Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja-sarja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun täydellisen lopun saaneeseen tarinaan aletaan väkisin kirjoittaa jatko-osia. Tuomas Kyrön teos Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja saattaa olla yksi kaikkien aikojen parhaista lukemistani kirjasarjan lopetuksista. Paitsi ettei se tainnutkaan olla lopetus, vielä on muutaman niteen verran post scriptumeja jäljellä. Huimaan suosioon noussut karvalakkinen jääräpää ei saa jäädä rauhaan kirjoitettuaan seesteisen lopetuksen omalle tarinalleen. Ehei, kyllähän vielä muutaman kirjan voi rykäistä kokoon kun on Suomi 100, Lahti 2017 ja Pyeongchang 2018.

Mielensäpahoittaja (2)

Mutta kelataanpa hetkeksi taaksepäin. Luin Mielensäpahoittajan sekä Mielensäpahoittajan ja ruskeankastikkeen ensimmäistä kertaa keväällä 2014 ollessani vaihdossa Maltalla. Voi pojat, että sen jälkeen teki mieli lihapyöryköitä ja ruskeaa jauhelihasoossia, joita ei tietenkään voinut vajavaisessa keittiössäni valmistaa. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja –kirjan luin tuoreeltaan ja kirjoitinpa siitä pienen arvionkin. Olen nähnyt kirjoista versioituja näytelmiä ainakin kerran kesäteatterissa ja kerran Kansallisteatterissa.

Jokin yrmyssä, mutta lopulta varsin kultaisessa Mielensäpahoittajassa kiehtoo. Tiedän, että jos olisin itse vastuussa vastaavan vanhuksen hyvinvoinnista, olisin hyvin pian valmis tökkimään tikkuja kynsien alle ihan vain unohtaakseni arkisen riippani edes hetkeksi. Mies valittaa ja tuomitsee, on itsepäinen ja kuvittelee tietävänsä kaiken paremmin kuin kukaan muu. Tästä huolimatta Kyrön kirjojen parissa ei voi kuin asettua Mielensäpahoittajan puolelle ja lättähattuja vastaan. Vanha mies on oikeasti varsin älykäs ja hyväsydäminen, uudet asiat nyt vaan sattuvat pelottamaan outoudessaan. Varmasti jokainen meistä on joskus ollut samanlaisessa tilanteessa. Välillä vanha yksinkertaisesti tuntuu paremmalta kuin uusi.

Katsoin töitä varten jokin aika sitten Dome Karukosken ohjaaman Mielensäpahoittaja-elokuvan, jonka innoittamana kaivoin kirjasarjan esille BookBeatista ja laitoin luurit korville. Sarjan ensimmäinen kirja on tasainen, se tutustuttaa henkilöhahmoihin, mutta ei vielä kurita nauruhermoa suurimmalla vaihteella. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike rakentuu jo tietyn teeman ja suuremman juonikuvion ympärille, mikä luo teokseen syvyyttä. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on puolestaan koskettavuudessaan aivan omalla tasollaan, vaikka huumori jääkin välillä hopeasijalle. Lukija Antti Litja herättää jääräpäisen harmaahapsen eloon, miehen jupinaa voisi kuunnella loputtomiin.

