
Perustimme Bibbidi Bobbidi Bookin puolisentoista vuotta sitten. Laura oli haaveillut kirjablogista jo jonkin aikaa, mutta sen perustaminen yksin tuntui pelottavalta. Mitä jos ei ehtisikään lukea tarpeeksi paljon kirjoja? Mitä jos oma osaaminen ei riitä? Nämä pelot sammuivat, kun päätimme perustaa blogin yhdessä. Kahdessa ihmisessä on enemmän voimaa kuin yhdessä.
Mutta mikä saa meidät käyttämään blogiin tuntikausia viikossa? Kuten on ollut puhetta (täällä ja täällä), emme alkaneet blogata rahankiilto silmissä, joten motivaatio nousee selvästi jostain muualta. Syitä kirjablogin pitämiseen on varmasti tuhansia, mutta tässä ovat ne, jotka tällä hetkellä leijuvat päällimmäisinä mielissämme.
1. Lukeminen on tietyssä mielessä yksinäistä puuhaa – on mukavaa päästä juttelemaan ja intoilemaan kirjoista muiden kanssa.
2. Kirjoittamalla kirjoista voi innostaa muitakin lukemaan.
3. Kirjoittamalla kirjoista voi innostaa myös itseään lukemaan. Mitä enemmän blogin parissa pakertaa, sitä enemmän myös oma lukuinto kasvaa.
4. Blogimaailmasta löytää koko ajan hyviä kirjasuosituksia – joita voi taas jakaa eteenpäin.
5. Luettujen kirjojen pohdiskelu blogipostauksessa saa ajattelemaan kirjoja paljon syvällisemmin ja niistä jää parempi muistijälki. Sama koskee teatteriesityksiä.
6. Ihmiset kirjablogien ja bookstagramien takana on mahtavia.
7. Koska kirjoittaminen itsessään on kivaa ja kehittävää.
8. Blogin puitteissa pääsee oppimaan muutakin, kuten videoiden, podcastien ja somen tekemistä. Myös valokuvaustaidot kehittyvät.
9. Blogi avaa uusia maailmoja kirjojen suhteen ja tulee lähdettyä pois omalta mukavuusalueelta.
10. Ilman blogia tuskin olisi tullut lähdettyä Kirjamessuille.
11. Konkreettisen verkkosivusto voi toimia työnäytteenä ja oman harrastuneisuuden todisteena esimerkiksi työnhaussa.
12. Blogi on kuin pieni huonekasvi, jonka kasvua on palkitsevaa seurata ja vaalia.
Mikä innostaa teitä muita kirjabloggaajia
tai bookstagraammaajia tämän harrastuksen pariin?