
Tuntuuko joskus siltä, ettet (kirja)bloggaajana tiedä, mistä kirjoittaisit? (Et ehkä ole saanut viime aikoina montaakaan kirjaa luetuksi?) Tai tympäiseekö taas yhden perinteisen kirja-arvion kirjoittaminen?
Jos vastasit kyllä, niin ei hätää! Kirjablogiakin on mahdollista tehdä perinteisestä poikkeavalla otteella ja postauksia voi kirjoittaa aihevetoisesti. Jokaisen julkaisemasi tekstin ei siis tarvitse olla arvio tai koonti kuukauden luetuista kirjoista, vaan voit esimerkiksi jakaa viisauttasi tietyn genren parhaiden kirjojen suhteen tai vinkata mielenkiintoisia bookstagram-tilejä.
Vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta kokosin tähän postaukseen näin aluksi 50 erityisesti kirjabloggaajille suunnattua postausideaa. Osa näistä on oman kehittelyni tuloksia, osa on poimittu ulkomaisista kirja- ja lifestyleblogeista. Toivottavasti näistä on sulle apua ja innostavat kirjoittamaan!
1. Kirjoita ylistyspostaus kirjalle, jonka olet lukenut monta kertaa. Mikä saa sinut lukemaan saman kirjan aina uudelleen ja miksi suosittelisit sitä myös muille?
2. Listaa seuraavan kuukauden aikana ilmestyviä kirjoja, joita odotat kovasti. Voit kääntää tämän myös postaussarjaksi keskittymällä aina yhteen genreen kerrallaan.
3. Miksi päätit aloittaa kirjablogin? Kirjoita siitä, millaisia ajatuksia sinulla oli ennen blogin perustamista. Entä ensimmäisen postauksen julkaisemisen jälkeen?
4. Esittele lapsuutesi lempikirjat. Voit käydä niitä läpi esimerkiksi ikävuosittain: mitä kirjoja sinulle luettiin ääneen? Mikä oli ensimmäinen kirja, jonka luit itse? Entä millaisia kirjoja rakastit teininä?
5. Jalosta edellisen kohdan ideaa ja kirjoita kirjasta, joka teki sinusta lukijan. Mikä kyseisessä kirjassa on erityistä?
6. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kuvitteelliseen maailmaan, minne menisit? Kenties matkalle Keskimaahan tai Rhysin ja Feyren luokse Velarikseen? Mitä haluaisit nähdä ja mitä tekisit?
7. Entäpä jos saisit matkustaa minkä tahansa tähän maailmaan sijoittuvan kirjan tapahtumapaikalle, minne menisit? Itse suunnittelisin reissun Skotlantiin Outlanderin kuvauspaikoille tai Uuteen-Seelantiin katsomaan TSH:n maisemia. (Ja sitten oikeasti suunnittele reissu! Ei sitä koskaan tiedä, jos vaikka pääsisitkin lähtemään.)
8. Jos sinulla on tapana tilata kirjoja ennen kuin ne ilmestyvät, listaa kaikki kirjat, jotka olet ennakkotilannut. Kerro, mitä odotat kaikkein eniten.
9. Kasaa kirjaan liittyvä soittolista ja jaa se postauksessa. Liitä tiettyjä biisejä tiettyihin kohtauksiin. Perustele valintasi. (Tästä saa varmasti myös hauskaa matskua someen!
10. Kirjoita parhaasta tänä vuonna lukemastasi kirjasta – vaikka olisi tammikuu. Vuoden lopussa on hyvä katsoa, voittiko joku myöhemmin luettu kirjan senhetkisen suosikkisi.
11. Anna lukemiseen liittyviä vinkkejä. Jos luet erityisen paljon, voit esimerkiksi kirjoittaa siitä, miten löydät aikaa lukemiseen. Itse vinkkasin, miten voi hiljalleen alkaa lukemaan kirjoja englanniksi.
12. Lainasitko lapsena paljon kirjoja kirjastosta? Palaa kotipaikkakunnallesi ja käy kierroksella lapsuutesi kirjastossa. Muistele parhaita hetkiä ja ikimuistoisimpia kirjoja. Vaihda muutama sananen kirjastonhoitajan kanssa. Vloggaa tai ota paljon kuvia ja kirjoita teksti.
