Teatterissa: Billy Elliot

Billy äiti on kuollut ja isän työpaikalla kaivoksessa on aloitettu lakko, jossa myös Billyn veli on mukana. Kotona on höperö isoäiti, jonka jälkiä Billy joutuu korjaamaan. Ja kaiken lisäksi nyrkkeilyharjoitukset tuntuvat täysin pakkopullalta. Eräiden erittäin kurjien harjoitusten jälkeen Billy päätyy seuraamaan tyttöjoukon balettiharjoituksia. Päämäärätietoinen opettaja kiskaisee Billyn mukaan, ja kun piruetit alkavat sujua sulavasti, alkaa Billyn tulevaisuus hahmottua aivan uudenlaiseksi. Voisiko Billy päästä kuninkaalliseen balettikouluun, pois kurjan kaivoskylän harmaudesta?

Tampereen Työväen Teatteri on nostanut ohjelmistoonsa vuonna 2000 julkaistun Billy Elliot -elokuvan pohjalta tehtyyn musikaaliin. Ensinnäkin on rohkeaa tarttua näytelmään, jonka onnistuminen riippuu tarpeeksi hyvien lapsinäyttelijöiden (tanssi- ja laulutaito must!) löytämiseen. Sekä Billyä että hänen parasta ystäväänsä Michaelia on koulittu esittämään kolme poikaa, jottei 11–12-vuotiaiden työtaakka ei kasva liian suureksi. Näkemässäni esityksessä Billyn roolissa oli Osku Perkiö ja Michaelina mekkoja päälleen sovitteli Ilmari Kujansuu.

Billy Elliot on riistävä tarina erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä sekä unelmista. Kun pienessä tehdaskaupungissa on totuttu iskemään pojalle hakku kouraan, on monella vallitsevassa 80-luvun ilmapiirissä vaikeuksia hyväksyä tyllihameiseen tyttöjoukkoon liittynyttä poikaa. Omassa rauhassaan helmoihin sonnustautuva Michael on ainakin toistaiseksi saanut harrastaa pukuleikkejään rauhassa, pitäähän hänen isänsäkin mekoista.

Onnistuin avaamaan muutaman kerran kyynelhanat hiljaisiksi niagaroiksi. Kuolleen äidin (Eerika Väliahde) ja Billyn keskustelut ovat totaalisia itkettäjiä, mutta myös kaivostyöläisten yhteinen ponnistus Billyn pääsykokeiden eteen herkistää. Koko esityksessä suurimman vaikutuksen laulullisesti teki Väliahde, jota olisin kuunnellut mieluusti vaikka vähän enemmänkin.

Vaikka laulun kanssa olisi ollut vielä vähän petrattavaa, lapsinäyttelijät selvisivät roolisuorituksistaan mainiosti. Steppikenkien kalahtelu oli aivan ihanaa (pitäisikö itsekin alkaa stepata?) ja Michaelin esitys vaatevarastonsa keskellä oli sydämellinen. Ja kuka nyt ei rakastaisi jättimäistä, tanssivaa silinterihattua? Osku Perkiö selvisi hienosti Billyn vaativista tanssinumeroista, etenkin yhteistanssi varttuneen balettitanssijan kanssa oli maaginen. Ja vähän oksettava, kirjaimellisesti. Minua ei saisi kieputtaa niin montaa kertaa ympäri katosta roikkuvassa vaijerissa.

Billy Elliot

En tiedä oliko syynä tuplanäytöspäivä, ohjaajan päätökset vai käsikirjoitus, mutta jotenkin näytelmä jäi harmillisesti hitusen lättänäksi. Laulajien äänissä ei ollut tarpeeksi vääntöä ja aika ajoin sanat puuroutuivat ja katosivat upean orkesterin soinnin alle. Puuroutumisesta valitin muuten myös TTT:n Viulunsoittaja katolla -näytelmän kohdalla vuonna 2017, joten voisiko syy olla ainakin osittain paikat viimeisillä riveillä?

Näytelmässä haluttiin ilmeisesti korostaa henkilöiden työväenluokkaisuutta. Harmi vaan, että se toteutettiin pelkästään kiroilun ja muutamien navanalusvitsien kautta. Näytelmässä oli jopa pieni poika, jonka ainoa tarkoitus näytti olevan haistattelu ja keskisormen näyttäminen. Vaikka nämä nuorimmat näyttelijät aina sulattavat sydämeni, vanheni tämä vitsi todella nopeasti. Työryhmä olisi muutenkin voinut luottaa enemmän näytelmän vahvaan viestiin. Musikaali saa olla painostavakin, aina ei ole pakko olla naurattamassa. Huumori on vaikea laji, jatkuvaa nuoralla tasapainoilua. Billyn isoäiti esimerkiksi tujahti vahvasti tylsistyttävän mukahauskuuden puolelle.

Sen mitä näytelmä varsinaisissa kohtauksissa hävisi, se voitti loppukumarruksissa, jotka olivat ehdottomasti viiden tähden luokkaa. Tarinan loppu on haikea ja itse asiassa jopa vähän ankea. Kaivostyöläiset painuvat takaisin maan alle, eikä heidän tulevaisuutensa näytä kovin valoisalta. Michael heiluttaa hyvästit Billylle, jonka valitsemalla tiellä on varmasti omat hankaluutensa. Mutta kun on aika kiittää yleisöä, muuttuu tunnelma aivan toiseksi. Steppikengät kaivetaan esille, samoin kuin kaivostyöläisillekin sopivat tyllihameet. Tunnelma on riehakas ja käsiä saa hakata yhteen niin, että kirjoittamisesta rasittuneet ranteeni huutavat armoa. Lapsitähtien saamat arvostavat katseet sekä yleisöltä että kanssanäyttelijältä täyttävät salin rakkaudella ja lämmöllä.

allekirjoituslaura

★★★½
Billy Elliot
Tampereen Työväen Teatteri
Ohjaus: Samuel Harjanne
Musiikki: Elton John
Koreografia: Jari Saarelainen
Rooleissa muun muassa Osku Perkiö, Ilmari Kujansuu, Petra Karjalainen, Jyrki Mänttäri, Jussi Pekka Parviainen, Eriikka Väliahde
Esitykset 27.4. saakka

Kuvat © Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s