
Luin viime vuonna enemmän kuin koskaan ennen: en ole milloinkaan onnistunut lukemaan yli sataa kirjaa vuodessa, mutta poikkeusvuosi oli näköjään poikkeuksellinen myös lukemisen puolesta. Kun lasken yhteen sekä fyysiset että äänikirjat, tulee lukusaldokseni 102 teosta. Näistä 89 oli fyysisiä kappaleita ja 13 äänikirjoja. Äänikirjojen kuuntelemisen aloitin oikeastaan vasta loppukeväästä ja se oli erityisesti kesän juttu – kuuntelin edellisen kerran äänikirjan loppuun muistaakseni heinäkuussa. Kirjoitin yleisemmin lukemiseni muuttumisesta jo joulukuussa ja esittelin vuoden parhaat ja surkeimmat kirjat joulukalenterivideossa.
Koska listasin koko vuoden ajan Goodreadsiin samaan syssyyn fyysiset kirjat ja äänikirjat, viime vuoden tilastot eivät ole ihan tarkat. Lukuihin on siis laskettu mukaan äänikirjatkin niin, että olisin lukenut ne fyysisinä painoksina. En viitsi enää alkaa tätä eroa kontrolloimaan, joten mennään siis tällaisilla luvuilla tällä kertaa. Jos olisin lukenut kaikki nuo 102 kirjaa fyysisinä painoksina, olisi koko vuoden sivumäärä 27 163 sivua. Keskimääräinen tähtiarvio on 3,8 ja eniten olen antanut kirjoille neljää tähteä. Määrällisesti luin eniten kirjoja joulukuussa (yhteensä 17 kirjaa) ja vähiten elokuussa (yhden fyysisen kirjan ja yhden äänikirjan). Eniten sivuja oli kuitenkin maaliskuun kirjoissa, jolloin luin kuukauden aikana hieman yli 4100 sivua. Lisäksi luin varsin uusia kirjoja: arvostelukappaleiden ja lastenkirjallisuusprojektin vuoksi luettujen kirjojen julkaisuvuodet painottuvat viimeiseen pariin vuoteen; ennen vuotta 2000 tai sen aikana julkaistuja kirjoja luin yhteensä 14.
Laskinpa vielä huvikseni, mistä lukemani kirjat olin viime vuoden aikana hankkinut. Omasta hyllystä luettujen kirjojen määrä oli positiivinen yllätys! 89 fyysisestä kirjasta…
52 lainasin kirjastosta
18 oli omasta hyllystäni
16 oli arvostelukappaleita (merkitty listauksessa *)
3 sain lainaan ystävän tai sukulaisen hyllystä
Vuonna 2020 lukemani kirjat
- J. R. R. Tolkien: Kaksi tornia (Taru Sormusten Herrasta #2)
- Neal Shusterman: Scythe (Arc of Scythe #1)
- Neil Patrick Harris: Taikajengi (Taikajengi #1)
- Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
- Cathy O’Neil: Weapons of Math Destruction: How Bog Data Increases Inequality and Threatens Democracy
- Maija-Riitta Ollila: Tekoälyn etiikkaa
- Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani
- Sari Luhtanen: Sydän murskana (Isadella #2)*
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi
- Brandon Sanderson: Ylenemisen kaivo (Usvasyntyinen #2)
- Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys*
- Greg Park: Doctor Strange: Season One
- Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias: Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan
- Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi*
- Aurora Airaskorpi: Riittävän hyvä: Selviytymisopas työelämään
- J. R. R. Tolkien: Kuninkaan paluu (Taru Sormusten Herrasta #3)
- Minna Canth: Työmiehen vaimo
- J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
- Sanna Isto: Sirpale
- Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa
- Ville Kormilainen & Reetta Lahtinen: Tubettajan päiväkirja
- Sanna Leino: Stressitohtori
- Patrick Ness, Siobhan Dowd & Jim Kay: Hirviön kutsu
- Lauren Graham: Talking as fast as I can
- J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki
- Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset (Nevermoor #1)
- Cressida Cowell: Noitakuningas herää (Taikuuden aika #1)*
- Harra-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala: Ellen Thesleffin elämä ja taide
- Casssandra Clare: Clockwork Angel (Infernal Devices #1)
- Sarah J Maas: House of Earth and Blood (Crescent City #1)
- Margaret Rogerson: Sorcery of Thorns
- Sylvia Day: In the Flesh
- J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja Liekehtivä pikari
