Teatterissa: Vaginamonologeja – ajatuksia viittomakielisestä teatterista

Olin perjantaina niin erityisessä ensi-illassa, että siitä on aivan pakko päästä kirjoittamaan. Perinteistä arviota en osaa esityksestä kirjoittaa, sillä näytelmä piti tulkata minulle. Perjantaina Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa sai nimittäin Suomen ainoan viittomakielisen teatterin eli Teatterin Totin tulkinta Vaginamonologeista. Esityksessä kaikki kolme näyttelijää käyttävät suomenkielistä viittomakieltä, mutta jokaisella on oma puhetulkki. Niinpä kaltaiseni viittomakieltä ymmärtämättömätkin pysyivät kartalla.

45025393932_c41513d96e_k

Sanottakoon tosiaan heti alkuun, että tarkastelen näytelmää kuulevan, viittomakieltä taitamattoman ihmisen näkövinkkelistä. Jotkin ajatukseni ovat siis ehkä hivenen outoja, naiiveja tai jopa typeriä. Toivottavasti en onnistu innostuksissani tölväisemään mitään täysin idioottimaista. Viittomakieli on kiehtonut minua jo vuosia, mutta taitoni on jäänyt lähinnä aakkosiin, muutamiin eläimiin ja Muumilaakson asukkaiden nimiin (älkää kysykö, innokkain opettajani on ollut siskoni). Arkielämäni piirissä viittomakieltä näkyy tällä hetkellä hyvin harvoin. Jyväskylän yliopistolla viittomakieltä näki varsin usein, ja joillain massaluennoilla paikalla oli kaksi viittomakielen tulkkia. Välillä seurasin heidän työtään luennoitsijaa tarkemmin.

Teatteri Totin Vaginamonologeissa Silja Ruonala, Pia Taalas ja Silva Belghiti esittävät eri-ikäisiä naisia, joita on pyydetty kertomaan vaginoistaan. Monologit ovat pohdiskelevia, uteliaita ja riemukkaita, mutta myös ahdistavia ja väkivaltaisia. Kuten Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä -sarjakuvakin osoittaa, tuohon elimeen liittyy hyvin paljon latautuneita ajatuksia.

Miten viitottu näytelmä sitten eroaa puhutusta? Voi, monellakin tapaa! En toki ymmärrä mahdollisesti mukaan ujutettuja kielellisiä leikkejä, mutta minulle viitottu näytelmäteksti avautuu hyvinkin visuaalisena kokemuksena. Vagina-viittomaa ei voi olla oppimatta (sen voitte tarkistaa tämän postauksen yläkuvasta), ja tuota muotoa hyödynnetään monella tapaa näyttelijöiden liikehdinnässä. Kolmen naisen liikkuminen lavalla on muutenkin ajoittain rytmitetty kuin koreografiaksi. Vaginamonologit on jo tekstinä varsin ihon alle menevä, mutta viitottuna tuo puoli vielä korostuu. Koska viittomakieli on paljon muutakin kuin pelkkiä käsien liikkeitä, korostuvat ilmeet ns. perinteiseen teatteriin verrattuna. Onni, kiihottuminen, häpeä ja tuska räiskähtelevät näyttelijöiden kasvoilta ja eleistä suurella voimalla. Se ei suinkaan tunnu ylinäyttelemiseltä (miltä se voisi helposti pelkästään puhutussa näytelmässä vaikuttaa), vaan tempaisee todella voimakkaasti mukaansa.

