Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Kaksi viikkoa sitten aloitetulla klassikkolinjalla jatketaan: edellisessä arviossani kirjoitin Virginia Woolfin Mrs. Dallowaysta, tänään vuorossa on Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri.

Vanhus ja meri (1952) on modernin kirjallisuuden klassikko. Vuonna 1952 julkaistu teos kertoo vanhan kuubalaisen kalastajan Santiagon tarinan. Kirjan alussa Santiago on ollut 84 päivää ilman kalaa. Joka päivä hän lähtee merelle, mutta palaa tyhjin käsin. Eräänä päivänä hänen onnensa kuitenkin kääntyy: vanhuksen siimaan tarttuu kala, oikea vonkale. Viisi metriä pitkä hirviö vetää Santiagoa ja tämän venettä kauas ulapalle, mutta vanhus ei suostu päästämään irti. Kala ja mies kamppailevat elämästä ja kuolemasta. Lopulta kala väsyy ja vanhus voittaa, mutta sitten tulevat hait. Vanhus viettää päiviä meren armoilla vain muutama pikkusintti ruokanaan ja ehtyvät voimat huolenaan.

Teoksen perusjuoni on hyvin yksinkertainen ja tapahtumat kerrotaan simppelisti ilman korulauseita tai koukeroita. Pituuttakin tarinalla on vain 130 sivua. Luku-urakka eteni siis jouhevasti ja ilman sen suurempia ongelmia – kunnes lopussa tajusin, etten ollut miettinyt teoksen suurempaa merkitystä lukiessani juuri ollenkaan. Jälkikäteen ajatellen tarinasta löytyy isojakin teemoja, kuten elämä ja kuolema, sekä ihmiselämän lopun vääjäämättömyys. Jostain syystä nämä asiat ponnahtivat mieleen vasta lukukokemuksen jälkeen.

Vanhus ja meri ei herättänyt minussa kovinkaan intohimoisia tunteita puolesta eikä vastaan. Itseasiassa koko kokemus oli aika kädenlämpöinen. Enemmänkin olisi tietysti voinut odottaa, sillä teos on voittanut Pulitzer-palkinnon ja auttanut Hemingwayta kohti kirjallisuuden Nobelia vuonna 1954. Omalla kohdallani tämä ei kuitenkaan iskenyt.

Ymmärrän kuitenkin mistä kulttimaine tulee. Hetken tarinaa pohdittuani ymmärsin, että se lähettää sittenkin varsin kovan viestin. Vanhus taistelee tarinassa merta, kalaa ja omaa kehoaan vastaan väsymättä päiväkausien ajan. Iästään huolimatta hän ei kertaakaan luovuta. Ja se, on kirjan paras anti. Koskaan ei saa luovuttaa. Taistelemisessa on oma kunniansa.

”Mitä teen sitten, jos se päättää lähteä alas, sitä en tiedä. Mitä teen, jos se sukeltaa pohjaan saakka ja kuolee, sitäkään en tiedä. Mutta jotakin minä teen. Montakin temppua voi tehdä.”