Lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä tietokirjat jätettiin jälleen kerran suurten Finlandia-kemujen ulkopuolelle

Olen vähän väsynyt tähän ainaiseen nillittämiseen. Kun kaikilla on ilo ylimmillään ja juhlatunnelma katossa, minä nousen takarivistä sormi pystyssä sadattelemaan. Ja jos minä olen väsynyt tähän jatkuvaan vääntöön, niin voin vain kuvitella millaista uukahdusta tuntevat ne ihmiset, joita tämä asia koskee ihan ensikädessä. Minä sentään olen vain tällainen vähän sivullinen ihmettelijä, joka surullisena katsoo, kun rakkaat ystävät unohdetaan jälleen kerran lukitun oven taakse, kun sisällä juhlasalissa ilakoidaan.

Kyllä, puhun teistä Finlandia-palkintokoneisto sekä Yle.

Kaksi vuotta sitten kiskaisin teet väärään kurkkuun Finlandia-viikolla, kun minulle selvisi että herran vuonna 2019 tieto- ja lanu-Finlandian ehdokkaat julkistetaan tiedotustilaisuudessa, jota ei pääse seuraamaan livestriiminä. Kaunokirjallisuutta varten kamerat oli kannettu paikalle ja nettiyhteydet viritetty videokuvaa kestävään kuntoon, mutta ketäpä lanu ja tieto nyt kiinnostaisi.

Viime vuonna tätä mokaa ei toistettu, vaan sekä lanua, tietoa että kaunoa pääsi seuraamaan myös kotisohvilta käsin. (Tosin mitäpä tiedotustilaisuutta viime vuonna ei olisi lähetetty suorana koko kansan ihmeteltäväksi.) Nyt en muista miltä alustalta lähetyksiä saattoi katsoa, mutta joka tapauksessa edellisvuoden farssin jälkeen tilanne tuntui hyvältä.

Tänä vuonnakin kaikki kolme julkistamistilaisuutta striimattiin. Tiistaina pääsimme seuraamaan kuuden tietokirjan nostamista ylös mysteeriarkusta, keskiviikkona oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden vuoro. Lähetykset olivat laadukkaita ja niitä oli ilo katsoa, vaikka Kirjasäätiön sivuilta striimien ääreen löysivät tiensä vain oikeasti asiaan vihkiytyneet ihmiset.

Ilo haalistui kuitenkin nopeasti, kun selvisi, että kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden julkistusta seurataan livenä Yle Areenan puolella. Tähdennettäköön heti, että kaunokirjallisuus ja sen tekijät ovat toki kaiken huomion ansainneet. Mutta niin ovat myös tietokirjat, lastenkirjat ja nuortenkirjat tekijöineen! Kuka puusilmä siellä on ajatellut, että on ihan ok jättää kaksi kolmesta julkistustilaisuudesta Areenan ulkopuolelle?

On aivan turhan uikuttaa, että nuorten lukutaito sitä ja Pisa-tulokset tätä, kun alan arvostus (tai sen vähäisyys) voidaan nähdä näin konkreettisena valintana. Areenassa ei ole tila niin kortilla, etteikö sinne olisi yhden 20-minuuttiset lähetyksen sijaan mahtunut kolmea. Kuulemma lanu-striimiä seurasi jossain kohtaa vain kuusi ihmistä. Ehkä jollekin sitten on yllätys, että väki ei käy muuten vain selaamassa Kirjasäätiön sivuja. Areenassa lähetyksen ääreen saattaisi osua sattumalta porukkaa, mutta Kirjasäätiön sivuilla sellaista ihmettä ei kyllä taida tapahtua. Lähetykset on myös jälkeenpäin helpompi etsiä Areenasta.

Kaipaisin siis nyt jonkun asiasta päättäneen kertomaan, millä perusteilla tietokirjat sekä lasten- ja nuortenkirjat asetettiin eri asemaan kuin kaunokirjallisuus. Nämä asiat ovat aina valintakysymyksiä ja niihin liittyy hurjasti valtaa. Vaikka kirjallisuudelle soisin kaiken mahdollisen huomion, sanoisin siitä huolimatta, että jos kaikki ehdokaspaljastukset eivät ole tervetulleita Yle Areenaan, ei sinne olisi pitänyt yhtä korottaa. Nyt valinta kielii ainoastaan tietynlaisista asenteista ja arvostuksista.