- Silja Annila, Sanna Pekkonen & Kaisa Uusitalo: Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja*
- Nelli Hietala: Sisar hento Martikainen*
- Jane Austen: Kasvattitytön tarina
- Leena Sainio: Särmää serenadissa*
- Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
- Jessica Townsend: Meinioseppä – Morriganin kutsumus (Nevermoor #2)
- Kalle Kinnunen & Matti Rämö: Hymypoika – Dome Karukosken tie Lepsämästä Hollywoodiin*
- Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle*
- Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde
- Maria Laakso & Johanna Rohola: Taltuta klassikko
- Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kirjaston kummitus
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
- Laini Taylor: Strange the Dreamer
- J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
- L. J. Smith: Korpinmusta (Vampyyripäiväkirjat #1)
- Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (The Shadow and Bone #1)
- Carolyn Keene: Neiti Etsivä paratiisisaarella
- British Library: Harry Potter – Taikuuden historia
- Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Kuoleman varjelukset
- Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
- Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads*
- Mauri Kunnas: Etusivun juttu
- Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko
- Vilu Varento: Be Cool*
- Johanna Hulkko: Glasier vastaa Hopea*
- Hertta Vierula: Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta*
- Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla*
- Emma Sofianna Söderholm: Edes hetken elossa*
- Sari Luhtanen: Sydän liekeissä (Isadella #3)*
- Anna Tommola & Pete Revonkorpi: Säpsy uhmaa kohtaloa
- Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kaksi kotia
- Henna Ryynänen: Myry, Pyry ja outo rymy
- Réka Király: Lunta sataa, Lupo!
- Sarah Crossan: Moonrise
- Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut – elämä paradoksit
- Jaakko Suominen, Petri Saarikoski & Elina Vaahensalo: Digitaalisia kohtaamisia – Verkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaan
- Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
- Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset – Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia
- Hiroko Motai: Miljoona biljoona joulupukkia
- Julia Savtchenko: Unohdettu ötökkäkirja — Professori Melesin merkinnät
- Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Otus opus — Runoa ja totta pienistä eläimistä
- Jenna Kostet & Kaisu Strandberg: Milli, Mölli ja surunmaalaaja
- Cecilia Davidsson & Cecilia Heikkilä: Muumipeikko ja lohikäärme
- James Wyllie: Hakaristirouvat
- Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?
- Aki-Pekka Sinikoski & Ilja Karsikas: Kuun valossa
- Melissa Castrillón: Mahtava Milli
- Kaisa Happonen & Anne Vasko: Pisara kuonolla, Mur
- Julia Pöyhönen ym.: Fanni ja lian jännittävä yö
- Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia
- Johanna Lumme: Viidakon väki ja puutarhan salaisuus
- Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo
- Anu Silfverberg: Äitikortti — kirjoituksia lisääntymisestä
- Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät
- Maria Mäkelä ym.: Kertomuksen vaarat — Kriittisiä ääniä tarinataloudessa
Vuonna 2020 kuuntelemani äänikirjat
- Michelle Obama: Minun tarinani
- Agatha Christie: Kuolema Niilillä
- Emilia Kujala: Tunteella. Häpeä
- Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
- Busy Phillips: This Will Only Hurt a Little
- Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
- Minna Huotilainen & Leeni Peltonen: Uuden ajan muistikirja
- Johanna Vehkoo: Valheenpaljastajan käsikirja
- Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
- Caroline Criado-Perez: Näkymättömät naiset: Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille
- Henri Hyppönen: Luomiskertomus – Matka luovuuden tulevaisuuteen
- Yuval Noah Harari: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia
- Frank Martela: Valonöörit
