Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia

Joulun ja uuden vuoden lähestyessä moni haluaa katsoa taaksepäin ja reflektoida kulunutta vuotta. Samalla katseet on suunnattu eteenpäin, sillä alkava vuosi tuntuu uudelta mahdollisuudelta. Näissä pohdiskeluissa Maaret Kallion uusin teos Inhimillisiä kohtaamisia voi auttaa.

bibobook_maarekallio1

Inhimillisiä kohtaamisia keskittyy nimensä mukaisesti ohjaamaan lukijaa kohti inhimillisempiä kohtaamisia. Näihin kohtaamisiin liittyy sekä oman itsen että muiden ihmisten kanssa toimimista ja teos lähtee liikkeelle siitä, että omaan itseen inhimillisesti suhtautuva ihminen pystyy toimimaan muiden ihmisten kanssa paremmin, kun hän tuntee ja hyväksyy itsensä.

Teoksen ydinviesti on tyypillistä Maaret Kalliota. Jos olet tutustunut Kallion aiempaan tuotantoon (arvio Lujasti Lempeästä täällä) tai lukenut hänen kolumnejaan Helsingin Sanomista, alkuun saattaa tuntua siltä, että kirjan sisällössä ei ole kovinkaan paljon uutta. Varsinkin self-helpiin enemmän tutustuneelle teoksen alkuosa tuskin tarjoaa ahaa-elämyksiä. MUTTA, loppuosa onkin eri tarina.

Se, miten muiden ihmisten kohtaaminen kietoutuu siihen, miten näet ja koet itsesi, on suorastaan kiehtovaa. Huomasin monesti kirjaa kuunnellessani nyökytteleväni tai miettiväni omassa elämässäni kohtaamiani ihmisiä, joiden käytökselle löytyi syitä kirjan avulla. Vielä enemmän mietin omaa suhdetta itseeni ja miten se näkyy ulospäin. Millaiset asiat motivoivat minua tekemään asioita? Millaisiin asioihin reagoin tunteella, millaisiin järjellä?

Kallio lukee kirjansa itse, mikä lisää teoksen rauhoittavaa tunnelmaa. Kallion ääni on rauhallinen ja joskus teki mieli nostaa kuuntelunopeus 1.25-kertaiseksi. Huomasin kuitenkin, että silloin tekstistä jää tärkeitä taukoja huomaamatta ja kuuntelukokemus kärsii. Tässä on tietenkin kysymys henkilökohtaisesta preferenssistä, mutta itse tykkään kuunnella äänikirjoja tavallisella nopeudella. Inhimillisiä kohtaamisia on fyysisenä kirjana vain 130 sivua pitkä, mutta äänikirja kestää yli seitsemän tuntia.

Äänikirja kaipaa tietyissä kohdissa fyysistä kopioita rinnalleen, sillä teos sisältää kohtaamispaikkoja. Kohtaamispaikat ovat harjoituksia, joilla kirjan oppeja voi soveltaa omaan elämään. Itse en tällä kertaa näitä tehnyt, sillä kuuntelin kirjaa usein työmatkalla pyörän selässä tai lenkillä. Jos olisin lukenut fyysistä kirjaa, olisin varmasti tarttunut harjoituksiin useammin.

Inhimillisiä kohtaamisia sopii kaikille paremmasta elämästä kiinnostuneille ja mielestäni se on erinomainen kirja näin vuoden päättyessä ja uuden alkaessa luettavaksi.

Ihanaa jouluviikkoa sulle. Tavataan postauksen merkeissä taas huomenna!

allekirjoitusminna

★★★★
Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia
WSOY, 2017
Sivuja 130, äänikirjana 7h 12min
Kuunneltavaksi BookBeatista

2 thoughts on “Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s