”Sitä en tietenkään tiedä, onko J. K. Rowling miettinyt karamellin nimeä näin huolellisesti, muta sillä ei ole merkitystä – minun on se joka tapauksessa mietittävä, jotta tavoitan suomeksi sen minkä Rowling on kirjoittanut englanniksi.”
Kuten olen useaan otteeseen täällä blogissa kirjoittanut, luen kaikkein mieluiten suomeksi. Näin on ollut aina. Muistan kuinka tuskastuttavaa oli, kun kaverini lukivat uusimmat Harry Potterit heti niiden ilmestyttyä englanniksi, mutta minä jouduin odottamaan suomenkielisiä käännöksiä. Kerran yritin aloittaa Potteria englanniksi, mutta lopetin heti alkuunsa, kun takakannessa lukenut Hogwarts ei auennut ensisilmäyksellä. Sittemmin olen toki saanut velhomaailman sanastoa paremmin haltuuni englanniksikin, mutta silti lukukokemukseni Pottereiden suhteen on edelleen vahvasti suomentaja Jaana Kapari-Jatan ammattitaidon varassa.
Olen iloinen kuinka tehokkaasti Helmet-luuhaaste on tänä vuonna kääntänyt katsettani kirjojen suomentajia kohti. Vaikka olen lukijana hyvin riippuvainen ammattitaitoisista kääntäjistä, ovat he usein jääneet ajatuksissani taka-alalle. Kun luen kirjoja vain suomeksi enkä samaa teosta sekä käännöksenä että alkuperäiskielellä, on kaikki hirveän helppo laittaa kirjailijan piikkiin. Mistä minä alkuperäistekstiä lukematta tietäisin onko kääntäjä onnistunut välittämään tarinan minulle kirjailijan aikomalla tavalla? Hyvä käännös saa minut kehumaan kirjailijan elävää kieltä, mutta saattaahan käännös joskus epäonnistuakin, mikä mielessäni näyttäytyy kirjailijan vikana.
”Mietin joskus, että kun jokunen kymmenen vuotta on kulunut, maailmassa on aika monessa valtiossa päämies, joka on nuorena lukenut Pottereita. Päätä huimaa kun tällaista ajattelee.”
Kapari-Jatan ja Harry Pottereiden kohdalla on tosin aina ollut selvää, että käännöstyö on ollut taiten tehtyä. Kertovathan sen jo nerokkaasti käännetyt nimet, loitsut ja taikamaailman muu sanasto. En ole kuitenkaan sen kummemmin pysähtynyt pohtimaan näiden suomennosten syntyhistoriaa, ja sen vuoksi oli erittäin upeaa saada vihdoin luettua jo kymmenen vuotta sitten (eli seitsemännen Potterin ilmestymisen jälkeen) julkaistu Kapari-Jatan teos Pollomuhku ja Posityyhtynen. Kirjassa kääntäjä vastaa hänelle vuosien varrella esitettyihin kysymyksiin aina käännöstyön haasteista ja iloista julkisuuteen nousemiseen asti. Kirjan kiinnostavinta antia ovat kuitenkin Kapari-Jatan yksityiskohtaiset kertomukset sanojen suomennosten taustalla. Kirjaa lukiessaan sitä alkaa maistella sanoja ihan eri tavalla: kilokielimelli, Villisilmä Vauhkomieli, karkotaseet. Jaana Kapari-Jatan käännökset ovat kunnianosoituksia suomen kielen rikkaudelle!
Kirja välittää Kapari-Jatasta kuvan ammattitaitoisena kääntäjänä ja lämpöisenä ihmisenä. Hän ei anna kirjasarjan valtavan suosion luoda itselleen paineita, vaan tekee käännöstyön sellaisella pieteetillä kuin se ansaitseekin. Suomentamista ei sovi hoputtaa, jos halutaan aikaa kestäviä käännöksiä. Hieman malttamattomana ihmisenä en voi myöskään kuin ihailla Kapari-Jatan kärsivällisyyttä pyöritellä yksittäisiä sanoja niin pitkään, että ne todella sopivat kirjan tyyliin ja antavat lukijalle onnistumisen kokemuksia. Samalla sitä huomaa kuinka vivahteikas kieli suomi kaikkine synonyymeineen on, ja kuinka laaja sanavarasto kääntäjällä onkaan oltava. Ei voi kun ihailla. Pollomuhku ja Posityyhtynen on riemastuttava kirja, joka tarjoaa uutta näkökulmaa sekä lapsesta asti rakastamaani kirjasarjaan että suomentamiseen noin yleisemminkin.
Poimitaanpa tähän loppuu vielä pari hauskaa paljastusta kirjasta. Jaana Kapari-Jatta kertoo halunneensa jättää kirjoihin tervehdyksen kummipojalleen. Sellainen on Liekehtivässä pikarissa kerran mainittu Ervander Ivaharju, joka on saanut etunimensä kääntäjän kummipojan kolmannen nimen mukaan. Kapari-Jatta paljastaa myös lyöntivirheen, jonka hän huomasi vasta sarjan seitsemättä kirjaa suomentaessaan. Suomenkielisissä kirjoissa puhutaan Godrickista, vaikka englanniksi nimi oli Gordic. Yksi ylimääräinen k-kirjain oli mennyt läpi kenenkään huomaamatta, mutta ei se enää kääntäjää harmita.
”Käsityö on käsityö, kokonaisuus ratkaisee. Kirjoneule ei ole pilalla, jos yksi villasukan varren keltaiseksi tarkoitettu silmukka on neulottu vahingossa oranssilla. Minusta sama pätee myös kirjaneuleeseen.”
★★★★
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi, 2008
Sivuja 164
Luettavaksi kirjastosta
Helmet-lukuhaasteen kohta 16. Kirjassa luetaan kirjaa
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti Katriina Peruuta vastaus