Jani Toivola: Kirja tytölleni

Luin helmikuussa Jani Toivolan esikoiskirjan Musta tulee isona valkoinen (arvion voit lukea täältä), joten hyvänä jatkumona siirryin Toivolan seuraavaan kirjaan heti maaliskuussa, kun se kirjastosta luokseni saapui. Kirja tytölleni kertoo Toivolan elämästä Aili-tyttärensä kanssa, yksihuoltajuuden ja vaativan työn yhdistämisestä sekä loppuun palamisesta ja siitä toipumisesta. Jälleen kerran Toivola on onnistunut kertomaan henkilökohtaisen tarinan, joka ei kuitenkaan käperry vain yhden kodin seinien sisälle vaan laajenee koko yhteiskuntaa koskettavaksi ajatuskudelmaksi.

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola sai vuonna 2013 tyttären yhdessä ystävänsä kanssa. Ailin äiti on etävanhempi, tyttö asuu suurimman osan aikaa Toivolan luona. Kirjassaan Toivola pohdiskelee vanhemmuuttaan syvällisesti. Millainen isä hän haluaa olla? Miten lasta voi tukea toteuttamaan omia halujaan tuputtamatta vanhemman omia toiveita? Mitä jos pastellinpinkin rakkauden sijaan pääkopassa välillä mylläävät raivo ja turhautuminen omaa lasta kohtaan? Pohdiskelu ja itsetutkiskelu kantavat selvästi hedelmää, sillä täytyy kyllä sanoa että Kirja tytölleni -opuksen perusteella Toivola on aivan upea isä! Etenkin kun muistaa hengittää syvään ja pysäyttää tarvittaessa pyörän, jotta turvaistuimessa nököttävä lapsi saa kertoa asiansa isälleen.

Vaikka kirja keskittyy vahvasti Ailiin, kannattaa siihen tarttua, vaikka lasten kasvattaminen ei olisi oman kiinnostuslistan kärjessä. Toivola kirjoittaa omasta väsymyksestään, työelämän vaatimuksista, omista odotuksista ja lopulta loppuun palamisesta niin että myös lukija alkaa pohdiskella oman elämänsä aikatauluja. Myös Toivolan tapa kohdata maailma ja muut ihmiset on esimerkillinen. Meillä kaikilla on mahdollisuus suhtautua kanssaihmisiin kiinnostuneesti ja lämpöisesti, joten tehkäämme niin!

Jani Toivola on jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut tasapainoilemaan kirjassaan yksityisyyden ja julkisuuden rajamaastossa. Musta tulee isona valkoinen on hyvin avoin ja yksityiskohtainen, mutta toki omista asioistaan on helppo kirjoittaa niin paljon kuin vaan kehtaa. Kirja tytölleni puhuttelee Ailia yksikön toisessa persoonassa, mutta Toivola haluaa samalla selvästi suojella lapsensa yksityisyyttä. Samoin hän toimii puolisonsa suhteen. Kirjassa ei ole valokuvaliitettä, ja tyttärestään kirjoittaessaan Toivola analysoi enemmän omia tunteitaan ja ajatuskulkujaan kuin paljastaa asioita tyttärestään. Toisista ihmisistä kertominen paljastamatta kuitenkaan liikaa on taitolaji, jonka Toivola hallitsee. On Aili silti kirjassa hyvin läsnä, ihan konkreettisestikin. Kirjan värikäs kansi on saanut pikantit mausteet Ailin värityskynästä. Oletan hänen olevan myös isänsä varsin näköisen kirjailijakuvan takana.

Kirjan lukemisen jälkeen oli aivan mahtavaa käydä kurkkaamassa kansanedustajan Instagram-tiliä. Kuvavirrasta nousee esille useaankin otteeseen kirjasta tuttu vaalea kiharapehko, mutta tytön kasvot ovat peitossa. Riemastun nähdessäni myös Marimekon housut, joiden pukemista työpaikalleen Toivola arasteli. Kävellessäni työmatkalla eduskuntatalon ohi pohdin nykyään välillä onko Toivola vienyt jo Ailin hoitoon, Menivätkö he pyörällä vai bussilla? Osaako isä pitää kalenterinsa tarpeeksi ilmavana? Kirjoillaan Toivola on onnistunut loihtimaan noiden kivipilarien taakse taas hieman enemmän inhimillisyyttä.

★★★½
Jani Toivola: Kirja tytölleni
WSOY, 2018
Sivuja 221
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohta 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta