Syyskuussa etsitiin ja välillä löydettiinkin lukuiloa sekä tehtiin blogin uusi kävijäennätys!

Minna: Mukavaa lokakuuta! En oikein voi uskoa silmiäni, että kalenterissa seisoo jo lokakuun kolmas päivä! Minne syyskuu oikein hujahti? Lukemisen suhteen syyskuu oli itselleni varsin surkea kuukausi ja voin auliisti myöntää kärsiväni jonkinlaisesta lukujumista. Olin jonkin verran sairaana viime kuussa, mutta sekään ei juuri lukemista edistänyt, kun vietin aikaani lähinnä pää vessanpöntössä (ei siitä sen enempää…). Sain kuitenkin luettua muutaman hyvän sarjakuvan ja aloitettua paria pidempää projektia, jotka eivät vielä syyskuulle ehtineet valmistua.

Kuukauden paras lukukokemus oli ehdottomasti Ari Folmanin ja David Polonskyn Anne Frankin päiväkirja -sarjakuva, joka oli hieno ja koskettava. Lisäksi luin toisenkin sarjakuvan, Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin Pumpkinheadsin, josta kirjoitin pidemmin omassa postauksessaan. Keskeneräisiä lukuprojekteja ovat tällä hetkellä Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-sarjan viimeinen osa, jossa on yli 800 sivua sekä Twilight-saagaan kesällä ilmestynyt Midnight Sun, jossa käydään siis ensimmäisen kirjan tapahtumat läpi Edwardin näkökulmasta. Molemmat ovat varisn viihdyttäviä, mutta selkeästi omalla tavallaan.

Lokakuussa toivon ehtiväni lukemaan jotakin Halloween-teemaan sopivaa. Ylipäätään kaipailen lukuhalujen palaamista, mutta en aio ottaa siitä mitään paineita!

Syyskuussa luin…
Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja (Lauran arvio täällä)
Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads
Mauri Kunnas: Etusivun juttu

Yhteensä kolme kirjaa, joissa 424 sivua,

Laura: Syyskuu alkoi minulla rysähtävänä paluuna ihanalta kesälomalta arkiseen etäaherrukseen. Olin koko syyskuun aivan tavattoman väsynyt, eikä töiden jälkeen oikein meinannut jäädä energiaa esimerkiksi blogihommille. Minulla oli pitkästä aikaa myös töihin ja harrastuksiin liittyviä iltamenoja, jotka toki omalta osaltaan myös rokottivat jaksamista. Loppukuusta löysin kuitenkin tieni takaisin ihanan maratonlukemisen ääreen. Kun töiden jälkeen ei oikein jaksanut kuin maata sohvalla, makasin sohvalla kirjan kanssa. Koin sellaista lukemisen riemua, jollaista olen hetken ehtinyt jo kaivata.

Mitään yksittäisiä erikoishuippulöytöjä ei eteeni syyskuussa osunut, mutta Lukitut, Neiti Kymenen ihmeellinen talo ja Mirjami olivat erinomaisia kirjoja! Äänikirjoista myös Kirjoituskonevaras tarjosi paljon ajattelemisen aihetta. Pidän myös kovasti siitä, kun kirjailija itse lukee teoksensa etenkin kun kyseessä on näin henkilökohtainen opus.

Lokakuussa lukupinossani odottaa kasa dekkareita sekä useampiakin syksyn uutuuskirjoja. Syyskuussa lukemisiini vaikutti vahvasti työni, ja sama tahti jatkunee myös lokakuussa. Täytyy tunnustaa, että välillä ärsyttää priorisoida joitain kirjoja työn takia, mutta toisaalta onhan se aika ihanaa saada kirjoittaa kirjosta työnkin puittessa.

Syyskuussa luin…
Salla Simukka: Lukitut (Salla Simukan haastattelu)
J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Vesa Sisättö: Lukemisen voima
Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads
Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo
Ira Vihreälehto: Isä tuntematon*
Lina Bengtsdotter: Beatrice*
Heidi Köngäs: Mirjami

Yhteensä kahdeksan kirjaa, joissa 2665 sivua.

Syyskuussa kuuntelin…
Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua
Jussi Marttila: Veden varaan
Rutger Bregman: Hyvän historia
Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras

Yhteensä neljä kirjaa, jotka kestivät 38 tuntia 45 minuuttia

*Kirja saatu kustantajalta.

Blogissa teimme syyskuun aikana uuden kävijäennätyksen, vaikka julkaisimmekin postauksia poikkeuksellisesti vain kahdesti viikossa tavallisen kolmen sijaan. Kiitos siis ihan jokaiselle syyskuun aikana Bibbidi Bobbidi Bookissa vierailleelle! Ennätys on suurilta osin jo aiemmin julkaisemamme sisällön ansiota, sillä eniten lukukertoja keräsivä tuttuun tapaan Lauran äänikirjan lukija ominaisuuksia ruotiva teksti sekä Minnan listaus lukupiirikysymyksistä. Syyskuun aikana julkaistuista teksteistä luetuimmiksi nousivat Lauran Rakkaudentunnustus kirjoille! sekä Minnan englanninkielisten fantasiauutuuksien listaus.

3 thoughts on “Syyskuussa etsitiin ja välillä löydettiinkin lukuiloa sekä tehtiin blogin uusi kävijäennätys!

  1. Lukuhalut palautuvat kyllä omia aikojaan, ei tosiaan kannata ottaa paineita. Vaikka luen aika lailla eri kirjoja kuin te, tai ehkä juuri siksi, blogianne on kiva lukea! Siihenkin pitäisi olla enemmän aikaa, siis kirjablogien lukuun ja podcastien kuunteluun, huomaan. Omassa blogissani käy myös enemmän lukijoita kuin koskaan! Jotain myönteistä tässäkin ajassa.

    Tykkää

    1. Onpa ihana kuulla, että viihdyt täällä! Mä pidän myös siitä, kuinka hyvin erilaisten lukijoiden teksteistä voi saada paljon irti. Koska kaikkea ei millään ehdi lukea itse, voi kirjoihin tutustua edes toisten pohdintojen kautta. Pitäisi kyllä itsekin raivata enemmän aikaa kirjablogien ja -podcastien kahlaamiseen. Tai ehkä ennemmin jopa siihen kommentointiin. Usein saatan jotain lukeakin, mutta en sitten kerkeä kaiken keskellä jättää kommenttia. Se on harmi, sillä kommenteissa ja yhteisöllisyydessä on tämän homman suola.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s