Kävin katsomassa viime viikolla Kansallisteatterin Koivu ja tähti –näytelmän. Pirkko Saision käsikirjoittama teos on Kansallisteatterin kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle. Ilta oli, no, erilainen. Niin erilainen, etten osaa edes kirjoittaa perinteistä arviota, vaan laadin epämääräisen listan näytelmän herättäneistä epämääräisistä ajatuksista.
1. Aivoissani on sellainen asetus, että pystyäkseni seuraamaan tarinaa minun on tiedettävä päähenkilöt ja heidän summittaiset kulkusuuntansa. Sen vuoksi luen aina kirjojen ja elokuvien takakannet sekä näytelmien käsiohjelmat ennen taidenautinnon alkamista. Koivun ja tähden ajan olin jatkuvasti hieman hämilläni siitä kuka kukin on. Ei kiva. En halua olla hukassa, ainakaan koko aikaa.
2. Kun näytelmän nimi on Koivu ja tähti, ilahtuu katsoja suunnattomasti käsikirjoitukseen upotetuista satuviittauksista.
3. Pyörivä lava on perinteinen, mutta jostain syystä suunnattoman innostava teatterielementti. Sitä katsoessa voi tosin tuntea itsensä urpoksi, kun ei lainkaan ymmärrä miten esimerkiksi koirankoppi pysyy paikallaan, vaikka lattia alla liikkuu. (Väliajalla tarkkasilmäisempi seuralainen huomautti koirankopista sivuverhoihin kulkeneista naruista. Tunsin itseni vielä urpommaksi.)
4. Kakkosparvella silmiin heijastuvat ikävästi lavan takavalot. Ja kuiskaajan lukulamppu. Toisaalta kattoon kauniisti heijastuvaa veden välkettä ei näkisi permannolta.
5. Yllättävät (ja suuret!) lavasteet ja tarpeisto riemastuttavat. Harmi, ettei niistä uskalla kertoa spoilaamisen välttämiseksi.
6. Taiteen pitää jättää toki hämilleen, mutta on se vaan raskasta olla hämmentynyt kolmetuntisen esityksen ajan. Olisi nyt ollut edes hieman yhtenäisempi juoni. Tai edes lyhyempi esitys.
7. Onneksi tätä piinallista Suomi 100 -vuotta on enää pari kuukautta jäljellä. Ei sillä että vastustaisin itsenäisyyttä ja sen muistamista, mutta nämä aihetta juhlistavat merkkiteokset alkavat tulla korvista ulos. Koko juttu tuoksahti itse asiassa härskiintyneelle jo helmikuussa. Suomi 101 on toivottavasti edeltäjäänsä keveämpi ja teemoiltaan monipuolisempi.
Koivu ja tähti
Kansallisteatteri, suuri näyttämö
Käsikirjoitus: Pirkko Saisio
Ohjaus: Laura Jäntti
Lavastus: Kati Lukka
Pukusuunnittelu: Tarja Simone
Musiikki: Markus Fagerudd
Rooleissa: Muun muassa Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen
Kuvat © Stefan Bremer / Kansallisteatteri
Bibbidi Bobbidi Book 
Samoja ajatuksia täällä.
Kyllä näytelmän pitäisi avautua tavalliselle katsojalle kerralla ja jopa ilman etukäteisvalmisteluja.
Minäkin luen muuten aina käsiohjelman etukäteen. Kävin tällä kertaa jopa hakemassa sen jo muutamaa tuntia ennen näytöstä, mutta se ei nyt paljon auttanut.
Lavasteet tässä näytelmässä on tosiaan valtavan hienot.
Koivu ja tähti -sadun käyttäminen Suomi 100-näytelmässä on hyvä idea. Jos tätä esitystä työstäisi vähän lisää, jäntevöittäisi ja lyhentäisi, niin se paranisi.
Kiva idea tämä kahdestaan bloggaaminen teillä Minna ja Laura!
TykkääTykkää
Odotin innolla tätä estystä, sillä tarinana Koivu ja tähti on aina lämmittänyt sydäntäni. Harmi tosiaan, että tämä meni minulta ja varmaan todella suurelta osalta yleisöä vähän turhan kovaa ja korkealta ohi.
Ja kiitokset! Kaksistaan bloggaamisessa on se hyvä puoli, että toinen on aina tukemassa ja neuvomassa. Ja tietysti jos toisella on kauhea kiire päällä, voi toinen tarvittaessa paikkailla 🙂
TykkääTykkää