Bibbidi Bobbidi Book

Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja Inhon Internet on tärkeä teos. Se näyttää tositarinoiden kautta millaiseen tilanteeseen vihapuheen ja naisvihan tila suomalaisessa yhteiskunnassa on edennyt. Se jää mietityttämään. Ja ehkä hieman ahdistamaan.

Se kannattaa lukea.

Vaikka en ole koskaan itse joutunut netissä vihakampanjan kohteeksi, olen työssäni tavannut monia, jotka ovat. Ystäväpiirini on täynnä toimittajia, jotka ovat kirjoittaneet erityisesti maahanmuutosta ja joutuneet sen jälkeen vihapuheen kohteiksi. Niemisen ja Vehkoon teos alkaa aivan liian tutuilla tarinoilla naisista, jotka ovat puhuneet tai kirjoittaneet maahanmuutosta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, uskonnosta tai mistä tahansa vastaavasta aiheesta verkossa tai muussa mediassa – ja saaneet sen jälkeen kokea törkyviestien ryöpyn.

Kirjaan on upotettu runsaasti haastateltujen naisten saamia vihaviestejä. Kauheinta tai ehkäpä silmiä avaavinta on se, että jokainen viesti on oikea ja jokaisen viestin takana on aito lähettäjä, toinen ihminen. Lukukokemuksen aikana päässä risteilivät monet ajatukset, mutta päällimmäinen liittyi empatiaan. Miksi nämä nettikiusaajat eivät pysty kuvittelemaan omien tekojensa vaikutuksia toiseen ihmiseen? Miksi elämme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa on hyväksyttävää purkaa omaa pahaa oloa toiseen ihmiseen netin välityksellä? Teoksen loppupuolella kysyttiin vihapuheviestejä lähettäviltä ihmisiltä, miksi he käyttäytyvät kuten he käyttäytyvät. Eräs mies ei muistanut lähettäneensä toimittajalle törkeitä viestejä. Toisen mielestä omista mielipiteistä ei pidä tuntea syyllisyyttä. Asenne omaa käytöstä ja sen toisessa ihmisessä aiheuttamia tunteita kohtaan oli täysin välinpitämätön.

Empatiaan liittyy vahvasti toinenkin ajatukseni: Miksi nämä ihmiset luulevat, että heillä on oikeus käyttäytyä kuin kiusaajat? Se, että toinen ihminen on kanssasi eri mieltä asioista, ei anna sinulle oikeutta heittää käytöstapojasi romukoppaan. Se, ettet näe tätä toista ihmistä suoraan edessäsi, ei anna sinulle oikeutta lähettää hänelle törkyä internetin välityksellä. Kun vihapuheen kohdetta ei nähdä sisarena, äitinä, veljenä, tyttärenä, vaimona,  ystävänä, on hänen päälleen helpompi oksentaa rumia sanoja. Se, että toinen on laittanut mielipiteensä verkkoon, ei oikeuta ketään häiriköimään tai uhkailemaan ketään.

Kirja nostaa hienosti esille sen, miten vihapuhe ja naisviha ovat isoja yhteiskunnallisia ongelmia ja miten nämä kaksi ilmiötä ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Vaikka aihepiiri oli minulle jollakin tapaa ennestäänkin tuttu, antoi teos uutta ajattelemisen aihetta siihen, miten nykyiseen tilanteeseen on jouduttu ja miten tästä päästään eteenpäin. Muutosta kaivataan esimerkiksi vihapuheesta rankaisemiseen. Tiesitkö, että poliisin vihapuherikoksiin erikoistunut yksikkö tutkii ainoastaan tapauksia, jotka voidaan tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan? Yksittäisiin ihmisiin kohdistuneet tappo- tai raiskausuhkaukset eivät siis edes kuulu yksikön toiminnan piiriin. Kirjassa esiintyvien naisten tarinoissa poliisin kanssa asiointi on ollut vaikeaa ja usein tappouhkauksesta tehty rikosilmoitus johtaa lähinnä ilmoituksiin esitutkinnan lopettamisesta. Mielessä liikkuivat tässä kohtaa lähinnä raivon ja surun tunteet.

Vihapuhe muistuttaa ilmiönä koulukiusaamista. Kaikki tietävät, että sitä on ja jokainen on joskus törmännyt siihen. Silti harva uskaltaa puuttua, koska puuttuminen on niin vaikeaa. Tähänkin näkökulmaan Vihan ja Inhon Internet on tarttunut: Kirjan loppupuolelta löytyy ohjeita tilanteeseen, jos itse joutuu vihapuheen kohteeksi. Toisaalta mukana on myös vinkkejä, miten toista vihapuheen kohteeksi joutunutta voi tukalassa tilanteessa auttaa.

Niemisen ja Vehkoon teos on ajankohtainen ja ravisuttava. Se on suositeltavaa luettavaa ihan kenelle tahansa. Teoksen teemoista pitää puhua – me emme suostu vaikenemaan.

★★★★★
Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja Inhon Internet
Kosmos, 2017
Sivuja 147
Luettavaksi omasta hyllystä