13. Jos olet blogannut on jonkin aikaa, voit päivittää vanhan postauksen. Valitse uusi näkökulma tai päivitä vanha suosikkilistaus tähän päivään.
14. Kirjoita kirje lempipäähenkilöllesi. Mitä haluaisit sanoa hänelle? Antaisitko neuvoja? Entä milloin haluaisit, että henkilö lukee kirjeesi? Ja luuletko, että kirjeesi muuttaisi tarinan kulkua?
15. Tee haastattelu. Kysy ajakohtaisia kysymyksiä toiselta bloggaajalta, kirjastontädiltä, kustannustoimittajalta, kirjailijalta – keneltä tahansa kirjoihin liittyvältä ihmiseltä. Jotta lukijasi saavat mielenkiintoista sisältöä, valmistele kysymykset huolella.
16. Osallistu tagiin. Iske selaimen hakuriville ”book tag” ja etsi mieleisesi aihe. Bookstagramin puolella tageja näkee vähän väliä. Valitse yksi ja rustaa postaus tai somejako.
17. Listaa Netflix-vinkkejä. Muista pysyä aiheessa: Kirjat, joista on tehty tv-sarjoja, ovat parasta sisältöä tähän aiheeseen. (Tosin kukaan ei kiellä puhumasta muistakin sarjoista!) Oman vinkkaukseni löydät täältä.
18. Esittele kirjahyllysi. Miten järjestät kirjat hyllyysi? Kuinka monta kirjaa olet lukenut hyllystäsi? Ota paljon kuvia ja kirjoita, tai vie katsoja videokierrokselle. Olemme molemmat tehneet videot omista hyllyistämme: Lauran löydät täältä ja minun täältä.
19. Voit myös esitellä Goodreads-hyllysi. Millä perusteella lisäät kirjoja hyllyihin? Mikä hyllyistäsi on suosituin? Samaan postaukseen voit myös lisäksi listata lempiseurattavasi sovelluksessa.
20. Tee TBR100-lista. Listaa sata kirjaa, jotka olet aina halunnut lukea. Listauksen tarkoituksena on kartoittaa kirjoja, joita et ole vielä lukenut. Aikarajaa ei tarvitse olla – tässä on kyse haaveilusta. Omani löytyy täältä.
21. Arvioi keittokirja. Niiden arvioiminen on hauskaa puuhaa ja hieman erilaista kaunokirjallisuuteen verrattuna. Voit testata reseptiä, kuvata työvaiheita ja verrata omaa loppputulostasi kirjan kuviin. Keittokirjatestistä saa esimerkiksi kivan videon, sekä hyvää materiaalia bookstagramiin. (Ja herkut saa syödä jälkikäteen!)
22. Avaudu. Mikä kirja on vetänyt maton jalkojesi alta? Mikä teos sai sinut itkemään kuin pieni vauva? Mikä kirja loppui täysin epäreilusti? Vuodatata all the feels tekstiin ja katso, olivatko lukijasi samaa mieltä.
23. Valitse tämänhetkinen lempikirjasi ja mieti millainen elokuva siitä tehtäisiin. Kuka olisi pääosassa? Kuka ohjaisi? Entä minne tarina sijoittuisi? Vain mielikuvitus on rajana.
24. Kirjoita miniarvio – tai kolme. Arvioi kirja tuhannessa merkissä tai vaikka kahdessa lauseessa. Lue esimerkiksi kolme sarjakuvaa ja ymppää ne yhteen postaukseen. Muista ottaa paljon kuvia! (Laura on kirjoittanut miniarvioita esimerkiksi täällä.)
25. Kirjoita hieman erilainen arvio: Listaa esimerkiksi 15 ajatusta, jotka kulkivat mielessäsi lukiessasi jotakin teosta. Otsikoi iskevästi. Käy myös näytelmien arviointiin, kuten Laura täällä osoittaa.
26. Tee kirjoihin tai lukemiseen liittyvä DIY-projekti ja jaa työvaiheet ja lopputulos postauksessa. Inspiraatiota kannattaa etsiä vaikka Pinterestistä. (Tai kehittele oma projekti ja ohjeista, miten lukijasi voivat tehdä samanlaisen.)
