Kirja kaikille, jotka kaipaavat lempeää halausta – Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

”Sukupolvemme erityisominaisuus: palamme loppuun ja jatkamme silti. Tämä tiedetään myös työelämässä.”

Siihen nähden, että en voi oikeastaan sietää self help -kirjoja, päädyn niiden ääreen yllättävän tasaisin väliajoin. Joskus puolisen vuotta sitten olin valtavan innoissani kuullessani Eeva Koulun julkaisevan kirjan. Olen lukenut Kolun blogeja suomalaisen blogikentän alkuvuosista lähtien, ja hänen kirjoitustyylinsä on aina puhutellut minua kovasti. Toivoin ensin, että Kolu olisi hypännyt fiktion maailmaan, mutta kun selvisi, että Korkeintaan vähän väsynyt kertoo nuoria aikuisia epidemian lailla vaivaavasta uupumuksesta ja loppuun palamisesta, heräsi mielenkiintoni uudella tavalla. Tämä aihe jos mikä on ajankohtainen.

”Olen koko elämäni yrittänyt puristaa itseni pienemäksi, pakata itseni vähemmän tilaa vievään pakettiin. Olla nopea, huomaamaton, olla olematta vaivoiksi.”

Korkeintaan vähän väsynyt on kertomus Eeva Kolun kolmesta burn outista, siitä miten hän ajautui uuvuttavaan putkeen ja kuinka vaikea sieltä on räpistellä pois. Vaikka kirjoitukset lähtevät hänen omista tunnoistaan ja häntä kohdanneista sattumuksista, laajennetaan ajatuksia muiden kirjojen ja teorioiden avulla tylsistyttävää terapiakirjoitusta laajemmaksi ja puhuttelevammaksi.

Kolulla on taito kirjoittaa kepeästi, vaikka tekstin aihe olisi lyijynraskas. Hän yhdistelee teoksessaan niin monia nykyajan ilmiöitä, että varmasti jokainen löytää oman elämänsä kompastuskivet. Kirja ei siis kerro pelkästään uupumuksesta, vaan kaikesta siitä, mikä tekee meidät alttiiksi totaaliselle uuvahdukselle.

Kirja ei tarjoa kovin paljon itselleni uutta tietoa, mutta muutamaan otteeseen sain huomata katsovani maailmaa jälleen uudesta vinkkelistä. Kolu esimerkiksi huomauttaa, että Instagramin yksityisviestien tykkääminen antaa samanlaisen ilmoituksen kuin varsinainen viestikin. Tämän uudistuksen on tarkoitus koukuttaa meidän sovellukseen entistä pahemmin. Pelikoneet kiusoittelevat ja koukuttavat meitä tarjoamalla kolikoiden voitokasta kilinää vain silloin tällöin, ja samalla tavalla viesti-ilmoitukset palkitsevat meidät enää satunnaisesti oikealla uudella viestillä. Mutta me vain jatkamme klikkailemista palkinnon eli oikean viestin toivossa.

”Aloin miettiä. Aloin todella miettiä. Jos elämä on niin kiireistä ja raskasta, etten jaksa käydä ruokakaupassa tai kokata, onko silloin syytä kehittää parempia ja nopeampia ruoankuljetuspalveluita – vai onko elämässäni kenties jotain pielessä? Jos kaiken pitää olla helppoa ja nopeaa, mihin aikani oikeastaan kuluu?”

Aivan kuten Aurora AiraskorvenRiittävän hyvä -kirjan kohdalla, toivon että olisin saanut Korkeintaan vähän väsyneen käsiini joskus viitisen vuotta sitten. Tai edes neljä tai kolme vuotta sitten. Itse asiassa myös lukioikäinen Laura olisi varmasti hyötynyt tämän kirjan lukemisesta. Sillä vaikka tiedämme tiettyjen toimintamallien olevan pahaksi meille, emme pääse irrottautumaan siitä. Emme vaikka läheisemme yrittäisivät ohjata meitä pois uupumuksen partaalta. Ei, hellä huolenpito saattaa itse asiassa vain ärsyttää, mikä ei ainakaan hidasta villiintynyttä oravanpyöräämme.

Eeva Kolun tekstit ovat kuin ystävällisiä halauksia. Ne hipaisevat poskea ja taputtavat kättä sanoen, että samassa vuoristoradassa tässä istutaan. Että et suinkaan ole ainoa, joka on ”korkeintaan vähän väsynyt” ja joka toistaa uudelleen ja uudelleen ne ratkaisevat elämänhallinnan kannalta turmiolliset ratkaisut. Että kyllä tämä tästä. Aivan varmasti. Vielä joskus.

Rakastan edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen Kolun tapaa kirjoittaa. Sanojen vaivatonta soljuntaa, jota rikkovat vain nasevat heitot, jotka nostavat hymyn huulille. (Erityisen paljon pidän sulkuihin lisätyistä kommenteista, joihin varsin usein liittyy tavalla tai toisella Beyoncé.) Kolun taustan toimittajana ja bloggaajana näkee tekstissä. Kirjan oivallukset on esitetty selkeästi ja kiinnostavasti, eikä tietomassaa vyörytetä lukijan päälle uuvuttavasti. Sen sijaan Kolu hellii lukijaa tekstiä rytmittävillä lyhyillä luvuilla ja rivinvaihdoilla, jotka tekevät kerronnasta ajoittain jopa runollista.

Kirjan lopusta on ainakin tässä ensimmäisessä painoksessa jäänyt uupumaan kirjalista, mutta Kolu on ladannut sen omille sivuilleen. Sieltä löytyy varmasti monta tekstiä aiheen jatkopohdiskelujen tueksi. Lähdeluettelon luikahtaminen pois kansien välistä voisi tuntua mahdottomalta mokalta, mutta kuten meidän jo tässä vaiheessa pitäisi tietää, ei tällainen asia maailmaa kaada. Jos jonain, niin sitä voi pitää ajankohtaisena armollisuusharjoituksena.

”Elämä on lyhyt vain, jos sen käyttää huonosti. Aikaa on liian vähän vain, jos sen käyttää vääriin asioihin.”

★★★★
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt
Gummerus, 2020
380 sivua
Luettavaksi kirjastosta