Kalenteriin ennakkoon merkatut kuolinpäivät – Piia Leino: Yliaika

”Miksi kuolinvuoteesta puhutaan kuin elämä tiivistyisi sillä? Aivan kuin avioliittovuodet, työelämän ponnistelut ja siedetyt kärsimykset ynnättäisiin siellä yhteen, jaettaisiin mitalit ja enkelikuorojen fanfaarit. Annastiina on kai itsekin kuvitellut niin, mutta näkee nyt, ettei viimeisessä päivässä ole mitään ihmeellistä. Elämä on korkeimmillaan silloin, kun ei edes ehdi ajatella elävänsä.”

Ilmastonmuutos uhkaa. Vauvoja ei synny likikään riittävällä tahdilla, että Suomessa olisi tulevaisuudessa tarpeeksi veronmaksajia hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Eläkepommi on näillä hetkillä pamahtamassa kohtalokkaasti. On tehtävä ratkaisuja, niitä jotka eivät luonteeltaan ole sieltä helpoimmasta päästä. 2020-luvulla muotoiltu laki astuu voimaan Suomessa ja kerää paljon huomiota kansainvälisestikin. Laki rajaa Suomen kansalaisuuden vain alle 75-vuotiaille. Jos viimeistään tuona päivänä ei järjestä exitusta, valtio takavarikoi vanhuksen omaisuuden. Parempi siis olla ajoissa liikkeellä. Sitä paitsi kuka nyt haluaisi elää vanhana ja vaivaisena? Kun elämän loppupään suuret terveydenhuoltokulut saadaan kitkettyä, pystytään suomalaisille tarjoamaan kattavampia terveyspalveluita jo nuoremmalla iällä. Kyse on aina priorisoinnista.

On vuosi 2052. Huippupoliitikko Annastiina Kankaanrinta viimeistelee exituksensa etukäteisjärjestelyitä. Kaikki on mietitty tarkasti viimeistä yksityiskohtaa myöten. Lakanat, kukat ja Annastiina itse ovat valmiita suuren luokan mediatapahtumaan. Tai itse asiassa aivan kaikki ei vielä ole valmista. Annastiina ei ole keksinyt itselleen riittävän ikimuistoisia viimeisiä sanoja. Mikä kammottava puute muuten niin täydellisessä suunnitelmassa! Ja niin tuo pieni särö alkaa levitä ja pirstaloi Annastiinan laatimat suunnitelmat pala palalata.

”Onni on asenne. Just do it, hän kuiskailee itselleen, mutta voimalauseet ovat muuttuneet ontoiksi. Kysymykset hakkaavat tajuntaa: Mitä minulta jää näkemättä? Miten minä voin olla olematta? Mitä väliä on uskoa ruisleipään ja syvähengitykseen ja elinikäiseen oppimiseen, jos kaiken päätteeksi vain katoaa?”

Piia Leinon lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia Yliaika on kivuliaan osuva kuvaus ihmisluonnosta. Erityisesti tänä keväänä tämä kirja tuntuu vavahduttavan ajankohtaiselta. Kirjassa yhteistä hyvää lähdetään ajamaan uudistamalla prioriteetit täysin. Ihmisten oikeutta päättää omasta elämästä kavennetaan kaikista kammottavimmalla tavalla. Lakia voi toki kiertää tavalla tai toisella, mutta varallisuutensa perusteella ihmisillä on siihen erilaisia mahdollisuuksia. Voiko mikään järjestelmä koskaan olla aidosti tasapuolinen?

Yliaika tarkastelee sitä, kuinka helppo on rajata toisten elämää niin sanotusti järkiperustein, mutta kun hankalat päätökset koskevat itseä, ottavat tunteet vallan. Samanlaisia keskustelujahan olemme tänäkin keväänä päässeet seuraamaan koskien esimerkiksi sitä ketkä saavat liikkua ulkona ja millä tavalla. Onneksi sentään Yliajan kauhukuvat eivät ole todellisuuttamme, mutta Leino onnistuu jälleen kerran maalaamaan poliittisen päätöksenteon pimeät puolet niin väkevästi ja uskottavasti, että kammottava tulevaisuudennäkymä ei näytäkään vallan mahdottomalta. Samaa tehokeinoa Leino käytti myös kirjassaan Taivas, mutta Yliaika onnistuu siinä jopa edeltäjäänsä paremmin.

Leinolla on ihailtava taito piirtää uskottavia kauhukuvia ja kaiken lisäksi tehdä se kauniilla lauseilla. Monet kirjan katkelmat saivat minut aivan pysähtymään ja pohdiskelemaan omaa elämääni. Olenko tehnyt elämässäni asioita, joista voin olla tyytyväinen? Jos minulla olisi mahdollisuus, haluaisinko merkitä kuolinpäiväni kalenteriini? Jotkin kirjan yksityiskohdista ovat kamaluudessaan mehukkaita. Esimerkiksi kirjan kuvaus kuoleman tuotteistamisesta on hykerryttävän osuva. On aivan totta, että kirjan kuvaama exitus keräisi pian ympärilleen palveluntuottajia aina meikkauksen ammattilaisista viimeisten valokuvien ikuistajiin.

Yliaika pitää lukijan otteessaan etenkin kirjan alku- ja keskiosassa, joissa pompitaan 2020- ja 2050-lukujen välillä seuraten lakiesityksen muotoutumista sekä yhteiskuntaa, jossa Lex 75 on jo jollain tapaa arkipäiväistynyt. Yliaika on viiden tähden lukukokemus, joka jää kummittelemaan tajuntaan.

”Jos ei olisikaan juossut muurahaisena, vaan köllinyt karhuna, ollut joka hetken täydellisen läsnä, olisiko silloin voinut elää syvemmin ja jättää itsestään todellisen jäljen maailmaan?”

allekirjoituslaura

★★★★★
Piia Leino: Yliaika
S&S, 2020
Sivuja 237
Luettavaksi kustantajalta töiden kautta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28. Tulevaisuudesta kertova kirja

2 thoughts on “Kalenteriin ennakkoon merkatut kuolinpäivät – Piia Leino: Yliaika

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s