Luin Vampyyripäiväkirjat-sarjan avausosan ja petyin (katso siis ennemmin TV-sarjaa!)

Vampyyripäiväkirjat lukeutuu lempisarjojeni harvalukuiseen joukkoon. Varsinkin alkupuolen kaudet ovat koukuttavia ja tarjoavat niin paljon ihmissuhdedraamaa, että katsoja saa koko ajan olla sydän syrjällään lempihahmojensa puolesta.

TV-sarjan vuoksi olen useampaan kertaan silmäillyt kirjastossa myös sarjan kirjoja ja kesäkuisella kirjastoreissulla päätin viimein tarttua sarjan avausosaan. Rehellisesti sanoen en ollut lainkaan varautunut siihen, mitä kirjan sivuilta löysin. Heti ensimmäisen yllätyksen koin jo ennen kuin tarina alkoi, sillä huomasin, että alkuperäiset kirjat on julkaistu 1990-luvun alkupuolella. En tiedä, miten olen voinut sivuuttaa tällaisen seikan kokonaan – ehkä siksi, että kirjastosta lainaamassani painoksessakin on jo TV-sarjaan viittaava kansi.

Jo heti ensimmäisten sivujen perusteella tuli selväksi, että kirjat ja TV-sarja poikkeavat aikalailla toisistaan. Hahmojen nimet, ulkonäkö, iät ja jopa paikannimet ovat alkuperäisissä kirjoissa erilaisia ja pakko myöntää, että TV-sarjan käsikirjoittajat ovat tehneet varsin onnistuneita päätöksiä muuttaessaan nimiä ja hahmoja toisiksi. Elena on kirjoissa ärsyttävän tyhjäpäinen drama queen, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja joka kieputtaa poikia pikkusormensa ympärille mahdotonta vauhtia. Kirjojen Elena oli raivostuttava, eikä hahmosta löytynyt minkäänlaista samaistumispintaa. Lisäksi Jenna-täti olikin nimeltää Judith, eikä Elenalla ollutkaan Jeremy-nimistä veljeä, vaan pieni nelivuotias pikkusisko Margaret.

Juonellisesti kirja on ohut kuin mikä. 200 sivuun on pakattu Elenan ja Stefanin, vastustamattoman teini-ikäisen vampyyrin, tutustuminen sekä takaumia Stefanin, veljensä Damonin ja Elenan kaksoisolennon Katherinen elämästä 1400-luvun Italiassa (!). Tässäkin kohtaa pyörittelin silmiäni ja päätäni ja siis kaikkea, koska jollain tapaa TV-sarjan tapahtumissa on paljon enemmän järkeä kuin tässä kirjan yritelmässä. TV-sarjan hahmoissa on syvyyttä, uskottavuutta ja samaistumispintaa, joka kirjan hahmoista puuttuu. Myös aikajatkumoissa on enemmän järkeä, kun Stefan on ollut 17-vuotias vain 150 vuotta 600 vuoden sijaan. Ja jopa Katherinesta on tehty mielenkiintoisempi sarjassa kuin kirjassa.

Damonin fanina jäin tietenkin kaipaamaan kuvauksia lemppari pahasta pojastani. Kirjoista TV-sarjaan sen sijaan olisi suonut siirtyvän Elenan parhaan ystävän Meredithin, joka nähdään sarjassa vain pienessä roolissa Alaricin tyttöystävänä. Jotain positiivista siis löytyi tästäkin lukukokemuksesta, joka oli kyllä muutoin umpisurkea.

Suosittelen kuluttamaan Vampyyripäiväkirjat aina TV-sarjana kirjojen sijaan!


L. J. Smith: Korpinmusta (Vampyyripäiväkirjat #1)
Otava, 2010
Sivuja 218
Luettavaksi kirjastosta

2 thoughts on “Luin Vampyyripäiväkirjat-sarjan avausosan ja petyin (katso siis ennemmin TV-sarjaa!)

  1. Samaistun niin sun fiiliksiin! Pyysin juuri tuon kirjan joululahjaksi, ku Vampyyripäiväkirjat olivat syksyllä pärähtäneet telkkariin ja voi sitä pettymyksen määrää!! Pakotin itseni myös lukemaan kaikki muut sarjan kirjat ja en tykännyt yhtään. Hahmot ärsyttivät (varsinkin Elena!!!) ja juonikuviot olivat ihan pimeitä. Onneksi sarja oli miljoona kertaa parempi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s