Teatterissa: Atlantis

On kiinnostavaa huomata, kuinka urautunut sitä onkaan kulttuurin äärellä. Ainakin minä ajaudun hirvittävän helposti lukemaan aina varsin samantyylisiä kirjoja, ja tietyn kirjailijan koko tuotannon samoaminen on koukuttavaa. Välillä kaipaan jotain outoa ja vierasta sen oman tutun mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta aika usein on ihanaa vain heittäytyä lukuflown vietäväksi eikä taistella hankalien kirjojen ääressä. Tänään huomasin olevani hyvin urautunut myös teatterin suhteen. Oikeastaan minulla on kolme teatteriuraa: musikaalit, realistisen riipaisevat tarinat ja lastenteatteri. Keskimmäisen kategorian laajuus imaisee sisäänsä varsin suuren osan teatterien ohjelmistosta, mutta tietysti omat mieltymykseni ohjaavat näitä valintoja. Tällä hetkellä kiinnostaa esimerkiksi sisällissota, naisten oikeudet ja kaikki mihin liittyy Tommy Tabermann. No joka tapauksessa, tänään onnistuin pitkästä aikaa pyörähtämään ulos omista uristani katsomaan sellaista näytelmää, josta on sen erilaisuuden vuoksi vaikea puhua.

Aurinkoteatteri esittää Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä tänä keväänä näytelmää Atlantis. Tarina alkaa maapallon keskustasta, jonka ontossa tyhjyydessä asuu kääpiöiden yhdyskunta. Valoa ja lämpöä näiden uutterien ahertajien elämään antaa maapallon ydin, joka on hehkuva pallo sulaa kultaa. Jokaisella kääpiöllä on oma erikoisalansa. Jollekin se on laava, toiselle kaasut. Yhdessä nämä värikoodatut hahmot puurtavat vanhojen tapojen mukaan. Vapaa-ajalla marssitaan sienirumpujen paukuttaessa tahtia, työpäivät kaivetaan labyrinttimaisia tunneleita. Vallassa ovat peikot, jotka pitävät huolen, että vanhoista tavoista pidetään kiinni eikä yksikään kääpiö tee virhettä omalla vastuualueellaan. Rauhaisa yhteiselo kompastuu kuitenkin ahneuteen, eikä kääpiöiden elämä palaa enää koskaan ennalleen.

Aiemmin olen nähnyt Kansallisteatterin pienellä lavalla varsin hillittyä lavastusta ja minimalistista otetta. Atlantis on kaiken tämän vastakohta. Kirkkaisiin väreihin sonnustautuneet kääpiöt kiskovat lavalle välkkyviä putkia ja välillä taivaalta tippuu tanakan ihmisen keskivartalon kokoisia kultakimpaleita. Kaikki on suurta, näyttävää ja värikästä. Erilaista, mutta ehdottoman toimivaa.

Näytelmässä on muutamia teemoja, jotka kulkevat läpi lähes kolmetuntisen esityksen. Tärkeimmäksi nousee tiedon ja tieteen asema yhteiskunnassa. Tietämättömiä on helppo hallita, joten yksinvaltiaan viittaa tavoitellessaan voi tulla mieliteko tieteen kieltämisestä. Kun kaikki nojaa perinteeseen, pysyy maailman järjestys samanlaisena, eikä valtaapitävien tarvitse olla huolissaan omasta asemastaan. Tätä alleviivataan paljon. Samoin natsiviittauksia hakaristeineen ja etuviistoon nousevine käsineen. Myös Star Warsin kuvasto vilahtelee lavalla, ja koko esitys päättyy varsinaiseen EU-huumaan sinisellä pohjalla kieppuvine tähtineen ja Euroviisujen tunnusmusiikkeineen. Atlantiksen teemat ovat hyvin ajankohtaisia, mutta ehkäpä niitä korostetaan hitusen liikaa niin itse esityksessä kuin sen kuvauksessa esimerkiksi Kansallisteatterin verkkosivuilla. Kaikki tuntuu jo etukäteen muhennokseksi pureskellulta.

Koska Atlantis on kaikkine fantasian elementteineen niin vieras minulle, on sen herättämiä tunteita vaikea vetää yhteen. Pidän värikkyydestä, runsaudesta, poikkihuilusta ja musiikkikohtauksista. Alun rumpumarssi on viihdyttävä ja keltaisena kääpiönä esiintyvä Antti L. J. Pääkkönen kerrassaan hurmaava. Näytelmä kaipaisi kuitenkin vielä pientä trimmausta, sillä kaksi tuntia ja 50 minuuttia saa esityksen vaikuttamaan hitusen ylipaisuneelta pullataikinalta. Myös korostuskynää voisi hillitä teemojen käsittelyssä. Lopulta olen kuitenkin todella fiiliksissä siitä, että näytelmä pystyi samaan aikaan sekä hämmentämään että viihdyttämään. Persoonallisuutta ilman tekotaiteellista dadaa, sellaista voisin lisätä teatterilistalleni enemmänkin.

★★★
Atlantis
Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri
Ohjaus: Juha Mustanoja
Lavastus: Anne Karttunen
Musiikki: Juuso Voltti
Rooleissa Sanna Hietala, Paul Holländer, Miko Kivinen, Leea Klemola, Jussi Lehtonen, Karin Pacius, Antti L. J. Pääkkönen, Vilma Putro ja Nora Raikamo
Esitykset Kansallisteatterissa 28.4. asti

Kuvat © Sakari Kiuru / Kansallisteatteri