27. Kirjoita 10 faktaa minusta -postaus, mutta pysy aiheessa. Kirjoita kirjoista, lukemisesta ja bloggaamisesta. Pyri faktoihin, jotka eivät ole ennalta-arvattavia. Ja otsikoi kiinnostavasti.
28. Kirjoita vain vähän huomiota saaneesta kirjasta tai kirjalijasta. Miksi useamman ihmisen pitäisi tietää juuri tästä teoksesta? Tällainen postaus on oiva tapa päästä korkealle Googlen hakutuloksiin. (Meillä tällaisia tekstejä ovat Otto Grundströmin Tähtiotsaa ja Mariaana Jäntin Amorfiaanaa käsittelevät postaukset.)
29. Tee ”jos pidit tästä, niin lue tämä”, listaus. Esimerkkiotsikko: Lue nämä 10 kirjaa, jos rakastit Fifty Shades of Greytä.
30. Esittele kirjahyllysi lukemattomat kirjat. Milloin olet hankkinut ne ja miksi ne ovat yhä lukematta? Voit saada kiinnostavia kommentteja lukijoilta, joiden perusteella ehkä päädyt lukemaan lukemattomia kirjojasi.
31. Käytkö paljon kirjastossa? Tai ostatko paljon kirjoja? The haul-postaus eli esittele lyhyesti lainaamasi tai ostamasi kirjat ja suunnitelmasi niiden lukemiseksi.
32. Listaa kauneimmat kirjojen kannet. Kirjoita, millaiset kannet vetävät sinua puoleensa. Voit myös analysoida syvemmin sitä, onko kirjan kannella merkitystä lukupäätöksesi kannalta.
33. Näytä blogisi lukijoille, missä luet mieluiten kirjoja. Luetko sohvannurkassa vai kenties kahvilassa? Selällään lattialla vai keittiönpöydän ääressä? Kerro, missä kaikkialla luet.
34. #Bookwormproblems – kirjoita lukemiseen liittyvästä ongelmasta tai haasteesta. Mieti, miten voisit ratkaista ongelmasi. (Sillä aivan varmasti myös joku muu lukutoukka kärsii samasta asiasta!)
35. Kirjoita kirjablogiskeneä puhuttavasta aiheesta. Lue muita blogeja, bookstagramien kommentteja ja liity aiheeseen liittyviin Facebook-ryhmiin. Mistä aiheista niissä keskustellaan? Kirjoita postaus omasta näkökulmastasi. (Me kirjoitimme viimeisimmäksi rahasta. Postaukset täällä ja täällä.)
36. Mene aikamatkalle. Lue kirja vuodelta, jolloin olet syntynyt. Valitse genre, josta pidät ja jota osaat analysoida. Miten kirjallisuus on muuttunut vuosien saatossa? Käytä apuna Hawesin listaa. Sieltä löytyy jokaisen viikon Bestseller-listat vuosikymmentenkin takaa.
37. Mitä olet oppinut bloggaamisesta tähän mennessä? Millaisia vinkkejä antaisit kirjablogin perustamista harkitsevalle lukutoukalle? Jaa hieman viisauttasi. (Meidän postauksemme löydät täältä.)
38. Listaa lempikirjablogisi. Miksi pidät juuri näistä blogeista? Mikä kirjoittajien tyyleissä viehättää? Muista linkata blogeihin ja käy kertomassa bloggaajille postauksestasi. Levität hyvää mieltä!
39. Jaa lempisitaattisi. Parhaita lausahduksia lempihenkilöiltäsi tai kuolemattomia ajatuksia lempikirjailijoiltasi. Vinkkaa samalla teos, josta sitaatti on, jotta ohjaat lukijan hyvän teoksen äärelle.
40. Kirjoita kirjoista, jotka ovat salaisia paheitasi. Millaisten kirjojen lukeminen on nolottanut sinua? Miksi ne ovat salainen paheesi? (Itse luen eroottista fiktiota, mutta se ei ole kahden postauksen jälkeen enää kovin salainen pahe. Tekstit täällä ja täällä.)
41. Vinkkaa lukemista vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Millaisia kirjoja ihmiset haluaisivat lukea pimeinä talvi-iltoina? Entä valoisina kesäöinä? Voit suositella lukemista vaikka ystävänpäiväksi tai halloween-illaksi peiton alle. (Tällaiset postaukset voivat myös tuoda liikennettä blogiisi vuodesta toiseen. Muista nostaa niitä somessa uudelleen seuraavana vuonna.)
42. Vastaa kysymyksiin, joita lukijasi aina kysyvät sinulta. Pyydä kysymyksiä somessa tai kerää niitä vanhojen postausten kommenttibokseista.
43. Kirjoita kirjasta, jonka kanssa melkein luovutit, mutta päätit kuitenkin lukea loppuun, etkä lopulta katunut päätöstäsi. Miksi kirjalle kannatti antaa mahdollisuus?
44. Mikä kirja sopisi erittäin hyvin lukupiiriin luettavaksi? Millaisia keskustelupointteja keksit kirjasta? Kirjoita postaus tai hostaa read along, jossa luet kirjaa yhdessä seuraajiesi kanssa ja keskustelette kirjasta viikottain.
45. Kirjoita itsestäsi lukijana. Millaisia tavoitteita sinulla on, entä millaisia haasteita? Vastaa klassiseen työhaastattelukysymykseen: Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä (siis lukemisen kannalta)?
46. Kirjoita TV-sarjasta, joka on tehty rakastamasi kirjan pohjalta. Kummasta pidit enemmän? Millaisia eroja niissä oli? Kummassa oli tehty parempia ratkaisuja?
47. Kirjoita sellaisista kirjoista, joita olet rakastanut, mutta joita et ole jostain syystä hankkinut omaksi. Mistä olet saanut kirjat? Miksi et ole hankkinut niitä omaan hyllyysi?
48. Etsi verkosto kirjalistauksia esimerkiksi klassikoista, joita jokaisen tulisi lukea. Katso, kuinka monta kirjaa olet lukenut ja jaa tuloksesi lukijoillesi. (Hyvä listaus esimerkiksi täällä ja täällä.)
49. Aloita lukumaratoni. Kokeile esimerkiksi 24 tai 48 tuntia, valitse teokset, päivämäärä ja muista keksiä hashtagi, jotta lukijasi voivat osallistua. Kirjoita aloituspostaus, puolivälin tsekkaus ja kirjaa lopuksi ylös tulokset ja tunnelmat. Tai tee koko urakasta vlogi.
50. Tee yhteistyötä toisen kirjabloggaajan kanssa. Vaihtoehtoja on monia, tässä yksi: valitkaa teos ja lukekaa se. Keskustelkaa teoksesta joko kasvokkain tai somen välityksellä ja jakakaa keskustelunne tulokset lukijoillenne. Tai nauhoittakaa keskustelu podcastiksi. Muistakaa linkata toistenne blogeihin! (Me kysyimme lukuvinkkejä bloggaajilta ja bookstagrammajilta.)
Hyviä vinkkejä! Näistä pitää ottaa kyllä ideoita 🙂 Olisikin ihanaa tehdä postaus vaikka jokaisesta kohdasta! Kuitenkin käytännössä usein tulee kirjoitettua lähinnä ja eniten arvioita, koska lukee kuitenkin aika paljon (ja haluaa kirjoittaa ne arviot), niin sitten ei kovin usein jää aikaa paneutua johonkin vähän erilaiseen näkökulmaan. Mutta kiva olisi tehdä enemmän myös sellaisia juttuja, ja osaa näistä voi pohtia myös kirja-arvioiden sisällä. 🙂
TykkääTykkää
Hyvä huomio, moniakin kohtia voi varmasti soveltaa arvioidenkin kirjoittamiseen! Kiitos kommentistasi 🙂
TykkääTykkää
Voi, nää on kivoja vinkkejä ♥ Kirjoittelen omaa blogiani aina silloin tällöin, ja nää olisi kivaa vaihtelua tavallisten postausten lisäksi. 🙂
TykkääTykkää
Ihanaa, jos näistä on apua!
TykkääTykkää