Sarjakuvasunnuntai – Liv Strömquist: Nousu & tuho

Mitä jos uusi vuosituhattatavoite olisi poistaa äärimmäinen vauraus? Tuntuuhan se aivan järjettömältä, että prosentti maailman väestöstä omistaa enemmän kuin loput 99 prosenttia yhteensä. Mitä mieltä on maailmassa, jossa muutamalla on enemmän rahaa kuin he (tai heidän perillisensä tulevissa polvissa) pystyvät käyttämään, samalla kun lukemattomat ihmiset näkevät nälkää ja kärsivät muiden elämän perusasioiden puutteesta? Näitä ja monia muita asioita pohdiskellaan Liv Strömquistin sarjakuva-albumissa Nousu & tuho.

Nousu & tuho on itse asiassa viimeinen tähän mennessä suomennettu Strömquistin albumi, jota en ollut lukenut, joten joudun nyt odottelemaan uusien käännösten valmistumista. Onneksi tässä kapitalismiin, yhteiskuntaluokkiin ja varallisuuden jakautumiseen keskittyvässä teoksessa riittää taas hetkeksi pohdiskeltavaa.

Mistä siis aloittaisin? Kirjan kansilehden mukaan Expressenissä on tituleerattu Strömquistia radikaalien Jeesukseksi, eikä tämä kuvaus tosiaankaan taida olla kovin kaukana. Nousussa & tuhossa Strömquist kuitenkin myös haastaa radikaaleja/vasemmistolaisia/feministejä tai ketä nyt milloinkin. Sarjakuva siitä miksi vasemmistolla menee niin surkeasti, herätti monia kiinnostavia ajatuksia. Tavallaan näistä on hirveän hankala kirjoittaa, sillä Strömquist käsittelee monia teoreetikoita ja asiat menevät välillä arkitodellisuuden yläpuolella. Sarjakuvassa on kuitenkin loistavia nostoja. Esimerkiksi se, että joku kuvaa ”moralisteja [=vasemmistolaisia] haluttomiksi toimimaan (johtuen siitä, että nämä ovat itse asiassa voimattomia ja neuvottomia)”. Tunnistan tämän eksyneisyyden itsessäni sekä ympäristössäni. Vaikka näemme, että nykyisessä järjestelmässä on paljon puutteita, on todella vaikea keksiä, miten tästä lähdettäisiin pyristelemään eteenpäin. Ajatuksiimme on iskostettu ajatus kapitalismista ainoana mahdollisuutena. On helpompaa keskittyä yksittäisiin sanoihin ja arvosteluun kuin myllätä koko yhteiskunta perustuksiaan myöten uuteen järjestykseen. Ratkottavien ongelmien kasa tuntuu loputtomalta, etenkin jos kaiken ajattelee olevan poliittista. Onhan se toki niinkin, mutta joskus kannattaisi Strömquistin mukaan keskittyä niihin muita poliittisia asioita vielä poliittisempiin asioihin.

Myös feministit saavat sarjakuvassa niskaansa arvostelua siitä, että he harvoin nostavat keskusteluun yhteiskunnan oikeasti yhteiskunnan hädänalaisimpien ryhmien – esimerkiksi yksinhuoltajaäitien – asiaa. Toisaalta se on ymmärrettävää, on nimittäin paljon helpompaa lähteä ajamaan itselleen tuttuja asioita kuten naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tai ihmisten oikeutta olla kuulematta solvauksia kehostaan. Tärkeitä kysymyksiä toki nämäkin, mutta Strömquist haluaa, ettemme unohda yhteiskuntaluokkia. (Jäin tosin miettimään tässä, että kylläpä taas feministeiltä odotetaan täydellisyyttä ajamiensa asioiden valinnassa ja toiminnassaan. Mutta se ei uskoakseni ollut sarjakuvan pointti. Toivottavasti.)

Äh, tuntuu etten tosiaankaan osaa kirjoittaa tästä teoksesta mitään. Strömquistin Kielletty hedelmä on siitä helpompi sulateltava, että sen keskiössä on hyvin konkreettinen asia – naisen sukuelin. Vaikka siihenkin liitetään monia latautuneita ja abstrakteja ajatuksia, on se kuitenkin helpommin hahmotettavissa kuin kapitalismi ja yhteiskuntaluokat. Välillä Strömquistin ajatukset vyöryvät ruuduista lukijan tietoisuuteen sellaisella voimalla, että hieman hengästyttää. Ja alkaa miettiä onko tässä nyt varmasti käsitelty asiaa tarpeeksi objektiivisesti. Tai siis kuka sanoi, että juuri NÄMÄ ajattelijat ovat osuneet kirjoituksissaan mahdollisimman lähelle totuutta?

Joka tapauksessa tämäkin Strömquistin kokoelma on loistava, ja toivon sen päätyvän myös niiden käsiin, jotka pitävät kapitalismia lähes täydellisenä perustana maailmallemme. Minua puhutteli ehkä voimakkaimmin teoksen päättävä End Extreme Wealth. Siinä vakavaa asiaa on kevennetty loistavasti Strömquistin oivaltavalla huumorilla.

★★★★
Liv Strömquist: Nousu & tuho
Käännös: Helena Kulmala
Sammakko, 2017
Luettavaksi kirjastosta