Teatterissa: Musta Saara

Täytyy tunnustaa, että keskiviikkona minua hieman jännitti, kun astelin kohti Kansallisteatteria. Edessä oli Mustan Saaran ensi-ilta, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Pirkko Saision kirjoittama Koivu ja tähti suhahti viime vuonna niin reilusti ohi oman teatterimakuni, etten osannut kirjoittaa siitä edes kunnon arviota. Mietin, olisivatko seuraavat kolme tuntia elämästäni täynnä samanlaisia epäolennaisia huomioita näytelmän soljuessa auttamattomasti aivojeni ohitse.

Romanian romaneille on luvattu rakentaa asuntoja Transilvaniaan, mutta Unionin antamat rahat ovat kadonneet. Romanijoukkio lähtee matkalle kohti Ranskaa nähdäkseen suojelupyhimyksensä Mustan Saaran, mutta matka ei tietenkään suju ongelmitta. Omalla matkallaan ovat myös pitkä laiha sika (Jani Karvinen) sekä tanssiva karhu (Erkki Saarela), jotka nauttivat yllättäen koittaneesta vapaudestaan. Samaan aikaan Pariisissa Janne-Maria Teräväkynä (Juha Muje) ja hänen tyttärensä Marina Teräväkynä (Katariina Kaitue) kisaavat Kansallispuolueen johtopaikasta sekä presidentin virasta.

Musta Saara jatkaa Saision HOMO! ja SLAVA! Kunnia. -näytelmien sarjaa. En ole nähnyt kahta aiempaa näytelmää, mutta vaikka tietyt aiheet kulkevat kuulemma läpi kaikkien näytelmien, esitykset ovat kuitenkin itsenäisiä. Musta Saara pohtii Euroopan nykytilaa, valtioiden rajojen yli vaeltavia kansanjoukkoja sekä Välimereen hukkuvia lapsia.

Näytelmä rakentuu palasista, jotka välillä unohtuvat pitkäksikin aikaa, mutta nousevat jälleen uudella voimalla. Se on kovaääninen ja ajoittain surullinen näkemys todellisuudesta, jossa ihmisten piirtämien rajojen suojelu on tärkeämpää kuin toisten ihmisten elämät. Tunnelmaltaan Musta Saara on unenomainen, mutta myös hitusen hajanainen. Jo seuraavana päivänä joutuu hieman pinnistelemään muistiaan – oliko sitä todella teatterissa.

Aavistuksen silppuisessa esityksessä on muutama erityisen herkullinen kohtaus. Hivenen yllättäen tarinaan liittyvä kreivi Dracula (Timo Tuominen) liikkuu estradilla mahtavasti. Myös lavastukseen on upotettu monia oivaltavia yksityiskohtia. Esitystä säestävä yhtye on nostettu paraatipaikalle lavalle, mikä on mahtava kunnianosoitus esitykseen sävelletylle musiikille. Romanimusiikilta lainaavaa soitantaa on ilo kuunnella ja soittajien keskittymistä kiehtovaa seurata. On myös tunnustettava, että ihastuin aika ajoin lavalle pelmahtavaan tarinankertojakolmikkoon, jonka muodostavat Ulla Tapaninen, Sinikka Sokka sekä Tiina Weckström. He kommentoivat näytelmää välillä omina itseinään, toisinaan taas mitä kummallimmissa rooleissa.

Musta Saara ei ole kovin kepeää tai helppoa katsottavaa, mutta kyllä se ajatuksia onnistu herättämään. Valkonaamaisiksi maskeeratut näyttelijät levittävät unenomaista tuntua myös teatterisalin ulkopuolelle. Olen tällä viikolla jo pari kertaa kävellyt Helsingin keskustassa vastakkain maskeeratun näyttelijän kanssa. Se vain tuntuu korostavan sitä, että tämä tarina ei tapahdu vain Kansallisteatterin seinien sisäpuolella, vaan me kaikki olemme siinä mukana juuri nyt.

★★★½
Musta Saara
Kansallisteatteri
Käsikirjoitus: Pirkko Saisio
Musiikki: Jussi Tuurna
Ohjaus: Laura Jäntti
Rooleissa muun muassa Juha Muje, Katariina Kaitue, Janne Marja-aho, Kristiina Halttu, Annika Poijärvi, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen, Tiina Weckström
Esitykset 17.12. asti

Kuvat © Tuomo Manninen/ Kansallisteatteri

Lippu esitykseen saatu Kansallisteatterilta.

•••••

Ps. Heti huomenna starttaa syksyn ensimmäinen teemaviikko, josta jo aiemmin vihjailimmekin. Seuraavien seitsemän päivän aikana julkaisemme siis yhteensä seitsemän kirja- ja lukemisaiheista videota!