru Sormusten Herrasta -kirjan ja kuuntelin pitkästä aikaa äänikirjankin (Michelle Obaman Minun tarinani). Hyvä kuukausi siis!

Ensi kuussa aion ainakin alkaa lukea viimeistä TSH:ta, osallistua meidän Harry Potter -maratonille lukemalla Viisasten kiven ja viimein lukea Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-sarjan kakkososan.

Tammikuussa luin…

J. R. R. Tolkien: Kaksi tornia
Neal Shusterman: Scythe
Neil Patrick Harris: Taikajengi
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Cathy O’Neil: Weapons of Math Destruction: How Bog Data Increases Inequality and Threatens Democracy
Maija-Riitta Ollila: Tekoälyn etiikkaa
Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani
Sari Luhtanen: Sydän murskana (Isadella #2)*
Michelle Obama: Minun tarinani (äänikirja)

Yhteensä kahdeksan kirjaa, joissa 2516 sivua, sekä kuuntelin yhden äänikirjan, joka kesti 19 tuntia 36 minuuttia.

*teos saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Blogissamme tammikuu oli jälleen kaikkien aikojen vilkkain. Koska julkaisimme vuoden alussa runsaasti katsauksia sekä menneen vuoden kirjakuulumisista että tuoreen vuoden lukusuunnitelmista, ilmestyi postauksia kuukauden aikana yhteensä seitsemäntoista. Kuukauden luetuin postaus oli Lauran kurkkaus kevään uutuuksiin eli 20 kevään kiinnostavinta kirjaa – Nämä uutuudet aion varmasti lukea!. Myös Laura Minäkin listasin sata kirjaa, jotka haluan lukea! – Tässä on Lauran TBR100, Lauran Edessä on helppojen haasteiden vuosi: Tässä ovat lukutavoitteeni vuosimallia 2020, Minnan Luin 57 kirjaa viime vuonna – lukujumeista huolimatta ja yhteispostaus Tuplasimme kanavamme tilaajamäärän ja ylitimme tärkeän rajapyykin – Tällainen oli kirjatubevuotemme 2019 keräsivät hurjan paljon lukijoita. Näitä koosteita on todella ihanaa tehdä, joten on palkitsevaa, että haluatte myös lukea niitä.

Tammikuussa kävimme myös Pasilassa kouluttamassa kirjastoväkeä kirjasomen, kirja-arvioiden ja kirjakuvaamisen maailmaan. Julkistimme myös maanantaina alkavan Harry Potter -uudelleenlukukierroksen, josta olemme todella innoissamme!

Helmikuu tuleekin olemaan monella tapaa kiinnostava ja kiireinen kuukausi. Osallistumme Anniinan #februarysbooks20-kuvahaasteeseen Instagramissa ja julkaisemme raporttimme lempikirjahaasteemme tuloksista. Postauksia on tuttuun tapaan luvassa tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Instagram päivittyy helmikuun ajan päivittäin, ja kirjatubevideoita ilmestyy keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Luvassa on siis paljon asiaa kirjoista!

2 thoughts on “Tammikuussa teimme ennätyksiä kolmella saralla: Blogin kävijämäärissä, äänikirjojen kuuntelussa ja ihan vaan kirjojen lukemisessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s