Chabouté: The Park Bench

Kuten Mielenterveysviikolla tunnustin, en ole juuri perehtynyt sarjakuviin sitten kotiin kannetun Aku Ankka -lehden. Tänä syksynä olen kuitenkin ottanut ensimmäiset haparoivat askeleet sarjakuvan polulle, ja itse asiassa siitä voi kiittää Kirjojen keskellä -blogin Maijaa. Marraskuussa silmiini osui arvio Chaboutén teoksesta The Park Bench. Pika-arvio sai kiinnostukseni heräämään ja varaus kirjastoon lähti siltä istumalta. Luin – tai ehkä ennemminkin katselin – kirjan heti sen repusta kaivettuani.

Takakansitekstissä irvaillaan The Park Benchin olevan ranskalaisen sarjakuvataiteilijan ensimmäinen englanninkielinen teos. Sinänsä se ei vaadi paljon, sillä sisäsivuilla on tekstiä vain penkkiin kaiverretun I ♥ YOU -tunnustuksen, suttuisen graffitin ja muutamien muiden yksittäisten sanojen verran. Loppu onkin upeaa mustavalkoista kuvaa.

Teoksen päähenkilö on puistonpenkki, jonka pintaan pieni poika kaivertaa linkkuveitsellään rakkaudentunnustuksen tytön katsellessa vieressä. Aikaa kuluu, ja penkki vain seisoo paikallaan tarjoten ihmisille sitä, mitä nämä kulloinkin tarvitsevat. Jollekin penkki on hengähdyspaikka, toiset kohtaavat sen luona. Jollekin sen huoltaminen on työtä, jollekin se tarjoaa yösijan. Se pitää jalkansa suorassa jopa ne kerrat, kun vapaana liikkuva koira nostaa jalkaansa sen edessä. Suurin osa ihmisistä kuitenkin kulkee penkin ohi huomaamatta sitä lainkaan. Vuodenajat vaihtuvat, mutta penkin vahtivuoro jatkuu.

Jännittävää, miten kuvien kautta penkkiin alkaa suhtautua kuin elolliseen olentoon. Minua hieman surettaa, kun kukaan ei pysähdy istumaan sen kanssa talvisten hankien peittäessä puiston. Toisaalta olen suunnattoman iloinen joka kerta, kun penkki saa mahdollistaa tärkeitä kohtaamisia, jopa elämän käännekohtia.

Minulta meni hetki aikaa tajuta, että penkin ohi kävelee usein niitä samoja, tuttuja hahmoja. Niinhän se tosin on myös todellisessa maailmassa. Tietyn puistonpenkin ohi kulkee toki aina uusia ihmisiä, mutta säännöllisesti niitäkin, joiden työmatkalla tai vaikka lenkkireitillä se on.

Chabouté onnistuu luomaa pieniä tuokiokuvia, jotka arkisessa yksinkertaisuudessaan paljastavat yllättävän paljon kirjan hahmojen tunne-elämästä. Oma suosikkini on vanha pariskunta, joka saapuu penkille, istahtaa ja jakaa veitsellä puoliksi pienen leivoksen. Heidän katseissaan näkee vuosikymmenten aikana hioutunutta rakkautta.

Sarjakuva sai minut nauramaan, herkistymään, melkein jopa itkemään. Olen todella kitsas antamaan viittä tähteä, mutta tämän teoksen äärellä laimeampi arvio olisi ollut vähättelyä. Tämä oli todellakin kaunis ja inspiroiva aloitus tutkimusmatkallani sarjakuvien maailmaan.

★★★★★
Chabouté: The Park Bench
Faber & Faber 2017
Sivuja 336
Luettavaksi kirjastosta