Sarjakuvahaaste päättyi – Miten minun kävi?

Viime syksynä tartuin ensimmäistä kerta sarjakuva-albumiin, joka ei ollut koottu Ankkalinnan asukkaiden seikkailuista. Kuin huomaamatta alkanut sarjakuvainnostus alkoi paisua, ja Hurja Hassu Lukija -blogin Jassun aloittama Sarjakuvahaaste kannusti lainaamaan kirjastosta yhä uusia sarjakuvia. Sarjakuvahaaste päättyi marraskuun lopussa, joten on aika katsoa, mille rappuselle lukemisineni kipusin. Mutta ensin muutama miniarvio viime aikoina lukemistani sarjakuvista.

Sarjakuva (1)

★★★★
Ina Majaniemi: Huone yhdelle – Pieni matkakertomus
Ina Majaniemi Graphic Design, 2017
Sivuja 79
Luettavaksi kirjastosta

Ilona Piippo on ”se kolmannen kerroksen vanhapiika, joka useimmiten tulee rappukäytävässä vastaan koiran kanssa – tai lasten, siis siskon lasten”. Vaikka hänellä on ollut paljon mukavaa tekemistä, oma elämä vaikuttaa jotenkin vaisulta muiden menoihin verrattuna. Niinpä Ilona päättää lähteä aivan yksin matkalle Italiaan. Rohkeuttaan keräillen Ilona astuu lentokoneeseen ja selvittää aivan itsekseen kaikki matkalla kohtaamansa haasteet, ja kesäloman lopulla hänellä on kasapäin uusia valokuvia liimattavaksi albumiinsa.

Ina Majaniemen piirrostyyli on puhuttelevaa kaikessa harmaudessaan. Käsittääkseni lyijykynällä piirretyt kuvat ovat yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Yksin elävän, mutta ei liian yksinäisen, naisen pohdinnat ovat kiinnostavia ja samaistuttavia, eikä teos pääty strong independent woman -uhoon tai päälle liimattuun valaistumiseen. Tai jos päättyykin, niin sen määrän itsevarmuuden louhimista kyllä kestä.

Sarjakuva (2)

★★★
Sarah Andersen: Herding Cats – A Sarah’s Scribbles collection
Andrews McMeel Publishing, 2018
108 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Sarah Anderssenin raitapaitainen ja pörrötukkainen hahmo on jo pitkään ollut yksi suosikkejani sarjakuvarintamalla. Muutaman ruudun mittaiset kertomukset elämänsä hallinnan kanssa tasapainottelevasta tyypistä ovat hauskoja ja samaistuttavia. Herding Cats -kokoelmassa käsitellään muun muassa ahdistusta, kissoja ja koiria sekä deadlinen pelkoa. Kirjan loppuosaan on koottu vähän pidempi kokonaisuus nuorille luovan alan tekijöille, jotka joutuvat kohtaamaa internetin tarjoamat haasteet uransa alussa. Sarjakuvaruutujen väliin on kirjoitettu pitkät pätkät opastavaa tekstiä, joka ei varsinaisesti ainakaan minua puhutellut. Motivoivaa ja opettavaa varmasti joillekin oman luovan työnsä julkisen katseen alle asettaville, mutta minä olisin keskittynyt ennemmin niihin varsinaisiin sarjakuvapätkiin.

Sarjakuva (3)

★★
Kris Keränen: Ahistunu pupu – Elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua
Luettavaksi kirjastosta

★★★
Kris Keränen: Ahistunu pupu 2 – Elämä on mut siihen tottuu
Arktinen Banaani, 2017
63 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Viime vuonna kuulin ohimennen Kris Keräsen haastattelun Helsingin kirjamessuilla. Sarjakuvantekijää haastateltiin hänen teoksistaan, jotka kertovat ahdistuneesta pupusta. Idea kiinnosti minua heti, sillä kuvittelin teosten käsittelevän hauskalla tavalla neuroottista jänöjussia, jonka ahdistuminen on luokkaa miten tervehdin kaupan kassaa järkevästi typerien ostosten yli. Nyt kun vuotta myöhemmin tartuin kahteen Ahistunu pupu -albumiin, huomasin, että kyseessä onkin oikeasti vakavasta ahdistuksesta kärsivä jänis. Siis niin vakavasta ahdistuksesta, että siinä ei ole enää mitään hauskaa. Lamaannuttava, maahan lyövä ahdistus puskee kirjojen sivuilta välillä päälle täydellä voimalla.

