Mun tämän vuoden luettujen kirjojen saldo on yhteensä 36 teosta. Alkuvuoden perusteella ajattelin, että olisin päässyt lähemmäs 50 kirjaa, mutta syksyllä tahti tippui radikaalisti, kun toinen työ vei lukuaikaa.
Mutta mahtuu näihin 36 kirjaankin monenlaista! Osa on opintoja varten luettuja klassikkoteoksia (kuten Ibsenin Nukkekoti ja Hemingwayn Vanhus ja meri), joiden joukosta löytyy niin romaaneja, novelleja, runoja kuin näytelmiäkin. Näistä teoksista positiivisia yllätyksiä olivat ehdottomasti Katherine Mansfieldin Puutarhakutsut sekä Virginia Woolfin Mrs. Dalloway. Woolfia ostin lomareissulta vielä lisääkin, mutta A Room of One’s Own odottaa vielä hyllyssä lukemista.
Tänä vuonna luin myös Sarah J Maasin A Court of Thorns and Roses -trilogian uudelleen alusta loppuun ja viimeisen osan, eli A Court of Wings and Ruinin luin kahdesti. Kaikista osista löytyy myös pitkät arviot täältä blogista (täältä, täältä ja täältä). Tuo sarjan päätösosa oli Maasin toisen tänä vuonna julkaistun teoksen, Tower of Dawnin, ohella mun kirjavuoden kohokohtia. Luin Tower of Dawnin vasta joulukuun alussa, vaikka se ilmestyi jo syyskuussa. Vierastin kirjaa, koska se ei (mukamas) kertonut lempihahmoistani, mutta kun aloitin lukemisen, tarina tempaisi mukaansa niin, että huomasin rakastuvani näihin hahmoihin uudelleen. Tällä hetkellä haluaisin kovasti lukea teoksen uudestaan, mutta yritän vastustaa himoa…
Kesällä luin uudestaan myös Harry Pottereita jonkinmoisen kasan, tosin en koko sarjaa. Nyt jouluna aionkin tarttua seuraavaan Potteriin, jos vain aikaa jää. Kesällä luetut Potterit osoittivat, että ne pitävät pintansa ja ovat edelleen lempikirjojani. Luin Viisasten kiven vuorokaudessa ja pohdin samojen kirjojen uudelleen lukemista täällä blogissakin.
Yksittäisistä kirjoista sarjojen ulkopuolelta täytyy nostaa esiin ainakin Stephanie Garberin Caraval, joka oli taianomaisuudessaan hurmaava ja loppuratkaisu oli päätähuimaava. Toivoisin todella, että tälle tarinalle saataisiin jatko-osa. Listalta löytyy myös romanttista fiktiota, jossa Nicholas Sparks loistaa aivan omassa kategoriassaan. Eroottisesta kirjallisuudesta on myös pakko nostaa esiin Lisa Hiltonin Maestra-sarjan toinen osa, Domina, jonka ahmin lomalukemisena Espanjassa. Vaikka sarja luokitellaan nimenomaan eroottiseen fiktioon, se on pikemminkin tiivistunnelmainen trilleri kuin romantiikkaa. Ja taiteesta kiinnostuneelle se on suorastaan namupala, sillä päähenkilö seikkailee nimenomaan Euroopan taidemaailmassa.
Tässä vielä listaus kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista ja linkit blogissa ilmestyneisiin arvioihin.
- Nicholas Sparks: See Me
- Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
- Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
- Henrik Ibsen: Nukkekoti
- Sarah J Maas: A Court of Thorns and Roses
- Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury
- Walt Whitman: Song of Myself
- Rainer Maria Rilke: Duinon elegioita
- Katherine Mansfield: Puutarhakutsut
- William Shakespeare: Macbeth
- Marissa Mayer: Cinder
- Alice Munro: Valkoinen tunkio
- Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin
- Nicholas Sparks: Usko rakkauteen
- Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
- Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret & Sophie Mas: How to be Parisian wherever you are
- Meredith Wild: Hardwired
- Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle
- Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa
- Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury
- J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher Stone
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
- J. K. Rowling: Harry Potter ja Liekehtivä pikari
- Stephanie Garber: Caraval
- Lisa Hilton: Domina
- Mark Manson: The Subtle Art of Not Giving a Fuck
- Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa
- Cassandra Clare: City of Heavenly Fire
- Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin
- Stephenie Meyer: Kemisti
- Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus
- Sarah J Maas: Tower of Dawn
- Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia
- Audrey Carlan: Calendar Girl – Tammikuu
- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
Huomenna luvassa listaus Lauran tänä vuonna lukemista kirjoista ja alkuvuodesta pohdiskellaankin sitten ultimate TBR -listaa eli kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin joskus lukea. Kuinka monta kirjaa sä ehdit lukea vuonna 2017?
Heippa! Caravaliin on tulossa jatkoa: Legendary ilmestyy toukokuussa! 😊 Tykkäsin Caravalista myös ihan hirveästi, joten en kyllä malttaisi odottaa toukokuuhun asti.. 😅
TykkääTykkää
Oh, ihanaa! Kiitos tiedosta, en malttaisi minäkään odottaa! 🙂
TykkääTykkää