VIDEO: En tykännyt Minä, Simon, Homo Sapiensista ja muita epäsuosittuja mielipiteitä

VIDEO: En tykännyt Minä, Simon, Homo Sapiensista ja muita epäsuosittuja mielipiteitä

Ihanaa sunnuntaita kaverit! Videoviikkoa on jäljellä vielä yhden videon verran ja se on tällä kertaa tägi nimeltään Unpopular Opinions Book Tag. Videolla kerron muun muassa miksi en pitänyt Minä, Simon, Homo Sapiensista, minkä kirjan prologin olen lukenut kolmesti ja mikä kirja oikeasti toimii paremmin elokuvana kuin kirjana. Tässä vielä tägin kysymykset, jos haluat tehdä sen [...]

LUKUVLOGI: Kaksi päivää riippumatossa

LUKUVLOGI: Kaksi päivää riippumatossa

Elokuun lopulla pakkasin reppuuni seitsemäntoista kirjaa, ja suuntasin viikoksi perheemme kesäkotiin. Vaikka viikonloppujen aikana entisen mummolani pihamaalla kulki muitakin, olin arkipäivät lähinnä omassa seurassani. Mikä mainio syy polkaista käyntiin kahden päivän henkilökohtainen lukumaraton ja kuvata siitä vielä lukuvlogi! Kahteen päivään ehti mahtua vielä visiitti kirjastoautollakin, vaikka totuuden nimissä en olisi tarvinnut luettavakseni enää yhtään uutta [...]

VLOGI: Kirjahyllyn tyhjentämistä (ja Vampyyripäiväkirjoja)

VLOGI: Kirjahyllyn tyhjentämistä (ja Vampyyripäiväkirjoja)

Mulla on jo pitkään ollut projektilistalla mun kirjalaatikoiden siivoaminen. Ostin viime talvena kaksi uutta säilytyslaatikkoa kolmen vanhan lisäksi ja uudetkin laatikot ovat jo päässeet lipsahtamaan täyteen. Yhtenä perjantai-iltana muutama viikko sitten päätin käydä tuumasta toimeen ja käydä jokaikisen kirjan läpi: haluanko tosissani omistaa sen? Jos en, kirja sai lähteä ja jos halusin, sille piti etsiä [...]

VLOGI: Taannuin teiniksi ja luin neljään asti aamulla

VLOGI: Taannuin teiniksi ja luin neljään asti aamulla

Lukuvlogeja on näkyny suomalaisen kirjatuben puolella yhä enenevissä määrin ja mua on kesästä saakka kiinnostanut tehdä myös oma sellainen! Tartuin toimeen jo heinäkuun lopulla, jolloin kuvasin yhden viikonlopun ajan tekemisiäni ja lukemisiani. Käsiin liittyvien terveysongelmien takia videon editointi jäi kuitenkin elokuussa väliin ja tein projektin loppuun vasta tässä syyskuun alussa. Tässä vlogissa on siis hellettä [...]

Seitsemän päivää, seitsemän videota – tervetuloa teemaviikolle!

Seitsemän päivää, seitsemän videota – tervetuloa teemaviikolle!

Ihanaa maanantaita! Tänään onkin erityisen hyvä maanantai, sillä Bibbidi Bobbidi Bookissa alkaa tänään blogin historian toinen teemaviikko. Se tarkoittaa uutta postausta joka päivä tällä viikolla ja kuten otsikostakin voi jo päätellä, tällä kertaa postaukset saapuvat luoksenne videoiden muodossa! Tiedossa on ainakin muutama lukuvlogi, ränttäystä lukemiseen liittyvistä aiheista sekä kirjahyllyjen siivoamista. Pistetään viikko kuitenkin käyntiin komeasti [...]

Hurraa lasten- ja nuortenkirjallisuus – Kuuntelitko jo Kirjojen kasvattamat -podcastsarjan?

Hurraa lasten- ja nuortenkirjallisuus – Kuuntelitko jo Kirjojen kasvattamat -podcastsarjan?

Palataan vielä hetkeksi teemaviikkoomme eräänlaisen jälkikirjoituksen kautta. Lasten- ja nuortenkirjat ovat valitettavan usein sivuroolissa niin blogi- kuin lehtiarvioissakin, jos ei lasketa mukaan lajeihin erityisesti vihkiytyneitä julkaisuja. Se on sääli, sillä monet vanhemmat, kummit, sukulaiset ja kasvatuksen ammattilaiset etsivät hanakasti lukuvinkkejä lapsille ja nuorille. Hienoja projekteja ja nostatuksia lanu-kirjoille toki on jo luotu, esimerkiksi Kirsin kirjanurkan [...]

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Bibbidi Bobbidi Bookin lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikko päättyy tänä aurinkoisena sunnuntaina. Ja mikä olisikaan parempi loppuhuipennus näiden maailman tärkeimpien kirjojen juhlistamiselle kuin äitienpäivä! Vanhemmat ovat aivan äärimmäisen tärkeässä roolissa lapsen lukuharrastuksen alkutaipaleella, ja yhteiset lukuhetket ovat myös sitä kaikkein arvokkainta perheaikaa. Toivottavasti siis mahdollisimman monella aikuisella on mahdollisuus rauhoittua yhdessä lapsen kanssa kirjan ääreen. Jos [...]