En muista oliko kesä 2013 erityisen kylmä tai kuuma. Ehkä se oli sopivan helteinen. Olin palannut Jyväskylästä Hämeenlinnaan lapsuuteni huoneeseen kolmeksi kuukaudeksi, sillä astelin kolmatta (ja viimeistä) kertaa kesätoimittajaksi Hämeen Sanomien riveihin. Muiden juttujen ohella kirjoitin myös kirja-arvioita. Kulttuuriosaston nurkassa patsasteli kaappi, jonka uumeniin ladottiin toimitukseen saapuneita kirjoja. Leppoisaa kesäluettavaa etsiessäni tartuin sattumalta 1800-luvun loppuun sijoittuvaan kirjaan. Kirjailijan nimi kuulosti tutulta, mutten ollut lukenut häneltä aiemmin mitään muuta. Tarina vei mennessään ja kirjoitin lehteen hieman tavallista pidemmän arvion, jossa pohdiskelin myös kirjailijan tapaa avata teoksensa taustamateriaaleja kirjan Facebook-sivulla. Se tuntui varsin tuoreelta tavalta palvella lukijoita.
Enpä tuolloin olisi osannut arvata, että Enni Mustosen Paimentyttö aloittaisi aikuisvuosieni tärkeimmän kirjasarjan.
Paljon on ehtinyt tapahtua niin omassa elämässäni kuin maailmallakin sen jälkeen kun tartuin Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäiseen osaan. Palautettuani Hämeen Sanomien avainlätkän olen työskennellyt Ylellä, Keskisuomalaisessa ja Maaseudun Tulevaisuudessa. Olin kevätlukukauden vaihdossa Maltalla, aloitin toisen maisteriohjelman ja valmistuin tuplamaisteriksi. Muutin viisi kertaa, ostin ensiasunnon, valmistuin, menin kihloihin ja naimisiin. Minusta tuli äiti. Ja kaikkina näinä vuosina joka kevät Otava on toimittanut kirjapainosta kauppojen hyllyille uuden osan Syrjästäkatsojan tarinoita. Usein olen tarttunut kirjaan vasta kesällä, sillä kirjalliselle aikamatkalle on ollut kaikkein ihaninta lähteä kesäkodista käsin.
Sarja alkaa orvoksi jääneen Ida Eriksonin lapsuusvuosista. Neljän kirjan jälkeen siirrymme kolmen romaanin ajaksi Idan tyttären Kirstin matkaan ja sarjan kolme viimeistä osaa on omistettu Kirstin tyttärelle Vienalle. Jokainen kolmesta naisesta katselee aikansa merkkihenkilöitä syrjästä, mutta siinä missä Ida oli herrasväen kulisseissa ahertava passaaja, siirtyivät Kirsti ja Viena hetkittäin kulisseista ihan parrasvalojen kajoon asti.
Olen lukenut sarjan kaikki tähän mennessä ilmestyneet yhdeksän osaa printtikirjoina. Keväällä 2019 tehdessäni yhtä niistä viidestä muutosta kuuntelin kaikki siihen mennessä ilmestyneet teokset äänikirjoina ja tänä keväänä jälleen muuttolaatikoiden ääressä oli aika ottaa uusi kuuntelukierros. Sarjan kuusi ensimmäistä osaa olen siis lukenut yhteensä kolme kertaa ja seuraavat kolme romaania kahdesti. Idan klaani tuntuu kuin omalta perheeltä, joten huhtikuussa ilmestyvä sarjan päätösosa kauhistuttaa minua jo valmiiksi. Miten olen valmis sanomaan hyvästit rakkaille hahmoille? Mitä kirjaa odotan yhtä innolla keväällä 2023? Miten käy Vienalle? Mitä jos Ida kuolee?
Haastattelin Mustosta vuonna 2018, ja silloin hän kertoi, että sarjan oli ollut tarkoitus päättyä viiden romaanin jälkeen Ruokarouvan tyttäreen. Toisin kuitenkin kävi, sillä henkilöhahmot olivat käyneet myös hänelle rakkaiksi. Tämän taustan voi kyllä hyvin nähdä kirjasarjassa. Kolme ensimmäistä romaania noudattavat omaa kaavaansa, jossa Ida päätyy töihin aina uuteen kulttuuriperheeseen. Kirjoissa on aivan omanlaisensa lämpöinen tunnelma, johon 1800-luvun miljöö antaa oman mausteensa. Leppoisa ja hallittu rytmi pysyy yllä myös seuraavassa osassa, mutta Ruokarouvan tyttäressä tuntuu majailevan kaksi aivan omanlaistaan teosta: ensimmäisessä Kirsti elää Suomessa ottosiskonsa Allin kanssa ja jälkimmäisessä hän lähtee etsimään elämälleen uutta suuntaa Pariisista.
Sinänsä suurten juonenkäänteiden ja uusien suuntien sisällyttäminen kirjaan ei ole rikos, mutta tällaista sirpaloitumista tuntuu tapahtuvan sarjan seuraavissa osissa yhä enemmän. Kaikkein rikkonaisin on viime vuonna ilmestynyt Näkijä, jossa Viena matkaa Yhdysvaltojen ja Suomen välillä eikä hänen poukkoileva työ- ja rakkauselämänsä ainakaan selkeytä kirjan punaista lankaa. Jälleen kerran, ei tässä mitään rikollista tehdä, mutta kirjan viimeisillä sivuilla on hämmentävää tajuta, että asiat h, r, t, x, w ja y tapahtuivat kaikki tässä kirjassa eivätkä neljässä aiemmassa osassa.
Vuosien varrella näihin kirjoihin on kuitenkin pinttynyt niin vahva nostalgia, että en oikein voi enää moittia niitä mistään. Sarjan alkuosille annan empimättä viisi tähteä, keskivaiheen kirjoille 4,5 tähteä ja yhdeksännelle osalle 4 tähteä. Luultavasti seuraavalla lukukierroksella tähtien määrä jälleen kasvaa.
Bibbidi Bobbidi Book 