Mikä kirjatubettamisessa pelottaa? – Tämä ja moni muu asia selviää heinäkuun videoilta

Onpa kerrassaan omituista, että heinäkuu on jo takanapäin ja elämme elokuuta. Alkukesä ja oikeastaan koko alkuvuosi katosivat käsistäni, ja nyt olen aivan ihmeissäni kalenterin osoittamista päivämääristä. Heinäkuu oli onneksi kaikin puolin mukava kuukausi ja kaikkien kiireiden jälkeen sain kirjatubettamisellekin taas tarpeeksi aikaa. Heinäkuussa videoita ilmestyi siis keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, ja samaa julkaisutahtia on tarkoitus pitää yllä myös tulevaisuudessa.

Heinäkuun alku tarkoitti luonnollisesti sitä, että oli kirjallisen vuoteni puolivälikatsauksen aika. Mid-Year Book Freak Out Tag on haaste, joka on kiertänyt ahkerasti ympäri kirjasomea. Videolla paljastan muun muassa suosikkini alkuvuoden aikana lukemistani kirjoista.

Vaikka rakastankin kirjatubevideoiden tekemistä, välillä iskee ahdistus ja epätoivo. Yhtenä päivänä päätin painaa rec-näppäintä ja valuttaa kaikki pelkoni esille, sillä tiedostan itsekin, että osa niistä on aivan järjettömiä. Sain videoon aivan ihania kommentteja, kiitos niistä ja muutenkin saamastani kannustuksesta videoharrastukseni osalta ♥

Muutto uuteen kotiin tarkoitti toista kirjahyllyä sekä kotikirjastoni järjestelemistä uudelleen. Olen vuosia ollut aakkostetun kirjahyllyn vankkumaton kannattaja (esittelin järjestelmäni taannoin videollakin), mutta nyt siirryin värijärjestyksen puolelle. Kahden kuukauden yhteiselo on todistanut, että minä ja sateenkaarikirjahyllyni olemme täydellinen pari!

Kirjahyllyvideoni aiheutti keskustelua kirjojen ulkonäöstä Twitterin puolella, joten päätin heti perään etsiä kirjakokoelmani kymmenen kauneinta kansikuvaa. Muutama suosikkini on jatkuvasti kirjahyllyssäni kansi katsojaa kohti, mutta useamman suosikin poimiminen ei tuottanut lainkaan vaikeuksia. Vaikka kirjassa sisältö toki ratkaisee, kauniit kannet ovat ehdottomasti suuri plussa.

Heinäkuussa juhlin myös valmistumistani tuplamaisteriksi. Ikimuistoisen viikonlopun jälkeen vietin yhden vapaapäivän kesäkodissamme, ja siitä syntyi tietysti myös lukuvlogi. Lyhyiksi jääneiden yöunien vuoksi tosin taisin torkkua enemmän kuin lukea, mutta kyllä kirjani sentään jokin verran edistyi.

Vaikka en edelleenkään suostu tunnustamaan kesän olevan edes loppupuolella (lisää tähän yksi ärsyttävä Mamban korvamatobiisi), suostun sentään jo ajattelemaan syksyllä julkaistavia uutuuskirjoja. Julkaisin blogin puolella listan eniten odottamistani kirjoista, kun taas videolla vinkkasin kasitoista kirjaa, jotka kannattaa varata nyt eikä vasta sitten kun varausjonot ovat tyrmistyttävän pitkät.

Pääsin totisesti lukuvlogien tekemisen makuun, sillä myös toinen vapaa maanantai muuttui lukuvlogipäiväksi. Päätin viettää yhden päivän mittaista mukakesälomaa eli tein kaikkia ihania kesäisiä asioita. Lukemisen lisäksi päivän ohjelmaan kuului aamiainen Hakaniemen kauppahallissa, viisi kiloa mansikoita sekä vuoden ensimmäinen Linnanmäki-visiitti.

Heinäkuun lopussa tuli myös vihdoin minun vuoroni lomailla, ja tuolla lomalla olen itse asiassa tälläkin hetkellä. Olen todella huono seuraamaan tbr-listoja, mutta päätin siitä huolimatta koota pinon kirjoja, jotka haluaisin tämän loman aikana lukea. Ja pakko kehaista itseäni – olen noudattanut listaani varsin uskollisesti ja tehokkaasti.

Heinäkuun puolella kanavalle ehti vielä yksi lukuvlogi. Kesäloman ensimmäinen päivä oli helteinen, joten pakkasin kirjan ja kameran mukaan lähtiessäni kohti Uunisaarta. Jouduin myös tekemään vaikean valinnan siitä, mitä kirjoja pakkaisin mukaan ensimmäiselle kesälomareissulle. Kuten saatatte muistaa, kirjojen karsiminen matkatavaroista on minulle TODELLA vaikeaa.

allekirjoituslaura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s