Tänään julkistetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja, joten on aika paljastaa oma suosikkini

Ajattelin aluksi, että taitaa olla aivan turha yrittää lukea kaikkia lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita ennen voittajan julkistusta, mutta päätinpä silti laittaa teokset varaukseen kirjastosta. Kaupunki kukaties oli ainoa kirja, jonka olin lukenut ennen finaalikuusikon paljastamista, mutta koska lopulta luettava sivumäärä oli hyvin maltillinen, niin ehdin kuin ehdinkin lukea kaikki kirjat päivää ennen juhlagaalaa.

Olen edelleenkin aivan ymmälläni siitä, miten kuutta näin erilaista kirjaa voi mitenkään arvioida samassa palkintokategoriassa. Kaikki kirjat olivat omalla tavallaan huikaisevia onnistumisia, ja finaalikuusikko tuntui jollain tavalla poikkeuksellisen laadukkaalta (liekö tuo sellaista ”kaikkien aikojen kirjasyksy” -tyylistä harhaa). Käydään nyt lyhyesti läpi kaikki palkintoehdokkaat, ja lopuksi paljastan, kenen soisin tänään Finlandian pokkaavan.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään. Otava.
Mistä valo pääsee sisään on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Korento-romaanille. Kauhistuttavassa tulevaisuudenkuvassa ihmiset on jaettu ulko-, puoli- ja kokokansalaisiin. Kuten arvata saattaa, eri ryhmillä on erilaiset oikeudet, eikä kaikkia kohdella todellakaan ihmisoikeussopimusten mukaisesti. En ole lukenut Korentoa, mutta jatko-osan kyytiin pääsi hyppäämään myös kylmiltään. Kirja pohdiskelee muistia ja mitä meistä jää jäljelle, jos kaikki muistot ilmaistaan pois. Mistä valo pääsee sisään on myös kertomus kapinoinnista ja omantunnon kuuntelemisesta. Sekä hieman ystävyydestä ja rakkaudestakin. Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja nautin. Nautin kuulkaa niin paljon, että mietin miksi en ole taas hetkeen lukenut ya-kirjoja, kun ne tuntuvat minua usein parhaiten puhuttelevan. Mistä valo pääsee sisään on laadukas ja koukuttava romaani, joskaan se ei tarjoile sellaista wau-elementtiä tai uutta oivallusta, jota kaipaisin täyden viiden tähden antamiseen. Korento kiinnostaisi kyllä nyt erittäin paljon, ja jäin miettimään, onkohan sarja kasvamassa trilogiaksi. Moni asia jäi vielä auki, joten tarina ansaitsisi mielestäni vielä juhlavan päätöksen.

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus. Into Kustannus.
Tämä oli ainoa kirja, joka ei ennättänyt luokseni kirjastosta, joten luin sen e-kirjana. Luontokato selvästi siis kiinnostaa, tai sitten kirjastoissa ei ole osattu valmistautua riittävästi tämän kirjan menekkiin. Sarjakuvamaiseen kerrontaan nojaava Aika matka! on jatkoa Ihme ilmat! -kirjalle, jota en ole vielä lukenut, vaikka se omassa hyllyssäni majailee. Kirjan päähenkilöt Lotta ja Kasper reissaavat ajassa taaksepäin ymmärtääkseen muun muassa miksi kaikkia ikävästi pistäviä pörriäisiä ei voi tappaa, mitä tehomaatalous tekee ympäristölle ja kuinka monimutkainen seittirakennelma maailmamme lopulta on. Kirja käsittelee tärkeää ja kiinnostavaa aihetta perusteellisesti, mutta lapsentasoisesti. Luontokato on niin monitahoinen kokonaisuus, että kompakti kuvakirja tuntuu välillä hieman turhankin täyteen ahdetulta. Aukeamalla on usein leipätekstiä, runsaasti kuvia ja lisäksi sarjakuvamaisia tekstilaatikoita sekä puhekuplia. Päädyin usein lukemaan tekstit ja puhekuplat aivan väärässä järjestyksessä, ja mietin, että kirjan lukeminen ääneen lapselle voisi olla hieman hankalaa. Ehkä hieman enemmän sivuja ja väljempi taitto olisi antanut lukijalle enemmän tilaa hengittää. Informaatioähkystä huolimatta Aika matka! on kiinnostava kirja, jollaiseen olisin aivan varmasti itse halunnut tutustua lapsena. Näin aikuisenakin kirja onnistuu muistuttamaan ihmisen vastuista ja tekojemme seurauksista.

