5 karmivaa (ja harvinaista) tarinaa Halloween-lukemiseksi (pt. 3)

Nyt voi jo ehkä sanoa, että näiden karmivien tarinoiden jakamisesta ennen Halloweenia on tullut perinne, sillä tässä tulee jo kolmatta vuotta putkeen samantyyppinen postaus! Voit käydä lukemassa aikaisempien vuosien postaukset täältä ja täältä. Tämä listaus poikkeaa aiemmista hieman, sillä tällä kertaa kaikki vinkit keskittyvät novelleihin. Lisäksi listalla on varmasti sellaisia tekstejä, joista varmastikaan suuri osa ei ole kuullut.

Kaikki tarinat käsittelevät jollakin tapaa vampyyreja. Kävin Yhdysvalloissa viettämäni vaihtojakson aikana kurssin, jonka nimi oli Patterns in Film and Literature. Käytännössä koko kurssi keskittyi kuitenkin vampyyreihin: luimme vampyyreista kertovia novelleja ja joka torstai-ilta kokoonnuimme luokkaan katsomaan vampyyri-leffoja. Kurssilla piti lukea Dracula, kirjoittaa loppuessee mistä tahansa vampyyreihin liittyvästä ja pitää esitelmä haluamastaan vampyyri-leffasta. Kurssia piti ihan huikea puolalainen professori, jota saa kiittää tämän listan novelleista. Nauttikaa ja jutellaan näistä lisää vaikka kommenteissa tai Twitterissä!

Processed with VSCO with acg preset

Théophile Gautier: Clarimonde
Clarimonde tai alkuperäiseltä ranskankieliseltä nimeltään La Morte Amoreuse on Théophile Gautierin jo vuonna 1836 kirjoittama novelli. Tarina on Romuald-nimisen papin muistelma elämänsä suurimmasta rakkaudesta, Clarimondesta, joka osoittautuu tietenkin vampyyriksi. Tarinassa on helppoa nähdä syvempiä tasoja: femme fatalena esitetty Clarimonde kuvaa Romualdin seksuaalisia himoja, jotka ovat ristiriidassa papin hengellisyyden kanssa. Englanninkielisen version voi lukea vapaasti Project Gutenbergin sivulta.

Ivan S. Turgenev: Clara Militch
Ivan Turgenev on yksi venäläisen realismin suurimpia nimiä ja hänen Fathers and sons -teoksensa on yksi 1800-luvun kirjallisuuden kulmakiviä. Itsehän en tätä tiennyt, ennen kuin puolalainen professori iski Turgenevin Moskovaan sijoittuvan Clara Militch -novellin luokassa eteeni. Clara Militchissä on jotakin samaa kuin Clarimondessa: naisten kanssa hieman vaikeasti seurusteleva mies rakastuu ja kuolema seuraa. Vuonna 1883 kirjoitettu novelli on vapaasti luettavissa verkossa.

Guy de Maupassant: Horla
Guy de Maupassantin Horla oli yksi lempinovelleistani kurssilla. Teksti on kirjoitettu päiväkirjan muotoon ja se seuraa yksin elävää yläluokkaista miestä, joka eräänä päivänä näkee suuren brasilialaisen laivan ja vilkuttaa sille impulsiivisesti. Pian tapahtuman jälkeen mies huomaa jonkin tuntemattoman läsnäolon elämässään ja ymmärtää vilkutuksellaan kutsuneensa tuon tuntemattoman, Horlan, kotiinsa. Novellin aikajänne on neljä päivää ja päätepisteessä sekä päähenkilö että lukija kyseenalaistavat omaa selväjärkisyyttään. Tämäkin hieno (vuonna 1887 julkaistu) teksti on kokonaan saatavilla internetin ihmeellisessä maailmassa.

E. F. Benson: Mrs. Amworth
Uninen, kesäinen englantilainen kylä joskus 1920-luvulla. Asukkaat: vanhoja piikoja ja poikamiehiä. Entinen lääketieteen professori, joka kertoo hurjia, yliluonnollisia tarinoita. Ja eläväinen uusi vieras, leskeksi vuosi sitten jäänyt Mrs. Amworth. E. F. Bensonin varsin lyhyt novelli päättyy levollisista lähtökohdistaan huolimatta hyytävällä tavalla. Ja jälleen – tämäkin vuonna 1927 julkaistu teksti on verkossa luettavissa!

Leonid Andreyev: Lazarus
Leonid Andreyevin Lazarus antaa hyytävän, vaihtoehtoisen katsauksen kristinuskon perinteiseen tarinaan ylösnousemuksesta. Novellin alussa Lazarus on ollut kuolleena kolme päivää ja palannut sitten elävien maailmaan. Toinen elämä ei kuitenkaan kohtele Lazarusta hyvin: hänen ihonsa sinertää ja se on paiseiden peitossa. Myös miehen huumori on poissa. Pian elämänilo alkaa kadota myös kaikilta, jotka katsovat Lazarusta liian kauan silmiin… ja voit kokea sen itsekin, sillä (en löytänyt tälle julkaisuvuotta, mutta se on todennäköisesti jossakin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa) tämäkin teos on vapaasti luettavissa.

Kävitkö lukemassa novelleja? Mitä pidit? Jutellaan kommenteissa!

allekirjoitusminna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s