Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Luen aina takakansitekstin ennen kirjan avaamista. Ihan samalla tavalla kuulen mielelläni elokuvasta pienen juonitiivistelmän ennen kuin ensimmäiset kohtaukset vyöryvät valkokankaalle tai ruudulle. Jostain syystä olen aivan hukassa, ellen tiedä kuka on teoksen päähenkilö tai mihin suuntaan tapahtumien voisi olettaa kulkevan. Tarvitsen summittaiset ohjeet, ennen kuin voi kunnolla eksyä matkalla tarinaan.

Toivon kovasti, etten olisi lukenut Hanna Kauppisen Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut –teoksen takakansitekstiä. Kaikki oli hyvin, kunnes silmäni tavoittivat tekstin toiseksi viimeisen lauseen. ”Esikoiskirjailija Hanna Kauppinen täytti 18 vuotta kirjan julkaisuviikolla.” Ensireaktioni oli syvä ihailu. Kyllä minäkin täysi-ikäisyyden kynnyksellä haaveilin kirjan kirjoittamisesta ja ihannoin Leena Lehtolaista, joka oli julkaissut esikoisteoksensa 12-vuotiaana. Minun haaveeni eivät konkretisoituneet kovakantiseksi niteeksi, tietokoneen syövereihin jäi vain muutamia kehnohkoja novelleja. Kaikesta tästä ihailusta huolimatta olisin toivonut, että en olisi tiennyt Kauppisen ikää tarinaa lukiessani. Mutta palataan siihen hetken päästä.

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut kertoo Milasta, joka etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, joiden omistajia hän auttelee elääkseen. Koko tytön omaisuus mahtuu olkalaukkuun, jossa olisi tilaa vielä yhdelle rakastetulle kirjalle. Taikuus ja mysteerit värittävät kirjan juonta, kun kaupunkiin perustetaan uusi antikvariaatti, jota johtaa eriskummallinen Herra H. Myös kauppiaan Toni-poika vetää Milaa puoleensa. Maaginen kirjakauppa on kuitenkin vaarassa, kun kaupunkiin saapuu herra Kunnas. Myös Milalla on asioita, joita hän ei halua kaikkien tietoon.

Kauppisen teksti on huoliteltua ja ajoittain hyvinkin kaunista. Mutta. Niin, mutta. Kun kirjailijan ikä on tiedossa, alkaa kirjasta huomioida tiettyjä naiiveja kerronnallisia ansakuoppia. Juuri sellaisia, joihin olisin luultavasti itsekin samassa iässä langennut. Kauppinen aloittaa kirjansa esimerkiksi hyvin seikkaperäisellä ulkonäön kuvauksella. Onko jokainen yksityiskohta todellakin tarpeellinen? Myös jotkin sanavalinnat ja juonen silmukat paljastavat laatijansa iän. Samanlainen tunne minulle tuli aikanaan, kun luin Ennuskivien mahti –kirjan, jonka Flavia Bujor julkaisi 12-vuotiaana. Toinen asia onkin sitten se, olisinko kiinnittänyt asiaan huomiota, jos en olisi tiennyt kummankaan kirjailijan ikää ennen lukukokemusta. Kauhistuttavaa tuomita mahdollisesti iän perusteella!

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on mukava välipala raskaampien kirjojen välissä. Teksti on sujuvaa ja juoni etenee vauhdilla. Kauppisella on tosin raivostuttava tapa vihjailla tulevista yllätyskäänteistä. Juonessa on kiinnostavia aukkoja, mutta Kauppinen on ympäröinyt ne välkkyvillä neonvaloilla, niin ettei varmasti yhdeltäkään lukijalta jäisi huomaamatta, että tässähän ei kerrota kaikkea. Lukijaa se ennemminkin ärsyttää.

★★★
Hanna Kauppinen: Kirja. jota kukaan ei koskaan lukenut
Myllylahti, 2016
Sivuja  198
Luettavaksi kirjastosta