Voihan lukujumi: Harmaa marraskuu ja bloggaajan tuska (ja kolme vinkkiä lukujumin selättämiseen)

Tänään oli ensimmäinen aamu tänä syksynä, kun heräsin akuutisti siihen tunteeseen, että kaipaan auringonpaistetta. Kaipaan valoa, lämpöä ja sinistä taivasta. Sen sijaan yhdeksän aikaan aamulla makuuhuone oli hämyinen, ulkona harmaata ja asfaltti märkää. Vuoden pimeimmät päivät lähestyvät ja nykyisessä maailmantilassa matka jonnekin aurinkoiseen on haave vain. Suoraan sanottuna tänään oli vaikea aamu.

Vedin siis One Piecen eli aikuisten potkupuvun päälle, pörrösukat jalkaan ja keitin kahvia. (Kyllä, juon joskus kahvia!) Luin Hesarin ja mietin, mitä pitäisi saada tänään aikaan. Viime kuukausille tutuksi tulleeseen tapaan muistin, että on jo perjantai ja hitto, eilen piti kirjoittaa postaus. Mielessä oli silti vaan se sama harmaus, joka näkyi keittiön ikkunasta. Tuskailin hetken aiheen kanssa: postausideat ovat olleet vähissä viime aikoina, kun lukeminenkin on ollut niin nollassa.

Mutta entä harmaus? Jos vaan kirjoittaisi sellaisen tekstin, jossa on tämän hetken fiiliksiä? Sellaisen, mitä tuli kirjoitettua joskus lifestyleblogiaikoina?

Onko sellainen teksti enää edes vaihtoehto, kun on kirjoittanut blogia tietyllä kaavalla jo pitkän aikaa? Pitää olla joko kirja-arvio, aihepostaus tai tiedenurkka. Pitää olla aihe ja otsikko, joka saa lukijan klikkaamaan. Pitää saada kävijämäärä nousuun. Mutta entä jos on kirjabloggaaja, joka ei ole marraskuussa lukenut yhtään kirjaa loppuun, eikä harmaudelta saa aikaiseksi yhtään aihepostausideaa?

Voisi koota vinkkejä lukujumin selättämiseen. Tai ehkä niin, että näin minä selätän juuri nyt päällä olevan lukujumin? Paitsi että se tuntuisi huijaamiselta, koska en ole viimeiseen pariin viikkoon edes yrittänyt selättää jumia. Käytän aikani töihin, someen ja nukkumiseen. Ja läheisiin ihmisiin.

Huomaan jälleen kerran langenneeni siihen samaan tuttuun ansaan: harrastuksesta meinaa tulla jotakin, jota on pakko tehdä. Analytiikka nakuttelee takaraivossa; omatunto aktiivisemmin aivojen keskiosassa. Olen unohtanut sen, mitä itse saarnaan aina, kun menen pitämään somekoulutuksen kirjaston työntekijöille tai kirjakauppojen myyjille: somettamisen on tarkoitus olla hauskaa. Numerot ovat numeroita, eikä niillä näin pienimuotoisessa meiningissä ole mitään väliä. Oma elantoni ei riipu siitä, postaanko päivittäin ja kuinka monta näyttökertaa uusi Instagram-kuva saa.

Harmauden keskellä voisi siis unohtaa numerot ja velvollisuudet ja miettiä enemmän sitä hauskuutta. Miettiä, miksi alun perin alkoi kirjoittamaan kirjoista, somettamaan hyvistä tarinoista ja tutustumaan tyyppeihin, jotka tykkää samoista asioista. Koska niistä löytyy samaistumispintaa, yhteisiä kokemuksia ja suuria tunteita. Koska harmauden keskellä auringonpaistetta voi kuitenkin löytää romaanin sivujen välistä, kiinnostavan päähenkilön ajatuksista tai kirjailijan paperille vuodattamista kokemuksista.

Niin, ne vinkit lukujumin selättämiseen: erilaisten kirjojen lukeminen, kirjastoreissu, jonka aikana voi vain haahuilla ja armollisuus. Armollisuus itseä kohtaan suorituskeskeisessä maailmassa: on ihan ok olla kirjabloggaaja, joka ei ole lukenut marraskuussa yhtään kirjaa loppuun. Koska joskus se marraskuukin päättyy ja löytyy se kirja, joka laukaisee jumin kuin itsestään.

P.s. Armollisuuden hengessä postauksen kuva on tällä kertaa kuvituskuva kuvapankista: Sinziana Susa / Unsplash