Teatterissa: Keuhkot

”Mä voisin lentää New Yorkiin ja takasin joka päivä seittemän vuoden ajan enkä silti sais aikaseks yhtä isoo hiilijalanjälkee kun tekemällä lapsen. Kymmenen tuhatta tonnia hiilidioksidia. Painaa saman verran kun Eiffel-torni. Mä synnyttäisin Eiffel-tornin.”

21437173265_a1bcc8c9ac_o

Mies ja nainen, tyhjä lava. Ei muutoksia valoissa, ei vaatteiden vaihtamisia. Duncan Macmillanin käsikirjoittamassa ja Juha Jokelan suomentamassa sekä ohjaamassa Keuhkoissa pääosassa on kahden näyttelijän tarkka roolityö.

Kun mies ehdottaa vauvan yrittämistä, salpautuu naisen hengitys. Alkaa pitkä pohdinta, tahtojen taisto, omantunnon lahjominen. Kuinka itsekästä on hankkia lapsi maailmaan, jossa muutenkin kävelee ihmisiä jo ruuhkaksi asti? Kuinka monta puuta pitäisi istuttaa korvatakseen lapsesta aiheutunut hiilijalanjälki? Miten tulotaso turvataan lasta varten?

Kansallisteatterin Willensaunassa esitetty Keuhkot on intiimi ja yleisön mielikuvitusta kutitteleva näytelmä. Rikkaaseen dialogiin perustuva esitys soljuu eteenpäin kuin tavallinen keskustelu kahden ihmisen välillä. Ei ole turhaa pönötystä, välillä alkaa jopa epäillä onko edes käsikirjoitusta, niin luontevasti sanat istuvat näyttelijöiden suuhun. Tavallisissa arkivaatteissa yleisölle esityksen alussa puhuvat Ria Kataja ja Mikko Nousiainen ovat niin samaistuttavia, että joku katsomosta vastaa spontaanisti heidän ”hyvää teatteri-iltaa” -lausahdukseensa ”kiitos samoin”. Ja sitten vain pieni hetki, ja Kataja sekä Nousiainen ovat kadonneet roolihahmojensa tieltä.

Kun ajan etenemistä ei voi ilmentää valoilla, maskilla tai roolivaatteilla, on paljon kiinni näyttelijöiden taidoista. Ihmismieli toimii kummallisesti. Yksi repliikki, niin tyhjä lava muuttuu katsojan mielessä täpötäydeksi Ikeaksi tai hiljaiseksi kylpyhuoneeksi. Lavasteita ei tarvita, kun ympäristö luodaan pelkin sanoin ja hienovaraisin elein. Tämä jos mikä on innostavaa ja kutkuttaa mieltä kiireisen teatterisyksyn keskellä. Tähän tyhjään näyttämöön sekä tietysti nerokkaaseen dialogiin perustuu myös näytelmän hersyvä huumori sekä sydäntä raastava surullisuus. En ollut ainoa, jonka silmät kostuivat julmasti viimeisen repliikin aikana. Joku itki ihan avoimesti vielä aulassakin.

Hieman ennen Keuhkojen näkemistä keskustelin Twitterissä tämän vuoden lukukokemuksistani. Tajusin, etten ole antanut yhdellekään lukemalleni kirjalle viittä tähteä, vaikka muutama näin jälkikäteen ajateltuna olisi täyden tähtirivistön ansainnutkin. Yhden viiden tähdin musikaalin olen nähnyt tänä vuonna, Turun kaupunginteatterin Tom of Finlandin. Olen aika varovainen täydellisen arvosanan antamisessa. Rutiininomaisesti meinasin aluksi antaa Keuhkoillekin neljä tähteä. Sitten pysähdyin miettimään. Mitä näytelmässä olisi voitu tehdä paremmin? Ei mitään. Erityisen ilahduttavaa on se, että täydellisen teatterikokemuksen voi saada näinkin vähäeleisellä näytelmällä. Aina ei tarvita säihkettä ja suuria spektaakkeleja, joskus riittää kaksi taitavaa näyttelijää sekä väkevä tarina.

Valitettavasti Keuhkot poistui Kansallisteatterin ohjelmistosta näkemäni esityksen myötä, mutta verkkosivuilla oleva maininta esityksen tilaamisesta herättää toiveen siitä, että vielä joillain onnekkailla voisi olla mahdollisuus nähdä tämä mestariteos.


allekirjoituslaura

★★★★★
Keuhkot
Kansallisteatteri, Willensauna
Käsikirjoitus: Duncan Macmillan
Ohjaus ja suomennos: Juha Jokela
Rooleissa: Ria Kataja ja Mikko Nousiainen
Poistunut ohjelmistosta, esitys tilattavissa

Kuvat © Stefan Bremer / Kansallisteatteri

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s