Huhtikuun luetuissa korostuvat naiset ja naiseus – luimme yhteensä 21 kirjaa

Hyvää vappua, rakas lukija, ja ihanaa kesän alkua (vaikkei ulkona kenties siltä vielä näytäkään)! Huhtikuu oli meille kaikin puolin hyvä kuukausi: luimme samaan malliin tai jopa enemmän kuin maaliskuussa ja blogillakin on mennyt varsin hyvin. Lue tarkemmin alta, millaiset kirjat päätyivät lukulistoillemme viimeisen kuukauden aikana!

Huhtikuu (1)

Laura: Huhtikuu oli huomattavasti edeltäjäänsä parempi lukukuukausi, mistä on kiittäminen etenkin työmatkaa Strasbourgiin. Niiden lento- ja junamatkojen aikana ehti kunnolla uppoutua kirjojen ääreen, etenkin Frankfurtin lentokentän äärettömän pitkät turvatarkastusjonot antoivat hyvän mahdollisuuden notkua nenä kiinni kirjassa. Kuukauden ehdottomasti sykähdyttävin lukukokemus oli Angie Thomasin Viha jonka kylvät, mutta myös muutama sarjakuva ravisutteli mieltäni. Myös Koko Hubaran Ruskeat tytöt antoi ajattelemisen aihetta, ja siihen palaan varmasti vielä omassa postauksessa. Äänikirjoja kuuntelin myös ihan mukavasti, vaikken maaliskuun lukuihin yltänytkään. Henkilökohtaiseksi voitoksi katson kuitenkin Calendar Girl -sarjan kahlaamisen loppuun. Tästäkin urotyöstä on luvassa ajatuksia jossain vaiheessa.

Huhtikuussa luin…
Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Reetta Laitinen: Sisaret 1918
Johanna Rojola (toim.): Suffragettien city
Koko Hubara: Ruskeat tytöt – Tunne-esseitä
Juri Nummelin (toim.): Sadan vuoden unet
Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Yhteensä kahdeksan kirjaa, joissa 1791 sivua

Huhtikuussa kuuntelin…
Markku Ropponen: Koirapuistoromaani
Anne Tyler: Äkäpussi
Audrey Carlan: Calendar Girl – Syyskuu
Audrey Carlan: Calendar Girl – Lokakuu
Audrey Carlan: Calendar Girl – Marraskuu
Audrey Carlan: Calendar Girl – Joulukuu
A. J. Finn: Nainen ikkunassa
Maria Veitola: Veitola
Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #vauvavuosi

Yhteensä yhdeksän kirjaa, jotka kestivät yhteensä noin 63,5 tuntia

IMG_2948

Minna: Huhtikuu oli lukemisen suhteen minulle varsin tavanomainen kuukausi. Sain tässäkin kuussa luettua neljä kirjaa, tosin jostain syystä tuntui, että luin paljon enemmän kuin maaliskuussa. Tunne saattaa johtua siitä, että Roxane Gayn Bad Feministin lukemiseen meni kauemmin aikaa kuin olin laskeskellutkaan. Muutenkin kuukausi oli feminismiä täynnä, sillä luin myös Rebecca Solnitin Men Explain Things to Me:n ja aloitin yhtä Liv Strömquistin sarjakuvista. Sekä Solnitin että Gayn teokset olivat omalla tavallaan ravistelevia, mutta eniten nautin jälleen kerran Sarah J Maasin lukemisesta, sillä luettuani viime kuussa ACOMAFin, oli minun pakko lukea sarjan päätösosa uudelleen ennen kuin sarjaa jatkava A Court of Frost and Starlight ilmestyy.

Huhtikuussa luin…
Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin
Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me
Roxane Gay: Bad Feminist
Mikko Järvinen & Matti Kari: Yritä, erehdy, onnistu – Helppo opas yrittäjyyteen

Yhteensä neljä kirjaa, joissa 1388 sivua.

Huhtikuussa blogissa kiinnosti erityisesti Minnan kattava paketti YA-kirjallisuudesta eli Mitä ihmeen nuorten aikuisten kirjallisuus? – Aloittelijan opas YA-fiktioon. Lauran teatteriarviot Helsingin kaupunginteatterin Myrskyluodon Maijasta sekä Kansallisteatterin Atlantiksesta keräsivät myös paljon lukijoita. Lisäksi Minnan 10 uskomattoman söpöä bookstagramia, jotka ansaitsevat seurauksen just sulta oli erityisen luettu.

Toukokuussa Bibbidi Bobbidi Bookin kohokohta tulee olemaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen keskittyvä teemaviikko! Palaamme vanhojen suosikkiemme ääreen ja annamme huomion mahtaville kirjoille, jotka harmittavan usein jäävät valokeilan ulkopuolelle.

Ps. Jukka Viikkilän Suomalainen vuosi saatu töiden kautta ja Pauliina Vanhatalon Toinen elämä saatu kustantajalta.

Jätä kommentti