Fantasiakirja, joka vie mukanaan – Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Leigh Bardugon Varjo ja riipus on yksi niitä kirjoja, jotka olen lainannut kirjastosta useamman kerran, mutta joutunut palauttamaan ennen kuin olen ehtinyt lukea sen. Tälläkin kertaa meinasi käydä samalla tavalla, kun joku teki kirjasta varauksen, mutta deadlinesta inspiroituneena päätin lukea teoksen pikavauhtia ja se imaisikin minut mukaansa niin, että luin koko kirjan lopulta yhdessä illassa.

Tarina on kerrottu nuoren Alinan näkökulmasta. Prologissa nähdään pala lapsuutta, mutta tapahtumat sijoittuvat pääosin Alinan aikuistumisaikaan. Alina ja hänen paras (ja ainoa) ystävänsä Mal kasvavat orpoina sodan runtelemassa maassa ja liittyvät aikuisuuden kynnyksellä armeijaan. Mal kasvaa iloiseksi ja elivoimaiseksi, komeaksi nuoreksi mieheksi, kun taas Alina on aina kärsinyt heikosta terveydestään.

Kun kaksikko sitten saa komennuksen ylittää maata jakavan mustan kuilun, jonka pimeydessä asuu kauheuksia, sekä Malin että Alinan elämät muuttuvat peruuttamattomasti. Alkaa seikkailu, josta ei juonenkäänteitä puutu. Tarina on todella juonivetoinen ja siksi myös helppoa ja viihdyttävää luettavaa. Asiat etenevät jouhevasti, mikä varmasti edesauttoi omalla kohdallani koko kirjan ahmaisemista yhdessä illassa. (Lukemiseen meni muistaakseni noin nelisen tuntia, sillä kirja on myös taitettu varsin ilmavasti.)

Pidin Bardugon luomasta omintakeisesta Grishaversumista ja grishojen käyttämästä magiasta, josta olisin toisaalta myös halunnut tietää lisää. Tapahtumapaikat tuntuivat tutunoloisilta, sillä ne muistuttavat sekä kuvauksiensa ja nimiensä puolesta Pohjolaa ja Venäjää, joka esimerkiksi amerikkalaiselle lukijalle voi näyttäytyä eksoottisena, mutta suomalaiselle ei niinkään.

Tarinassa oli juuri sopivasti seikkailua, romantiikkaa ja jänniä juonenkäänteitä, jotta se piti otteessaan alusta loppuun. Hyvästä nuorten aikuisten fantasiasta nauttiva pitää kirjasta varmasti.

Minna

★★★★
Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
Aula & Co, 2019
Sivuja 333
Luettavaksi kirjastosta

One thought on “Fantasiakirja, joka vie mukanaan – Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s