Rakkaudentunnustus kirjoille! – Lukemattomat syyt siihen miksi minä luen

Kun printti- ja äänikirjat lasketaan yhteen, luen nykyään vuodessa reippaasti yli sata kirjaa. Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut tämä. Olen aiemminkin kertonut, että alakoululaisen vahva kirjatoukkailu alkoi vähentyä yläkoulussa ja viimeistään lukiossa muu elämä pyyhkäisi kirjat pois nenäni edestä. Yliopistossakin oli niin paljon muuta luettavaa ja koettavaa, että vuosittain ihan vapaaehtoisesti lukemieni kirjojen määrä oli minimaalinen. Kai minä jotain luin, mutta lukemiseen ei ollut minkäänlaista rutiinia enkä voi sanoa nauttineeni siitä samalla tavalla kuin nykyään nautin.

Tänään Read Hour -kampanja huipentuu yhteiseen lukutuntiin, jota vietetään klo 14. Itse en valitettavasti silloin pääse asettumaan kirjan ja teekupin ääreen, sillä olen pitkästä aikaa haastattelemassa ihmisiä ihan livenä samassa tilassa. Voin kuitenkin vannoa, että illalla pyhitän rauhallisen tunnin lukemiselle.

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä puhuttu paljon siitä, miten etenkin nuorten lukuintoa saataisiin kasvatettua. Olin aivan kauhuissani lukiessani, että vain joka neljäs nuori pitää lukemista siistinä. Vain joka neljäs! Minua paremmin asiaan perehtyneillä on varmasti paljon valistuneempia vinkkejä siitä, miten nuorten lukemista voisi edistää (lue esimerkiksi Tommi Kinnusen mainiot ajatukset aiheesta!), mutta päätin kantaa oman korteni kekoon kertomalla miksi minä luen.

Lukemisen hyötyjä nostetaan usein esille, kun pyritään lisäämään lukuinnostusta. Onhan se hienoa, mitä kaikkea upeaa lukeminen meille tekeekään, mutta en minä lue hyötyäkseni siitä jotenkin. Luen ensisijaisesti nauttiakseni ja viihtyäkseni. Jos satun samalla oppimaan jotain uutta, pidän sitä suurena plussana.

Minulle lukeminen on tapa kääntää ajatukset arkisista asioista johonkin tarunomaiseen, satumaiseen ja kiehtovaan. Tai välillä ihan tavallisiin asioihin, mutta ainakin ne ovat osa jonkun toisen arkea. Luen kuluttaakseni aikaa tavalla, josta tulee hyvä olo. En ole koskaan katunut kirjan ääressä viettämiäni tunteja painaessani kannen kiinni. Lukeminen virkistää ja tuntuu merkitykselliseltä, toisin kuin harmittavan usein suorittamani sosiaalisessa mediassa vellominen, jonka jälkeen on hyvin harvoin virkistynyt ja merkityksellinen olo.

Luen synnyttääkseni säkenöivää intoa. Kaikkein parasta on, jos pääsen jakamaan tuon innon jonkun toisen kanssa. Harva asia tuottaa niin paljon iloa kuin hyvän kirjan ruotiminen toisten kirjaintoilijoiden kanssa. Kirjojen avulla pääsen matkustamaan paikkoihin, jotka muuten olisivat tavoittamattomissani (ainakin tällä hetkellä). Samalta sohvannurkalta singahdan niin Lapin tuntureille kuin kuumille hiekkarannoillekin. Pääsen tapaamaan ihmisiä, jotka ovat eläneet kauan sitten tai jotka elävät vain mielikuvitustemme kiemuroissa.

Kirjojen ääressä voin itkeä, nauraa, kokea turhautumista ja jopa käsittämätöntä raivoa. Olen surrut lohduttomasti rakkaiksi käyneitä henkilöitä, joiden kuolema sen fiktiivisestä luonteesta huolimatta tuntuu murskaavalta. Olen pidätellyt naurua julkisilla paikoilla, kun kuulokkeista korviini virtaava äänikirja on onnistunut osumaan täydellisesti huumorihermooni.

Koska lukeminen ja kirjat tuovat elämääni niin paljon iloa, hyvää mieltä ja uusia oivalluksia, toivon kovasti mahdollisimman monen muunkin tavoittavan saman riemun. Vaikka lukeminen teknisesti ottaen on usein paikallaan istumista silmät kirjainrivejä pitkin kulkien, todellisuudessa se on paljon, paljon enemmän. Meistä jokainen on kirjan arvoinen.

Minkä takia sinä luet?