Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta

Luulen, että keneltäkään hämeenlinnalaiselta tai joskus siellä asuneelta ei voinut mennä ohi se, että vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Säveltäjämestarin syntymästä tuli 8. joulukuuta 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Jannen syntymäkaupunki otti juhlasta kaiken irti, julistautuipa se jopa Sibelius-pääkaupungiksi. Lukuisten konserttien ja juhlallisuuksien lisäksi Sibeliusta muistettiin myös kaunokirjallisella kentällä. Sanasinfonia ­­– Novelleja Sibeliuksesta on kahdeksan lyhyen kertomuksen kokoelma, jonka punaisena lankana on – yllätys yllätys – säveltäjä itse.

Totta puhuakseni olisin mitä luultavimmin kävellyt teoksen ohi nopealla kirjastopyrähdykselläni, jos teoksen kansi ja etenkin siihen painettu nimi eivät olisi kummitelleen pitkään Facebook-virrassani. Kirjan toinen toimittaja, ja kokoelman idean keksinyt Marika Riikonen on työtoverini Hämeen Sanomien vuosiltani. Novellit eivät yleensä juuri kiinnitä huomiotani, mutta tällaisten kontaktien avulla lukulistalla vähemmän nähtyyn kirjoitustyyliin on helpompi tarttua.

Novellien kirjoittajille on teoksen esipuheen mukaan annettu varsin vapaat kädet. Tekstit saavat olla täyttä fiktiota, mutta ne voivat myös turvautua historialliseen tarkkuuteen. Jean Sibelius on toki oltava tekstissä läsnä, mutta pelkkä etäinen helähdyskin riittää. Antologiaan onkin saatu hyvin erilaisia tekstejä. Osassa kerrotaan Sibeliuksen omasta elämästä, muutamat novellit taas sijoittuvat nykyaikaan, jossa säveltäjästä on jäljellä enää suuret muistot ja musiikki.

Kokoelman novelleihin on saatu loihdittua kauniita oivalluksia, mutta myös puuduttavaan keskinkertaisuuteen on välillä luisuttu. Ensimmäinen novelli, Petri Tammisen Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa, alkaa ikävystyttävän esseemäisesti, mutta novellin loppupuoli Sibeliuksen päiväkirjan muodossa on humoristinen ja säveltäjän syviä tuntoja luotaava. Polttopisteen suuntaaminen myöhempinä vuosinaan kaljuuntuneen säveltäjän hiuskuontaloon on hauska ja omaperäinen näkökulma. Maritta Lintusen Rapallo ja Jarkko Martikaisen Jossain ruoho on vihreämpää soljuvat ohi helppolukuisina, mutta suurempia muistijälkiä jättämättä. Jyrki Vainosen Lintu puolestaan kertoo kauniin tarinan surutyöstä, ja kuinka musiikki voi olla siinä läsnä. Henkilökohtaisella tasolla minua liikuttivat Olli Jalosen maalaamat hämeenlinnalaiset maisemat sekä Miina Supisen kuvailemat tapahtumat Töölössä. Omista kotinurkistaan on aina ilo lukea. Myös Anneli Kanto ja Emmi Itäranta ovat päässeet kirjoittamaan omat Sibelius-novellinsa.

Sanasinfonia luo lukijalle tavoitteensa mukaisesti uusia näkökulmia Sibeliukseen. Vaikka tarinat eivät ole tosia, tekevät ne säveltäjästä edes hieman helpommin lähestyttävän kuin musiikkiopiston seinälle ripustettu tuimailmeinen mustavalkokuva. Novelleja lukiessa mielessä pyöri myös Enni Mustosen Ruokarouva, jonka suurimmaksi osaksi fiktiivisissä juonikuvioissa Sibelius oli keskeisessä roolissa. Osa teksteistä olisi kaivannut lisää näkökulman hiomista, ja kirjan fonttivalinta kummallisine koukeroineen vielä yhtä palautekierrosta. Kokonaisuutena teos jää silti varmasti yhdeksi pitkäikäisimmistä Sibeliuksen juhlavuoden teoksista.

★★★½
Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia ­ Novelleja Sibeliuksesta
Karisto, 2015
Sivuja 148
Luettavaksi kirjastosta