Näiden kolmen kirjan avulla otat raha-asiasi omiin näppeihisi (ja säästät!)

Omat raha-asiat ovat kiinnostaneet minua ehkäpä keskimääräistä enemmän jo muutaman vuoden ajan. Olen pohtinut sijoittamisen aloittamista, asuntosäästämistä ja arjen budjetointia useinkin ja hakenut kaikkiin näihin vinkkejä ja oppeja kirjallisuudesta. Viime aikoina oman talouden hallinta on korostunut tavallista enemmän, sillä työskentelen tällä hetkellä (ja vielä ainakin 1,5 vuoden ajan) apurahalla ja otimme juuri asuntolainan ja ostimme ensimmäisen oman asuntomme. Rahakirjoja on siis tullut luettua aikalailla, joten ajattelin tänään vinkata niistä omasta mielestäni toimivimmat!

Talouteen ja rahankäyttöön liittyviä kirjoja on omasta näkökulmastani katsottuna kahdenlaisia: on niitä, jotka kädestä pitäen neuvovat, miten kuukausibudjetti lasketaan Excelissä ja niitä, jotka pureutuvat rahaan liittyviin käsityksiin ja asenteisiin. Ensimmäisen kaltaiset kirjat opettavat hyviä käytännöntaitoja omaan taloudenhallintaan, mutta myös näitä jälkimmäisen tyyppisiä (pikemminkin self help -opuksia) tarvitaan. Emme nimittäin useimminkaan suhtaudu rahaan neutraalisti, vaan siihen liittyy paljon odotuksia, toiveita ja arvolatauksia, joita on hyvä tiedostaa ja käsitellä.

Käytännön rahakirjoista voin lämpimästi suositella Julia Thurénin Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa -teosta, joka ilmestyi viime vuonna ja on monien esimerkiksi lainaan liittyvien asioiden suhteen erinomaisesti ajantasalla. Thurén on toimittaja, joten teos on ihanan selkeälukuinen, mutta kuitenkin vetävä. Vastaavasti myös Kyösti Hagertin ja Pauliina Jokisen Kortinvartija – Opas itsenäiseen talouselämään on perusteoksena ihan toimiva. Kirja on suunnattu omilleen muuttavalle nuorelle ja toimisi itseasiassa varmasti esimerkiksi pienenä valmistujaislahjanakin. Itse en saanut tästä teoksesta ihan niin paljon irti kuin Thurénin kirjasta, mutta toisaalta oma elämäntilanteeni vaikuttaa tähän varmasti paljon.

Rahaan liittyviin asenteisiin ja odotuksiin liittyen suosittelen Jen Sinceron You Are A Badass at Making Money -teosta. Tämä on edellisiä kirjoja huomattavasti korkealentoisempi ja pureutuu nimenomaan siihen, miten lukija suhtautuu rahaan ja miten nuo ennakko-odotukset ehkä estävät taloudellisen hyvinvoinnin. Teos on myös huomattavasti lähempänä self help -genreä kuin kaksi aiempaa vinkkausta. Kirjasta löytyy kuitenkin hyviä ajatuksia rikastumisesta ja jokaisen luvun lopussa on itsereflektointiin tarkoitettuja kysymyksiä ja harjoitteita, joilla omia ajatuksiaan rahan suhteen voi selkiyttää.

Omana talouteen liittyen täytyy vielä vinkata muutama verkkolähde, jos tällaiset asiat sattuvat kiinnostamaan. Julia Thurén on tehnyt Ylelle myös podcast-sarjan Melkein kaikki rahasta, jossa on mielenkiintoisia aiheita ja vieraita. (Omalla kohdalla jaksot asunnon ostamiseen liittyen tulivat erityisen tarpeeseen!) Podcasteista kannattaa kuunnella myös Nordnetin Rahapodia, jossa liikutaan välillä aika kuiviltakin kuulostavissa aiheissa, mutta oikeastaan jaksot ovat aika mielenkiintoisia ja hostit hauskoja. Lisäksi pitää vielä mainita mun viimeisin ihastus eli Mimmit sijoittaa! Tästä blogista löytyy rahapuhetta nuorille naisille suunnattuna ja ilmeisesti heiltä on tulossa myös podcast lähiaikoina.

Kiinnostaako sua oman talouden seuraaminen? Entä suosittelisitko jotain rahakirjaa? Jutellaan kommenteissa tai vaikka meidän ig:ssä!

allekirjoitusminna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s