Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille

Olen ehdottomasti satuihminen. Rakastan taikuutta, satumaailmoja ja onnellisia loppuja, vaikka eivät toki kaikki sadut pääty auringonlaskussa hohtavaan linnaan, jossa sykkii ikuinen rakkaus. Joka tapauksessa tällaiselle satujen ystävälle Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet– Satuja aikuisille on aivan loistava teos. Tuttuja ja harvemmin kuultuja satuja loihdittuna aikuisten versioiksi; lähtökohdat ovat todellakin asialliset.

Kirja koostuu kolmestatoista sadusta, joista kunkin takaa löytyy yksi kirjailija. Huomasin itse asiassa vasta kirjan aloitettuani, että yksi kirjoittajista on entinen työtoverini Marika Riikonen. Aivan mahtavaa törmätä tuttuihin, jotka pääsevät toteuttamaan itseään myös varsinaisen päivätyönsä ulkopuolella.

Kirjailijat ovat saaneet ilmeisesti varsin vapaat kädet tekstiensä kanssa, mikä johtaa kirjan ajoittaiseen epätasaisuuteen. Novellien pituudet vaihtelevat todella paljon, samoin se, kuinka uskollisia kirjailijat ovat alkuperäiselle tarinalle. Minusta parhaita satuja kirjassa ovat ne, jotka ovat juoneltaan varsin uskollisia alkuperäiselle tarinalle, mutta tuovat siihen jonkin uuden näkökulman. Esimerkiksi Riikosen (anteeksi että tässä nyt kehutaan tutuja) Lasikenkä-sadussa päiväkirjaa pitää kenkäfetissin riivaama prinssi, jonka on saatava tanssiaisiinsa ilmestyneen neidon lasikengät kokoelmiinsa. ”Ouh, päiväkirja, hippahei, tässä sitä ollaan” -kohta sai minut pyrskähtämään ääneen. Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari ei pohjaudu mihinkään tiettyyn satuun, mutta siihen on upotettu paljon satumaailman elementtejä. Poikien leikeistä sukupuolensa vuoksi ulos jäävä Sari saa keijulta sormuksen, jonka avulla hän pystyy muuttumaan pojaksi. Muuttumisleikki rikastuttaa Sarin (ja Karin) elämää aika nuoruusvuosiin asti, ja samalla Suntila kyseenalaistaa yhteiskuntamme sukupuoleen liittämiä odotuksia ja rajoituksia. Myös transsukupuolisuus kulkee tarinan taustalla. Pidin myös Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma -dystopiasta sekä Titelintuuresta kertovasta Markus Harjun novellista Pieni mies, muodoltaan väärä.

Kirjan yhtenäisyyden vuoksi novellit olisivat kaivanneet hieman tarkempaa editointia. Sadut ovat usein varsin lyhyitä, joten tässä kirjassa muutama sivumäärältään paisunut tarina sotki lukurytmiä. Lyhyys ei toki ole sadun itseisarvo, mutta sanottavaa pitäisi riittää niille kaikille sivuille, jotka tarina on itselleen vallannut. Esimerkiksi Vesa Sisättön Miten HairParadise Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) on yhtä ylipitkä kuin nimensäkin. Lumikki ja seitsemän kääpiötä -sadusta pääosaan nostettu taikapeili lumoaa ihmisiä pirullisella tavalla. Loppuratkaisu on tietysti jo novellin nimen vuoksi selvä, ja rivien väliin piilotetut salaisuudet on niin huonosti kätketty, että koukuttavaa mystisyyttä ei ole saada aikaan. Tarina olisi varmasti ihan toimiva lyhyempänä, nyt se on kuin pesukoneessa venyneet ja vanuneet sukkahousut. Myös Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi kaipaisi tiivistystä, vaikka satu oivallisesti kritisoi kurjia olosuhteita, joissa osa nyky-Suomenkin lapsista joutuu kasvamaan vain siitä syystä, että on sattunut syntymään tietynlaiseen kotiin. Satu leikittelee monen lapsuudenhaaveella eli loputtomalla rahamäärällä, jota voisi käyttää lapsille ominaiseen huvitteluun ilma aikuisuuden mukanaan tuomaa vastuuta.

Sadan vuoden unet on kiehtova kokoelma, joka ripottelee satujen magiaa aikuisenkin arkeen. Hieman lisää editointia, niin kirja olisi ollut vielä parempi. Muuten, tämä kirja osoitti minulle jälleen kerran yhden oman lukuongelmani: en ole lainkaan sinut novellien kanssa. Selvästikään en pääse tarpeeksi syvälle tarinaan vain muutamien (kymmenien) sivujen aikana, joten lukemani usein unohtuu todella nopeasti. Ongelma, jota täytyy alkaa työstää.

★★★½
Juri Nummelin (toim.): Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille
Jalava, 2017
Sivuja 331
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohta 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan