Kirjafriikin Netflix-vinkit

Poiketaan jälleen arvioiden tasaisesta tulvasta hetkeksi muunlaisen viihteen maailmaan – siis Netflixiin. Sateisena kesänä ei taida olla parempaa puuhaa kuin ottaa kiinni telkkarisarjoja, joita on jäänyt katsomatta ajanpuutteessa aiemmin keväällä.

puck_crimesofpassion
Tuva Novotny esittää Puck Burea Maria Langin romaaneihin perustuvassa rikossarjassa. Kuva.

 

Ajattelin jakaa teille kolme sarjaa, joista olen itse pitänyt kuluneen kevään ja kesän aikana. Nämä ovat kaikki aika erilaisia, mutta yhteinen nimittäjä on se, että kaikki perustuvat romaaneihin. Ja kaikissa on ihania, vahvoja naishahmoja!

1. Anne with an E

Anne with an E on Netflix Original -sarja, joka perustuu L. M. Montgomeryn Anna-kirjoihin. En ole itse koskaan lukenut Anna-kirjoja, mutta sarjasta tykkäsin todella paljon! Päähenkilö on symppis ja onnistuu omalla persoonallaa taivuttelemaan epäluuloisen pikkukylän asukkaat puolelleen. Sarjassa käydään myös kiinnostavaa, joskin ehkä vähän jo kulunutta, keskustelua feminismistä. Ensimmäinen kausi ei ole kovinkaan pitkä (seitsemän jaksoa!), joten tämä on juuri sopivaa kesäkatsottavaa.

Kenelle: Draamaa kaipaavalle, joka haluaa katsoa koko kauden kesän aikana

2. Shadowhunters

Tarviiko tästä edes vinkata? Cassandra Claren Mortal Instruments -sarjan faneille Shadowhuntersin katsominen taitaa olla lähes itsestäänselvyys. TRiivistettynä: Sarja seuraa nuoren Claryn elämää, kun tämä saa tietää olevansa demoninmetsästäjien sukua. Olin ensimmäisen kauden jälkeen varsin skeptinen siitä, voiko sarja kehittyä oikeaan suuntaan, mutta kakkoskausi on ollut positiivinen yllätys. En vieläkään pidä Claryn näyttelijästä kovinkaan paljon, mutta juonikuviot ovat menneet kokonaisuudessaan parempaan suuntaan.

Kenelle: Fantasiasta pitävälle, jota eivät pienet kauneusvirheet jaksoissa haittaa

3. Maria Lang: Crimes of Passion

Olen katsonut Crimes of Passion -kokoelman nyt kahteen kertaan, kerran viime kesänä ja uudelleen tänä kesänä. Ensimmäiseen kauteen/kokoelmaan kuuluu kuusi jaksoa, joista kukin kestää 90 minuuttia. Jaksoissa seikkailee ruotsalainen aviopari Puck ja Eje, sekä heidän ystävänsä rikoskomisario Christer Wijk. Kolmikko selvittää yhdessä rikoksia ja jaksojen parasta herkkua onkin Puckin ja Christerin välinen kemia ja heidän tapansa selvittää murhaajan henkilöllisyys. (Ja Christeriä esittää tietenkin superkomea, Ola Rapace!)

Kenelle: Rikossarjojen ystävälle, nordic noirista pitävälle kesäkatsomiseksi

Oletko katsonut näistä mitään? Jos olet, niin tykkäsitkö? Ja hei, suosituksia otetaan myös vastaan! Jotain Crimes of Passionin kaltaista haluisin katsoa vielä lisää. Kommentoi tähän alle tai vaikka meidän Facebookiin!

allekirjoitusminna

3 thoughts on “Kirjafriikin Netflix-vinkit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s