Wendy Loggia: Ikuisesti sinun – Tuhkimotarina

Jo syksyllä otin suuren riskin, ja tartuin nuoruudessani rakastamaani runokirjaan. Tällä viikolla teemme samantyylisen nostalgiamatkan, tällä kertaa tosin nuortenkirjallisuuden puolelle. Saatatte muistaa, että jouduin pettymyksekseni antaman Otto Grundströmin Tähtiotsa-kirjalle varsin kehnon arvion, tämän kirjan kantta katsellessani toivoin että lopputulos olisi erilainen.

Olen parantumaton romantikko ja Disney-sukupolvea parhaimmillaan. Ei siis liene yllätys, että Wendy Loggian Tuhkimo-satua jäljittelevä Ikuisesti sinun –kirja päätyi luettavakseni herkimmässä teini-iässä. Ja jos totta puhutaan, niin luin sen ehkä toisenkin kerran. Ja ainakin kolmannen ja neljännen kerran. Danielle jää orvoksi ja joutuu äitinsä sekä siskopuoliensa orjuuttamaksi. Monien sattumien kautta piikatyttö tutustuu prinssiin, eikä väärinkäsityksiltäkään säästytä. Tuttuun tapaan tarinaan kuuluvat myös tanssiaiset, kadonnut kenkä sekä onnellinen loppu. Disneyn versiosta poiketen Tuhkimon ympärillä häärää hiirten sijaan palvelusväestä koostuva ystäväjoukko. Taikasauvaa heiluttavan haltijakummin paikan on puolestaan ominut taiteilija ja keksijä Leonardo da Vinci.

Kirjallisilta saavutuksiltaan opus ei yllä kovin korkeisiin sfääreihin. Dialogi on laiskaa ja ennalta arvattavaa, miljöön kuvaus puolestaan jää olemattomaksi. Jälkimmäinen puute johtunee siitä, että Ikuisesti sinun on sovitettu romaaniksi samannimisestä elokuvasta. Tutusta sadusta poimitut hahmot ovat stereotyyppisiä aina pirullisesta äitipuolesta siihen hieman kiltimpään sisarpuoleen, joka pitää suklaasta koruja enemmän. Jostain syystä kirja vilisee myös kolmen pisteen turmiollista yhdistelmää. ”…” on asia, jolle olen kehittänyt vakavan yliherkkyyden. Yleensä se on merkki veltosta kirjoitustyylistä, kirjoittajan kyvyttömyydestä sanallistaa ajatuksiaan tai jopa lukijoiden aliarvioimisesta. Yleisö kyllä pystyy tunnistamaan ilmaan jätetyn tunteen tai vihjeen tulevasta ilman seikan korostamista kolmella pisteellä. Joskus ”…” on hyvä tehokeino, mutta ei luoja paratkoon kolme kertaa kappaleessa.

Kaikesta huolimatta Ikuisesti sinun sai luotua rinta-alaan sitä samaa kutittelevaa tunnetta kuin vuosia sitten. Daniellen poikatyttömäisyys ja sanavalmius inspiroivat vähän vanhempaakin, ja onhan sitä joskus vaan ihanaa lukea yksinkertaisen puhtaasta rakkaudesta ja onnellisesta lopusta. Ainakin satumaailma pystyy vastaamaan tähän kaipuuseen. Vahva suositus etenkin kaikille romantiikannälkäisille (teini)tytöille. Seuraavaksi pitäisikin metsästää käsiin Ikuisesti sinun –elokuva. Tai ainakin katsoa Taylor Swiftin Love Story –musiikkivideo, joka huokuu samaa tunnelmaa. Yleisarvosanaksi annan kolme tähteä, mutta mainittakoon vielä lopuksi, että tuikkaan kirjalle vielä epävirallisesti yhden ylimääräisen nostalgiatähden.

★★★
Wendy Loggia: Ikuisesti sinun
Suomentanut Eeva Koskimies
Otava, 1999
Sivuja 157
Luettavaksi omasta  hyllystä