Miksi en osaa lukea novelleja?

Pohdiskelin viime vuoden puolella, miksi novellit eivät sovi äänikirjoiksi. Totesin, että koska kuuntelen äänikirjoja muiden arkiaskareiden ohella, en pysty yleensä mitoittamaan kuunteluhetkiäni novellien pituuksien mukaan. Tämä taas johtaa siihen, että kesken jääneeseen novelliin palaaminen on hankalaa, sillä henkilöhahmot ja tapahtumat ovat onnistuneet haihtumaan mielestäni. Kirjoitin joulukuussa: ”En pystyisi nyt luettelemaan edes puolia novellien aiheista lonkalta vaikka kuinka yrittäisin.”

Sittemmin olen taistellut novellien kanssa uudestaankin. Sadan vuoden unet -novelli/satukokoelma osoitti, etten pääse tarpeeksi syvälle tarinoihin muutaman (kymmenen) sivun aikana. Samaan ongelmaan törmäsin myös Erkka Mykkäsen toimittaman Jatkuu! – Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista -kokoelman ääressä. Totisesti, jälleen kerran pystyn mainitsemaan vain pari kirjan novellia, muut olen jo autuaasti unohtanut. Pakko siis kääntää tutkiskeleva katse itseeni päin, ja pohtia, miksi en yksinkertaisesti osaa lukea novelleja.

Jatkuu (1)

Novellin voisi kuvitella olevan minulle varsin tuttu, olenhan toki aikoinani ollut ahkera pöytälaatikkokirjoittaja, eivätkä omat tarinani yleensä olleet novellia pidempiä. Toisaalta taas novellit ovat minulle lukijana hyvin vieraita. Tänä vuonna olen tainnut lukea yhteensä kolme (tai määrittelystä riippuen viisi) novellikokoelmaa, ja se lienee jonkin sortin ennätys.

Koska novellit ovat huomattavasti romaaneja lyhyempiä, ei niissä ole mahdollista rakentaa sellaista suurta juoniverkostoa, jota monissa romaaneissa ihailen. Lukunautinnon täytyy tulla siis jostain muualta. Huomaan, että minua viehättävät eniten novellit, joissa päästään arkielämän tapahtumia syvemmälle. Kerronta saa olla utuista ja aukkoista, en suuresti nauti seikkaperäisestä arkielämän kuvauksesta. Toki arkisessakin kohtauksessa saattaa piillä rivien välissä suuri ja arvokas teema, mutta usein se tuntuu olevan vähän turhan hyvin kätketty arkisen hutun sekaan. Novelli on parhaimmillaan väkevä kertomismuoto, sillä jokainen lause saa aivan erilaisen painoarvon kuin monisatasivuisessa romaanissa. Ei voi kuin ihailla niitä, jotka osaavat tallettaa elämän muutamaan sivuun.

Jatkuu! – Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista ehti odottaa lukulistallani hyvän tovin, sillä bongasin siitä kirjoitetun jutun Helsingin Sanomista jo viime vuoden puolella. Ideana on jatkaa tai versioida valitsemaansa kotimaisen kirjallisuuden klassikkoa. Mukana on niin Seitsemän veljestä kuin Sudenmorsian, mutta myös tuntemattomampia kertomuksia. Kaipaamaani utuisuutta on ehdottomasti eniten Tove Janssonin Taikatalvi-kirjaan pohjautuvassa Anu Kaajan Toinen talvi -novellissa. Jollain tavalla pidin myös Juha Hurmeen Ylistalon huussissa -novellin verkkaisesta maalaiskuvauksesta. Erkka Mykkäsen Hän joka sai mittansa täyteen olisi varmasti ihastuttanut enemmän, jos olisin joskus lukenut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Ylipäätään ne tarinat, joiden perustuksena olleen kirjaan olen aiemmin tutustunut, tuottivat eniten lukuiloa. Kuitenkin, kuten tällaisissa monen kirjailijan kokoelmissa usein, oli tässäkin kirjassa jonkin verran hajanaisuutta. Ehkä myös se on minulle vaikea asia lukemissani novellikokoelmissa. Jospa vaikka seuraavaksi kokeilisin yhden kirjailijan novelleista rakentuvaa teosta?

Mitä novellikokoelmaa sinä suosittelisit tällaiselle hapuilevalle vasta-alkajalle?

allekirjoituslaura

★★★
Erkka Mykkänen: Jatkuu! – Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Gummerus, 2017
Sivuja 252
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohta 44. Kirja liittyy johonkin peliin

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi en osaa lukea novelleja?

  1. Lotta sanoo:

    Minunkin on tosi vaikea päästä sisään tunnelmaan ja henkilöhahmoihin yhden novellin aikana. Painiskelen saman ongelman kanssa kuin sinä: en meinaa muistaa lukemaani enää, kun takakansi napsahtaa kiinni. Lyhyesti kirjoittaminen on ihan oma taiteenlajinsa, ja ihailen kyllä valtavasti niitä, jotka sen taitavat. Minulla on itse asiassa kirjahyllyn kylkeen teipattuna pari kolumnia, jotka melkein kävisivät mininovelleista, ja niistä imen aika ajoin inspiraatiota. Niinkin lyhyeen mittaan voi siis saada jotain koskettavaa!

    Jään innolla odottamaan, millaisia suosituksia tämä postaus kirvoittaa, sillä voisin koittaa tarttua niihin itsekin. 🙂

    Tykkää

    • Laura / Bibobook sanoo:

      Ehkä novelleja pitäisi jäädä makustelemaan ja pyörittelemään mielessään heti lukemisen jälkeen. Sama ongelma minulle on myäs runojen kanssa. Tuntuu, että haron menemään sellaista vauhtia, etteivät kauniit sanat jätä mieleen kuin nopeasti haihtuvia, etäisiä tunnelmia. Pitäisi osata antaa sanoile enemmän aikaan.

      Facebookin puolelle minulle vinkattiin muuten Maritta Lintusta. Laitoin pari kirjaa varaukseen, katsotaan uppoaisiatko ne paremmin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s