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Jos kohtaat karhun. Suomennos: Malin Kivelä. Teos.
Jos kohtaat karhun -kuvakirjan luin ääneen vauvalle. Kirjaan tarttuessani minulla ei ollut ennakko-odotuksia vaan avasin ensimmäiset sivut neutraalin kiinnostuneena. Kirja onnistuikin yllättämään minut kukkivalla huumorilla ja kauniilla kuvituksella. Koko kirjan lähtökohta on varsin spesifi ja kaupunkilaisnäkökulmasta hieman huvittavakin. Sen sijaan säännöllisesti kesäkodin ympäristön maalaisteillä vaunulenkkejä tekevänä voin tunnustaa, että siinä ympäristössä on tullut mietittyä, mitä sitä pitäisikään tehdä, jos vastaan tulisi karhu. (Tai susi. Tai kohti juokseva hirvi. Tai villisika. Kaikki ihan valideja pohdintoja muuten.) Kuvakirja jakaa hyvät vinkit tällaiseen harvinaislaatuiseen kohtaamiseen, mutta ei kuitenkaan pelottele turhia. Hersyvä huumori ja tarinankerronta varmistavat, että kirja ei jää yksittäiseksi lasten luonto-oppaaksi. Syvimmillään se muistuttaa ihmisen ja luonnon suhteesta sekä ympäristön ja sen eliöiden kunnioittamisesta.

Pia Krutsin & Jani Ikonen: Kaupunki kukaties. WSOY.
Kaupunki kukaties -runokirja on finaalikuusikosta ainoa, jonka olin lukenut ennen palkintoehdokkaiden julkistusta. Kirja vie lukijan runojen kaupunkiin, jossa vastaan voi astella melkein kuka tahansa. Pia Krutsin ei jämähdä yhteen riimittelytapaan, vaan kirjaan on päätynyt varsin monenlaisia runoja. Joissain teksteissä on hyvin perinteinen poljento, toisissa leikitellään enemmän sana- ja äännetasolla. Mukana on tarinallisuutta, aakkosruno ja yksi haiku. Jokaiselle jotain. Jani Ikosen kuvitus tukee tekstien tunnelmaa, ja välillä sanat on ripoteltu hauskasti ympäri sivua kuvituksen lomaan. Tekstissä on viihdyttäviä oivalluksia ja nerokkaita koukkuja, joiden ansiosta kirja puhuttelee varmasti muitakin kuin niitä 5+-vuotiaita lapsia, joille kirja on suunnattu. Oma suosikkini kirjasta on moderni aakkosruno, ja useat muutkin kirjan tekstit saivat oman mielikuvituksen laukalle. Kai kaikki sanataideohjaajat ovat jo tutustuneet tähän kirjaan ja ottaneet sen inspiraatiolähteeksi?

Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Terra: Kloonit. WSOY.
Kirjallisuuspalkintojen paras puoli näin lukijan näkökulmasta on uusiin teoksiin tutustuminen. Kepler62-sarja on minulle luonnollisesti tuttu, mutta koska se ei varsinaisesti osu omalle kiinnostusalueelleni, niin en ole lukenut yhtään kirjaa aiemmin. Hyppäsin siis taas mukaan kesken tarinan. Tässä kirjassa ei paljoa aiempia tapahtumia selitelty, mikä on hyvä sarjan vakiolukijoiden kannalta. Mikäänhän ei ole niin ärsyttävää kuin aiempien tapahtuminen liiallinen kertaaminen. Tai ehkä jokin on ärsyttävämpää, mutta ymmärrätte pointin. Kirja etenee kuin kiivastempoinen televisiosarja. Lähes joka luku tarjoaa jännittävän juonenkäänteen, eikä dramaattisimpiakaan vastoinkäymisiä jäädä surkuttelemaan. Kovin syvällistä kuvaa ei siis kirjan päähenkilöistä ehdi saada, mutta tässä kirjassa hahmokehitystä tärkeämpää onkin sarjan pääjuoni sekä vauhdikkaat tapahtumat. Luin teoksen e-kirjana, mutta selailin onnekseni vielä printtikirjan jälkikäteen. E-kirjassa Pasi Pitkäsen kuvitukset on ripoteltu tekstikappaleiden väliin, mutta printtikirjassa päästään nauttimaan näyttävästi yli aukeaman levitetyistä kuvista. Vaikka en edelleenkään tunne olevani kirjasarjan otollisinta yleisöä (mikä ei tavallaan ole kovin yllättävää, kun huomioi ikäni), olen vakuuttunut. Jo lukiessani pohdin, että tätä sarjaa tulen todellakin suosittelemaan eräälle lapselle, jolle olen aiemminkin toimittanut lukuvinkkejä.