Näytelmässä käytetyt puhetulkit ovat todella hyviä, he eläytyvät tekstiin yhdessä lavalla viittovien näyttelijöiden kanssa vaikka katsomon sivussa, varjojen kätköissä seisovatkin. Tunsin itseni eturivissä istuessani kuin pieneksi, innokkaaksi koululaiseksi. Mieleni olisi tehnyt tapailla uusia viittomia, ja voitte kuvitella, kuinka riemuissani olin, kun lavalla näkyi tuttu viittoma – kilpikonna! Samalla vieraaseen kieleen liittyi myös pientä jännitystä. Tiesin jo ennakkoon, että viittomakielessä suosiota osoitetaan toisella tavalla kuin aplodeeraamalla. Vaikka tiesin, että avoimia kämmeniä pitää heiluttaa ranteita kiertäen (onpa muuten vaikea selittää tätä liikettä!), katsoin silti koko ajan mallia muilta. Koska saa viittoa? Teenhän varmasti kaiken oikein? Mitä jos sormeni taipuvat väärin, ja vilpitön suosionosoitus muuttuukin hirveäksi herjaksi? Pitäisikö minun sittenkin taputtaa, kun muutama muukin taputtaa? Pitääkö selvästi kuuleville sittenkin osoittaa suosiota käsiään yhteen läiskimällä? Vaikka yleensä olen kuin kotonani (etenkin Kansallis)teatterin katsomossa, oli nyt pieni epävarmuus koko ajan läsnä. Tavallaan se oli jännittävää, ja aivan varmasti kasvattavaa.

Ai niin, jännittihän minua jo ennen näytelmän alkuakin. Olin ostanut lippuni jo hyvissä ajoin, joten esityksen kuvaus oli jo hieman hämärtynyt mielessäni. Kun lähes kaikki saliin valuvat ihmiset puhuivat keskenään viittomakieltä, aloin paniikissa pohtia, että olihan näytelmässä varmasti puhetulkkaus. Samalla toivoin, että olisin painanut mieleeni edes muutaman viittoman – ”anteeksi” ja ”en osaa viittomakieltä” olisivat olleet kovaa valuuttaa hermojeni tyynnyttämisessä.

Näin esityksen jälkeen mielessäni risteilee lukuisia ajatuksia. Tässä niistä kolme voimakkainta:

1) Aivan käsittämätöntä, että periaatteessa minunkin käteni voisivat taipua yhtä kauniiseen kommunikointiin, kuin näillä näyttelijöillä. Yleensä yhdistän mielessäni käteni vahvasti fyysiseen tekemiseen, mutta periaatteessa niillä voisi puhua, runoilla ja laulaa. Löytäisinpä tosiaan joskus aikaa ja energiaa tarttua viittomakielen opintoihin!

2) Yleisö vaikutti todella innostuneelta ja ensi-illassa oli erityisen paljon juhlamieltä. Teatteri Totti tekee vuosittain yhden tai kaksi omaa tuotantoa. Se on aika vähän. Voivatko kuurot näytelmämaanikot (joille kaksi näytelmää vuodessa ei riitä) saada viittomakielisen tulkkauksen teatteriin? Tai sellaisen tekstityslaitteen, joita ainakin Svenska Teatern jakaa tällaisille kouluruotsinsakin ruostuttaneille?

3) Miksi ihmeessä teattereissa ei ole enemmän viittomakielisiä näyttelijöitä? Minusta olisi aivan mahtavaa, jos vaikkap joku Julian tai Romeon ystävistä viittoisi ja hänen puheensa yleisölle tulkkaisi puhetulkki. Tästä ajatuksesta tulee itse asiassa mieleen vuosia sitten Aleksanterin teatterissa esitetty Aladdin, jossa puhuttiin rinnakkain suomea ja ruotsia. Näin kuulevan kannalta se antaisi edes pienen mahdollisuuden nähdä viittomakieltä ja samalla se rikastuttaisi näyttelijäntyötä. En uskalla edes ajatella millainen vaikutus tällä olisi kuuroille näyttelijöille tai viittomakielisten yhteisölle. Kyllä se varmasti työmahdollisuuksia lisäisi ja toimisi jonkinlaisena arvonantona.

Vaginamonologien esitykset Kansallisteatterissa päättyivät jo, mutta jos satut liikkumaan Lahdessa, Turussa, Jyväskylässä tai Oulussa lähiviikkoina, pidä huolta, että käyt katsomassa tämän esityksen! Se antaa paljon pohdittavaa sekä vaginoista että viittomakielestä ja niin monesta muusta asiasta aina itsensä ymmärtämisestä toisten ymmärtämiseen, että lähdet teatterista mieli täynnä ajatuksia ja sydän pullollaan tunteita.

allekirjoituslaura

Vaginamonologeja
Teatteri Totti
Käsikirjoitus: Eve Ensler
Ohjaus: Marianne Aro

Kuvat © Petra Juva & Marita S. Barber

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s