Molemmissa kirjoissa kullekin sivulle on painettu kuusi sarjakuvaruutua. Olin aluksi vähän kujalla siitä, jatkuuko yksi strippi koko sivun ajan, mutta tilansäästöllisistä syistä sivulle onkin painettu kaksi erillistä minitarinaa. Hitusen sekavaa. Sekava on myös ensimmäisen albuminen tekstinkäyttö, sillä pupun ajatuksia ei ole laitettu puhekupliin, vaan ne vellovat täyttäen välillä koko ruudun. Se kuvaa toki hyvin ahdistuneen ajatuksien tukahduttavuutta, mutta toisaalta ihan tässä alkaa lukijaakin ahdistaa sellaisen tekstivyöryn keskellä. Asia on korjattu toisessa kokoelmassa, jossa myös piirustustyyli on muuttunut paljon silotellummaksi. Oikeastaan pidin enemmän ensimmäisen kirjan rouheammasta tyylistä, mutta puhekupliin kahlittu teksti sai minut kuitenkin tykkäämään enemmän sarjan kakkososasta.

Sarjakuva (4)

Mikä sitten on lopullinen tulokseni Sarjakuvahaasteessa? Sain luettua yhteensä 20 sarjakuva-albumia eli olen Marv Sin Citystä. Sarjakuvasivistymättömyydestäni kertokoon se, että en tunne kyseistä hahmoa lainkaan. Kiitos paljon Jassu innostavasta haasteesta, aion jatkossakin lukea sarjakuvia ja löytää aikaa niistä kirjoittamiseen! Alla vielä kaikki tänä vuonna lukemani sarjakuvat ja mukana myös linkit tarkempiin arvioihin.

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
Tove Jansson: Muumit – Sarjakuvaklassikot I
Tove Jansson: Muumit – Sarjakuvaklassikot II
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä
Anni Nykänen: Mummo
Anni Nykänen: Mummo 2
Anni Nykänen: Mummo 3
Anni Nykänen: Mummo 4
Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump
Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
Reetta Laitinen: Sisaret 1918
Johanna Rojola (toim.): Suffragettien city
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Liv Strömquist: Nousu & tuho
Denis-Pierre Filippi: Mikki ja hukkunut meri
Sanna Hukkanen: Juuri
Sarh Andersen: Herding Cats
Ina Majaniemi: Huone yhdelle – Pieni matkakertomus
Kris Keränen: Ahistunu pupu 1 − Elämältä piilopaikan sain
Kris Keränen: Ahistunu pupu 2 − Elämä on mut siihen tottuu

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Sarjakuvahaaste päättyi – Miten minun kävi?

  1. LauraKatarooma sanoo:

    Jos haluat lukea hyvän sarjakuvan, lue Maria Björklundin Kaksin. Sarjakuva parisuhteesta. Oli kyllä samaistuttavaa ja välillä ei. Mutta, sai nauraa välillä ääneen! Tykkäsin tosi paljon siitä, ettei se ollu pelkästään heterosuhteesta vaan stripeissä oli monenlaisia parisuhteita.

    Tykkää

    • Laura / Bibobook sanoo:

      Kiitos vinkistä, laitoin heti varaukseen! Tällä hetkellä lukupinossa odottaa myös pari Tom of Finland -sarjakuvaa, jotka lainasin spontaanisti kirjaston sateenkaarihyllystä. Nopealla selailulla nekin vaikuttivat todella kiinnostavilta.

      Tykkää

  2. Marika Oksa (@MarikaOksa) sanoo:

    Kiva kuulla, että innostuit sarjakuvista. 🙂 Ne ovat kyllä mukavaa vaihtelua romaanien välissä. Listaltasi omia suosikkejani ovat muumit (jotka ovat mielestäni parhaimmillaan juuri sarjakuvamuodossa) ja Strömquistin kirjat. Voisin kotimaisen sarjakuvan puolelta suositella J. P. Ahosen uutta Belzebubs-sarjakuvaa, ja myös Kati Närhen Agnes-trilogia on aivan mahtava. Jos tykkäät seikkailufantasiasta, niin Janne Kukkosen Voro-sarjakuva on tosi hyvä (viime vuoden sarjakuva-Finlandian voittaja, ihan ansaitusti).

    Tykkää

    • Laura / Bibobook sanoo:

      Täytyykin pistää mieleen nuo vinkit, kiitokset! Strömquistin sarjakuvat odottavat uutta lukukierrosta, tuntuu että ensimmäisellä kerralla niistä ei saa todellakaan kaikkea irti.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s