Dess Terentjeva: Ihana. WSOY.
Olen edelleen hämmentynyt, että silmieni ohi on onnistunut livahtamaan säeromaani. Tajusin Ihanan todellisen luonteen joitain viikkoja ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistusta, joten ehdin varata sen kirjastosta hyvissä ajoin. Kirjassa käsitellään avoimesti ja pohdiskelevasti sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Kirjan päähenkilö, yhdeksäsluokkalainen Lilja on sarjaihastuja, jonka uusin rakkauden kohde osoittautuukin hänen isänsä uuden naisystävän lapseksi. Dess Terentjeva onnistuu taltioimaan kirjan sivuille sydäntäpusertavan uskottavasti sen nuoren ihmisen turhautumisen, kun aikuiset eivät vain tajua. Lilja joutuu myös käsittelemään omia ennakkoasenteitaan eikä hän päästä itseään helpolla. Kovin syvälle henkilöiden mielenmaisemiin ei kirjassa sukelleta, mutta toisaalta säeromaanissa oli minusta kaikki tarpeellinen. Sen kieli ei kikkaile turhia, mutta teksti kyllä vinkkaa silmää lukijalle useissa kohdissa. Tämä tarina kannatti toden totta kertoa säeromaanimuodossa. Kirjassa oli juuri sopivasti sanoja, en tiedä mitä yhdelläkään ylimääräisellä olisi tehty. On myös hienoa, että Finlandia-ehdokkuuden myötä säeromaanit nousevat varmasti yhä uusien lukijoiden tietoisuuteen.

Sitten olisi se viimeinen ja kaikkein vaikein tehtävä. Mikä kirjoista pitäisi mielestäni palkita Finlandialla? Ei todellakaan käy kateeksi Perttu Pölöstä, joka tänä vuonna istuu diktaattorin valtaistuimella. Omaksi voittajasuosikikseni nostan kuitenkin Pia Krutsinin ja Jani Ikosen Kaupunki kukaties -kirjan. Asetelma on toki sillä tavalla epäreilu, että olin ehtinyt mieltyä kirjaan jo etukäteen, mutta runokirjan ansioita ei voi kieltää. Kaupunki kukaties on monipuolinen ja tuore kirja, joka nyökkää perinteille kahlehtimatta itseään niihin. Kuten olen sanonut, tämä kirja on ollut jo pitkään hankittuna pariinkin joulupakettiin. Nuortenkirjojen puolelta omaksi suosikikseni nousee Ihana. Siinä on tuoretta otetta ja oivalluksia, jotka mielestäni nostavat sen parrasvaloihin.

Nyt pitäisikin enää jaksaa odottaa iltaan saakka voittajien julkistusta! Videokamera on valmiina taltioimaan reaktioni voittajiin, joten uutta videota on luvassa. Tunnelmaan voit virittäytyä katsomalla videoni ehdokasjulkistuksista (tieto, lanu, kauno). Voit myös kertoa täällä blogin kommenteissa omat voittajasuosikkisi!

Ps. Jos Finlandia-aiheiset tekstit kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa viime kuussa julkaisemani räntti eri palkintojen arvostuksesta. Viime vuonna kirjoitin puolestaan palkintojen jakamiseen liittyvistä hämmentävistä epäselvyyksistä. Oman voittajasuosikkinikin olen paljastanut pari kertaa aiemminkin. Vuoden 2019 valintaani pääset tutustumaan tästä linkistä ja vuoden 2017 suosikkini voit kurkata tästä postauksesta.