Minna Rytisalo: Lempi

”Askeliin tuli yhteinen rytmi, kätesi saattoi hipaista kättäni ja koko ajan tunsin sinut siinä, omani, samalla tavalla kuin väen katseet, että kappas Pursuojan poikaa kun tuollaisen tytön, eipä olisi arvannut. Sitten istuttiin taas ruokapöydässä, perattiin kalaa, oltiin niin kuin aikuiset siinä toisiamme vastapäätä, koko ajan läsnä tieto ja muisto kahdenkeskeisistä. Leikkiä se oli. Ihanaa leikkiä.”

Lempi (2)

Yksi suomalaisen kirjablogiskenen ISOJA JUTTUJA vuonna 2016 oli ehdottomasti Minna Rytisalon Lempi. Lapin sodan aikaan sijoittuva teos pyöritti niin monet kirjallisuuden ystävät ihastuksen kiemuroihin, että edelleenkin kirjan tullessa puheeksi, tuntuu moni lähes pakahtuvan. Odotukseni olivat siis korkealla, mutta samalla pelkäsin tärveleväni niillä koko teoksen.

Rytisalon kirjan päähenkilö on Lempi, mutta hän on myös ainoa, joka ei pääse teoksessa lainkaan ääneen. Lukija tarkastelee tätä nuorta, kaunista naista muiden ihmisten silmin. Viljamille Lempi on maailman rakkain ja täydellisin nainen, vaimo jonka hän joutuu jättämään kotitilalle lähtiessään sotimaan. Apulaistyttö Ellille Lempi näyttäytyy pomottavana rouvana, joka ei osaa antaa vähempiosaiselle tarpeeksi arvoa. Siskolle Lempi taasen on toinen puolikas, rakas sisko, jonka kanssa jaettiin kaikki makuuhuoneesta salaisuuksiin asti kunnes toinen astui avioon. Jokainen näistä kolmesta puhuttelee Lempiä kertoessaan kammottavasta perhetragediasta, joka itää ja purskahtaa näkyville sota lavasteenaan.

Lempi osoittaa, että meistä jokainen on päähenkilö omassa elämässään, mutta sivuhenkilö lukemattomien muiden ihmisten matkalla. Ei ole yhtä ainoaa totuutta siitä mitä tapahtuu, vaan jokaisella on oma katsantokulmansa pienimpiinkin mutkiin elämänpolulla. Siinä missä joku näkee rikoksen, näkee toinen oikeutuksen.

Rytisalo on luonut kolme hyvin erilaista kertojaääntä, joista jokainen puhuu omaleimaisesti. Minun suosikikseni nousee ehkä herkkä Sisko, mutta myös riuskaotteisella Ellillä on hetkensä. Viljamista on kaikkein vaikein saada otetta, mikä on harmi, sillä hänen osuutensa aloittaa koko kirjan. Rakastunut mies tuntuu leijailevan muutaman metrin todellisen maailman yläpuolella, hän ei kuvaile niinkään tapahtumia vaan tunnelmia ja häivähdyksiä jostain menneestä. Hänen kauttaan kirjaan on vaikea sukeltaa syvälle, kun kaikkea sipaistaan vain kevyesti sormenpäillä ennen kuin siirrytään taas seuraavaan haaveeseen.

Läpi kirjan Rytisalo viljelee erityisen kaunista kieltä. Kirjailija hälventää tietämättömyyden usvaa tapahtumien edestä milli milliltä säästäen tärkeimmät käänteet aivan kirjan loppuun. Lapin sota luo kiinnostavan miljöön, sillä minulle juuri nuo taistelut ovat jääneet varsin etäisiksi. On aivan käsittämätöntä, että Lempi on Rytisalon esikoisromaani, teoksessa ei näy lainkaan ensikertalaisen haparointia. Tässä on todellinen helmi hengästyttävän kauniissa kansissa.

allekirjoituslaura

★★★★ ½
Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus, 2016
Sivuja 234
Luettavaksi kirjastosta

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Minna Rytisalo: Lempi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s