Miksi kirja ei vaan kolahda, vaikka teoriassa sen pitäisi olla täydellinen juuri sinulle?

Olen viime vuosien aikana pohdiskellut kirjallisuutta varsin intensiivisesti, ja jälleen kerran tällä viikolla tulin siihen tulokseen, että kirjoissa on jotain sellaista mystisyyttä, jota en pysty selittämään. Ja siitä huolimatta (jälleen kerran) yritän selittää kirjojen maagisia puolia sekä teille että itselleni tällä tekstillä.

Vaikka tunnen jo varsin hyvin oman kirjamakuni, on täysin mahdotonta etukäteen sanoa sataprosenttisen varmasti, tuleeko rakastamaan seuraavaa lukemaansa kirjaa. Jokin teos saattaa vaikuttaa etukäteen aivan täydelliseltä, mutta osoittautuukin kädenlämpöiseksi. Tai sitten jokin ennakkoon varsin tavalliselta tapaukselta vaikuttava teos paljastuukin elämää mullistavaksi lukukokemukseksi. Valistuneita arvauksia omasta suhtautumisestaan kirjaan voi toki ennakkoon antaa, mutta aina ei osuta lähellekään maalia.

Vielä mystisempiä ovat ne hetket, kun omien tuntemusten sanoittaminen ei vaan onnistu. Pidän itseäni varsin sujuvasanaisena ja sanavarastoni on uskoakseni erittäin kattava. Siitä huolimatta en välillä osaa mitenkään selittää edes itselleni miksi jokin hyvinkin potentiaalinen kirja ei yllä aivojeni kanssa samalle kanavalle. Saatan hyvin tunnistaa teoksen hienoudet ja sen, miksi muut siitä pitävät, mutta itse en sitten millään pääse nokikkain kirjan pääajatusten kanssa.

Nämä kelat rullasivat jälleen kerran päässäni, kun tällä viikolla luin loppuun Saara Cantellin teoksen Kesken jääneet hetket. Manailin jo viime viikolla Instagramin puolella, että olin kirjan ensimmäiset 80 sivua aivan pallo hukassa laajan henkilökaartin edessä. Hajanaiset luvut ja sirpaleinen kerronta pitivät taatusti huolen siitä, etten todellakaan aina tiennyt missä ajassa ja paikassa kuljettiin. Päähenkilö Virvan nimen löytäminen oli aina huojentavaa ja johdatti minut hetkeksi takaisin kartalle, mutta uudelleen eksyminen oli väistämätöntä.

Takkuilevan alun jälkeen pääsin onneksi kärryille kirjan tärkeimmistä henkilöistä, mutta siitä huolimatta tarina ei napannut minua otteeseensa. Se on omituista, koska kirjassa on paljon teemoja, jotka olisivat voineet puhutella minua. Se olisi voinut olla kirja minua varten. Mutta se ei yksinkertaisesti ollut sitä. (Kirjassa on lisäksi aivan mielettömän upea kansi, vaikka sillä nyt on varsin vähän tekemistä asian kanssa.)

Virva on asunut jo jonkin aikaa ulkomailla, kun järkyttävät uutiset saavat hänet palaamaan Suomeen. Sisko on joutunut auto-onnettomuuteen, joka suistaa koko perheen elämät aivan uusille urille. Kirjassa merkitykselliset hetket asettuvat jonoon valokuvalaatikosta kaivettujen otosten avulla. Virvan lisäksi kerrotaan Saara-siskosta, tämän lapsista, Virvan ystävistä, suvun vanhemmista naisista sekä ties kuinka monesta muustakin Virvan eteen osuneesta ihmisestä.

Ehkä juuri kirjan hajanaisuus loi tuntuvan hajuraon minun ja teoksen välille. Kirjassa on myös uuvuttavan paljon yksityiskohtia, joita olisi minusta voinut karsia reippaalla kädellä pois. Sivukaupalla hunajanmakeita lepertelytekstareita ja koko sivun täyttävä analyysi juhlien soittolistasta – vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi sulkeita käytettiin pienten lisähuomautusten sanomiseen niin usein, että tehokeino muuttui pelkästään latteaksi.

Kirjassa on kyllä teemoja, jotka tavallaan koskettavat minua. Ne kaikki valinnat jotka olisi voinut tehdä toisin ja näin muuttaa elämäänsä täysin. Tai läheisen menettämisen tragedia ja kaikki siitä purkautuvat tunteet. Lapsena mietin välillä kuka minusta huolehtisi, jos olisin orpo. Hieman vanhempana taas mietin, voisinko tarvittaessa ryhtyä nuorempien sisarusteni huoltajaksi. Kaameita ajatuksia, mutta ehkä joku kehityspsykologi osaa sanoa niiden olevan luonnollinen osa kasvamista aikuiseksi. Ja vaikka näin ei olisi, niin ihan tasapainoinen tapaus minusta lopulta tuli surullisista ajatuksista huolimatta.

Kesken jääneet hetket oli minulle suhteellisen mitäänsanomaton lukukokemus, vaikka se olisi voinut olla jotain upeaakin. Ehkä jokin toinen lukuhetki olisi virittänyt meidät samalle kanavalle. Kuka tietää. Tässä juuri on se kirjallisuuden magia, jota en osaa selittää täysin edes itselleni.