Mutta sitten päästäänkin näihin uusiin, mielestäni varsinaisen kirjasarjan ulkopuolisiin teoksiin. BookBeatissa ei ole äänikirjoja vuonna 2016 ilmestyneistä teoksista Mielensäpahoittaja: Miehen työt ja Mielensäpahoittajan keittiössä, mutta samana vuonna julkaistu vuoden 2017 Lahden MM-kilpailuihin kurkottava Mielensäpahoittajan hiihtokirja sieltä kyllä löytyy. Lukijana on tällä kertaa Vesa Vierikko, joka pienen totuttelun jälkeen yltää lähes yhtä hyvään mielensäpahoittamiseen kuin Litja. Kirjan juoni on kuitenkin se, mikä kaikkein eniten mieltäni pahoittaa. Hiihtolegendojen ja vuosilukujen luettelemisesta on hupia vain todellisille lajin suurkuluttajille, meille muille parituntinen luento on ainoastaan äärimmäisen puuduttavaa. Sama vika vaivaa tänä vuonna julkaistua Mielensäpahoittajan Suomea, jossa kotimaan satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi kerrotaan tarina sen jokaiselta vuodelta. Tai melkein jokaiselta. Kuten muissakin vastaavissa projekteissa, keinotekoinen sataan tekstiin tähtääminen on tuottanut paljon höttöä. Ja hiihtokirjasta kopioituja sattumuksia. Löyhä pääjuoni vanhan ukon pojantyttärelleen pitämistä oppitunneista ei onnistu pitämään epämääräisiä jorinoita kasassa. Olisitte jo jättäneet äijän rauhaan. Ainoa edes hitusen tuore idea on Mielensäpahoittajan emännän (Erja Alander) äänen tuominen tarinoihin, mutta ei siitäkään ole jälleen kerran yhden turhan Suomi 100 -projektin pelastajaksi.

Tuomas Kyrö on tehnyt mahtavan työn luodessaan karvalakkipäisen jurottajan, mutta tuo urakka olisi saanut päättyä kolmeen ensimmäiseen kirjaan. Kyllä ei kannata tehdä jatko-osia, jos ei ole enää mitään uutta sanottavaa.

allekirjoituslaura

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Lukija: Antti Litja
WSOY, 2010
54 sivua, 3 tuntia 2 minuuttia
★★★½

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike
Lukija: Antti Litja
WSOY, 2012
48 sivua, 2 tuntia 44 minuuttia
★★★★

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Lukija: Antti Litja
WSOY, 2014
48 sivua, 6 tuntia 21 minuuttia
★★★★

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja
Lukija: Vesa Vierikko
WSOY, 2017
48 sivua, 2 tuntia 6 minuuttia
★½

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
Lukija: Vesa Vierikko, Erja Alander
WSOY, 2017
107 sivua, 6 tuntia 2 minuuttia
★★½

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja saatu arvostelukappaleena.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja-sarja

  1. Esi sanoo:

    Olenkin miettinyt, että olenko Suomen ainoa vastarannankiiski ja huumorintajuton ilonpilaaja, kun en sitten millään innostu tästä koko Mielensäpahoittaja-buumista. (En siis ole lukenut, mutta näköjään tuomitsen silti :D)

    Se ensimmäinen osa on varmasti hyvä, mutta kuten sanoit, jatko-osan kirjoittamisessa on jo aika paljon rahastuksen makua. Minua niin tympäsee se, että kun menen kirjakauppaan, siellä myydään ainoastaan tätä hemmetin mielensäpahoittajaa, ja kaikki vähänkään erilaisempi käänöskirjallisuus esimerkiksi on jossain piilossa tai sitä ei ole ollenkaan. Minusta tuntuu, että suomalaiset, kustantajat ja kirjakauppiaat menevät nyt sieltä, mistä aita on matalin eivätkä uskalla yhtään haastaa itseään. Minulla on (ehkä epäoikeudenmukaisesti) tietynlainen ennakkoluulo siitä, millaiset ihmiset näitä kirjoja ostavat ja lukevat.

    Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Mielensäpahoittaja kirjakauppoihin pesiytyi.

    Tykkää

    • Laura / Bibobook sanoo:

      Voimakkaidenkin tunteiden on hyvä päästä välillä ryöppyämään oikeinkirjoituksesta välittämättä 😀

      Tuoms Kyrö on kiinnostava henkilö ja paljon esillä, joten ymmärrän kustantamon (?) halun jatkaa sarjaa, kyllähän ne tietysti lukijoita kiinnostavat. Näiden kolmen ensimmäisen kirjan jälkeen en tosin ole itse innostunut, kuten kirjoitinkin. Ilmeisesti Mielensäpahoittajan Suomi on kuitenkin kolahtanut joillekin, ja uskon sen paljastuneen monesta isänpäiväpaketista. Täytyy toivoa, että tämä loppuisi edes tähän.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s